Kani (Oryctolagus cuniculus)

Kani
(Oryctolagus cuniculus)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(lomakkeet.luke.fi)

Havainnot

Ilmoita havainto
(lomakkeet.luke.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Nisäkkäät (Mammalia)
              • Jäniseläimet (Lagomorpha)
                • Jänikset ja kaniinit (Leporidae)
                  • Kaniinit (Oryctolagus)
Kuva: Lauri Urho, ©
Kani (Oryctolagus cuniculus) - Lauri Urho, ©

Luonnehdinta

Villikanit ovat kotoisin Espanjan ja Portugalin alueella. Lemmikkikanit ovat villikaneista jalostettuja rotuja. Suomen villikanikannat ovat saaneet alkunsa vapaaksi päässeistä tai päästetyistä lemmikkikaneista.

Tunnistaminen

Villikani on pienikokoinen jäniseläin, joka muistuttaa jossain määrin rusakkoa. Se on rusakkoa pienempi, ja sillä on lyhyemmät jalat, korvat ja häntä. Kanin voi kaupunkialueella sekoittaa lähinnä rusakon poikaseen. Kanin turkin väri on useimmiten ruskeanharmaa, mutta voi vaihdella valkoisesta mustaan ja kirjavaan.

Alkuperä ja levinneisyys

Ensimmäiset havainnot talven kestäneistä kaneista tehtiin 1980-luvulla Helsingissä. 2000-luvun vaihteessa ne lähtivät levittäytymään eri puolille kaupunkia, ja kanta kasvoi räjähdysmäisesti. Villikanista on haittaa tällä hetkellä ainakin pääkaupunkiseudun kunnissa, Turussa, Vaasassa, Tuusulassa ja Mäntyharjulla.

Laji levittäytyy mahdollisesti edelleen Etelä- ja Lounais-Suomeen, ja leviäminen painottuu rakennetuille alueille. Metsäalueet ovat villikanille vähemmän suotuisia alueita suuremman petovaaran takia. Villikanikannat saavat edelleen lisäystä vapaaksi päästetyistä lemmikkikaneista.

 

Haitat

Kasvien ja istutusten syönti on toistaiseksi kohdistunut lähinnä kulttuuriympäristöön, ja villikanit vahingoittavat erityisesti puistojen kasvillisuutta. Puistojen virkistysarvo heikkenee niiden ränsistyttyä syömätuhojen seurauksena. Tiheiden kanikantojen alueilla viheralueiden puuvartiset kasvit ja koristeistutukset kärsivät pahoin. Vahingot kohdistuvat myös villikanin elinalueen luonnonvaraisiin kasveihin. Puistokasvillisuuden suojaaminen, aitaaminen sekä metsästyksen ja suojaamisen työvoimakustannukset aiheuttavat huomattavia kuluja.

Villikani kilpailee mahdollisesti rusakon (Lepus europaeus) kanssa, ja rusakoiden määrät ovatkin vähentyneet paikoittain villikanien runsastuttua. Villikaneilla on myös loisia, mikä voi lisätä ihmisten riskiä sairastua esimerkiksi borrelioosiin ja jänisruttoon.

Torjunta

Villikani on metsälaissa määritelty riistalaji, jonka metsästysaika on 1.9.–31.3. Metsästystä rajoittavat kuitenkin kaupunkialueella metsästyslain säädökset esimerkiksi sallituista pyyntivälineistä tai ampumisetäisyyksistä asuttuihin rakennuksiin.

Maanomistajat, joilla on metsästyskortti, voivat pyydystää kaneja omistamallaan alueella. Puistoympäristössä villikaneja metsästävät siihen valtuutetut metsästäjät esimerkiksi kesyhillereiden eli frettien avulla tai metsästysjousilla. Villikaneja voi metsästää myös esimerkiksi elävänä pyytävillä loukuilla, ajoverkoilla tai ampuma-aseilla. Puistoalueilla villikanin kannan kasvua on hillinnyt metsästys sekä lumiset ja kylmät talvet. Kantaa tulisi rajoittaa erityisesti levinneisyyden reuna-alueilla, jotta kanien leviämistä voitaisiin hillitä.

Mitä minä voin tehdä

Ilmoita kaniinihavaintosi vieraslajinisäkkäiden ilmoituslomakkeella.

Syöntituhojen ennaltaehkäisy on halvin, helpoin ja tehokkain tapa välttyä kanien aiheuttamilta ongelmilta. Puut, pensaat ja istutukset on suojattava esimerkiksi putkilla tai verkoilla, jotta villikanit eivät pääsisi vahingoittamaan niitä. Erityisesti arvokkaat puuvartiset kasvit ja kaikki taimivaiheen puut olisi hyvä suojata. Kasvit on suojattava tyveltä runsaan metrin korkeuteen asti, mutta hyvin lumisina talvina tämäkään ei välttämättä riitä. Juuristoa voi suojata esimerkiksi maahan kaivettavilla metalliverkoilla.

Kanit pesivät mielellään rakennusten alle. Pesimisen voi estää käyttämällä aukkojen peittämiseen pienisilmäistä, vahvaa metalliverkkoa.

Lisätiedot

 

  • Leikas, Päivi (toim.), Rautiainen, Antti. 2010. Kanit Helsingissä ja kanivahinkojen torjunta. Helsigin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 2010:6 / Katu- ja puisto-osasto. 60 s. 4 liitetä. ISBN 978-952-223-650-0.    http://www.hel.fi/hel2/hkr/julkaisut/2010/kaniraportti_web.pdf . Liitteissä mm. puiden ja rakennusten suojausmalleja.
  • Leikas, P. & Nummi, P. 2009. Mistä on kani kotoisin – vaikutuksia maailmalla ja ensikokemukset Suomessa. Suomen Riista 55: 111–126.

Kuvauksen laatijat

Petri Nummi, Helsingin yliopisto - päivitetty 15.3.2016