Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.
Marmoripaksuotsa on makean veden kalalaji, joka kuuluu karppikalojen lahkoon (Cypriniformes), johon kuuluvat mm. karppi ja ruutana. Alkuperäisellä elinalueellaan Kiinassa tämä laji elää erityisesti jokielinympäristössä.
Marmoripaksuotsa on tärkeä vesiviljelylaji Kiinassa ja maailman kuudenneksi eniten viljelty kalalaji tuotantomäärällä mitattuna. Lajia on istutettu myös moniin maihin ympäri maailmaa, useimmiten vesiviljelyä varten, mutta toisinaan myös planktonkukintojen hallintaan. Lajista on Suomessa yksi varmistettu havainto, Loviisassa 2025.
Marmoripaksuotsa syö pääasiassa eläinplanktonia kaikissa elämänvaiheissaan, mutta käyttää iän myötä ravinnokseen myös kasviplanktonia ja kuollutta orgaanista ainetta.
Marmoripaksuotsalla on suuri pää ja suu. Väritys on yleisesti tummanharmaa ja alapuolelta mahdollisesti hopeanvaalea. Kyljillä on usein nähtävillä tummia laikkuja. Silmät ovat suun alapuolella, pienet ja alaspäin suuntautuneet. Laji muistuttaa kotoisista kalalajeistamme hieman lohta, mutta marmoripaksuotsan erottaa mm. rasvaevän puuttumisesta. Marmoripaksuotsa kasvaa tyypillisesti noin 60 cm pituuteen, mutta voi kasvaa tätäkin paljon isommaksi.
Marmoripaksuotsa elää alkuperäisenä Kiinan itä- ja eteläosien suurissa joissa, mutta pärjää myös murtovedessä. Laji on levinnyt laajasti Aasian maihin, Lähi-itään ja Pohjois-Amerikkaan. Myös Euroopassa marmoripaksuotsaa tavataan monissa maissa, mukaan lukien lähialueillamme Virossa ja Ruotsissa.
Heinäkuun lopussa 2025 Loviisassa lohirysään uinut erikoinen kala tunnistettiin lopulta marmoripaksuotsaksi. Kala on Helsingissä Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmissa ja lajinmääritys on varmistettu DNA-analyysillä. Kyseessä on Suomen ensimmäinen varmistettu havainto marmoripaksuotsasta.
Laji on levinnyt laajalle etenkin vesiviljelyn myötä. Vesiviljelystä yksilöitä on karannut luontoon.
Marmoripaksuotsa on nopeakasvuinen, lisääntyy tehokkaasti ja se kestää haastaviakin ympäristöolosuhteita. Marmoripaksuotsa voi vähentää nopeasti eläinplanktonin määriä ja siten kilpailla niiden alkuperäisten lajien kanssa, jotka ovat riippuvaisia planktonista ravintonaan. Erityisesti Yhdysvalloissa lajia pidetään haitallisena vieraslajina, sillä laji on vakiintunut ja vaikuttaa haitallisesti alkuperäisiin lajeihin. Marmoripaksuotsa sisältyy Ruotsin kansalliseen vieraslajiluetteloon.
Lajin saapuminen ja vakiintuminen Suomen luontoon tulee estää.
Ilmoita mahdollisesta havainnosta valokuvan kanssa osoitteessa vieraslajit.fi. Älä päästä kiinni saatua yksilöä takaisin veteen.
CABI: Hypophthalmichthys nobilis (bighead carp)
Kalatalouden keskusliitto 2026. Ennätykset rikki rytinällä – jättimonni, erikoinen marmoripaksuotsa ja neljä muuta SE-kalaa.
Sanna Kuningas (Luke) 2026