Piikkimonni

Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.

Piikkimonni on pohjakala, joka päiväsaikaan pysyttelee melko usein liikkumattomana pohjalla. Se lähtee hämärän aikaan liikkeelle ja saalistamaan pohjalta löytyviä eläimiä kuten kotiloita, toukkia ja pikkukaloja tai kalan mätiä. Piikkimonnin tuntoherkät viiksisäikeet toimivat saalistuksen apuna. Piikkimonnilla on myös hyvä kuuloaisti, joka auttaa sitä toimimaan hyvinkin sameissa olosuhteissa. Talvella kylmään aikaan piikkimonnit säästelevät energiaa ja ovat liki liikkumattomana pohjassa.  

Piikkimonni on helposti tunnistettavissa suun ympärillä olevista kahdeksasta pitkästä viiksisäikeestä. Väriltään piikkimonni on selkäpuolelta tumman ruskea tai harmahtava ja altapäin vaaleampi. Iho on suomuton. Piikkimonnilla on korkea selkäevä ja lisäksi rasvaevä selän takaosassa. Pituutta saaliiksi saaduilla piikkimonnilla on meillä tavallisesti 10-20 cm ja painoa noin 50-200 g.  

Piikkimonni sekoitetaan usein Suomessa aiemmin luontaisesti esiintyneeseen monniin (Silurus glanis), joka katosi elinympäristömuutosten vuoksi jo 1800-luvulla. Piikkimonni voi risteytyä mustapiikkimonnin kanssa ja lajit on muualla Euroopassa olleet vaikeasti erotettavissa toisistaan. 

Piikkimonni on alkuaan kotoisin Pohjois-Amerikasta, jossa se elää järvissä ja joissa. Piikkimonneja tuotiin Eurooppaan vuonna 1885. Suomeen niitä kuljetettiin 1920-luvulla ja niitä on istutettu maamme etelä- ja keskiosien pienvesiin, usein lampiin. Piikkimonni viihtyy rehevissä vesissä. Se kestää jonkin aikaa alhaisiakin happipitoisuuksia sekä korkeita lämpötiloja. Piikkimonneja on siirretty uusiin vesiin myös luvattomasti ja ne kykenevät usein lisääntymään uusissa olosuhteissa. Niitä on havaittu kymmenissä pienissä järvissä ja lammissa sekä muutamissa paikoissa rannikolla Etelä-Suomessa. Pohjoisin varmistettu havainto on lähellä Seinäjokea. 

Piikkimonni sietää heikkojakin elinympäristön olosuhteita ja saattaa saada kilpailuetua verrattuna alkuperäiseen lajistoon. Tehokkaasti lisääntyessään piikkimonnit runsastuvat niin, että jäävät pienvesissä usein pienikokoisiksi. Järvissä piikkimonni haittaa myös verkkokalastusta. Kiinniotettu piikkimonni jäykistää rintaevät sivuille ja piikkiruodot voivat aiheuttaa kivuliaita pistohaavoja. 

Piikkimonni sisältyy Ruotsin kansalliseen vieraslajiluetteloon.

Piikkimonneja ei saa levittää laajemmalle. Niitä voi pyrkiä vähentämään onkimalla tai katiskapyynnillä. Saaliiksi saadun kalan voi käyttää ravintona, vaikka piikkimonnit ovatkin usein melko pienikokoisia Suomen olosuhteissa.  

Saaliiksi saatua piikkimonnia ei tule päästää takaisin luontoon. Mahdollisesta piikkimonni-havainnosta luonnossa tulee ilmoittaa Luonnonvarakeskuksen vieraslajilomakkeella. 

Luontoportti: Piikkimonni

Laji.fi sivusto: Piikkimonni