Vieraat putkisieraintokot

Putkisieraintokot ovat vieraslajeja, joita ei ole säädetty haitallisiksi eli ne eivät kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajien myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.

Proterorhinus-sukuun kuuluvia tokkoja ovat muun muassa putkisieraintokko (Proterorhinus marmoratus), idänsieraintokko (Proterorhinus semipellucidus, ent. P. nasalis) ja tonavansieraintokko (Proterorhinus semilunaris). Proterorhinus-suvun tokkojen taksonomia on edelleen osittain epäselvä ja uutta tietoa näiden lajien sukulaisuussuhteista saadaan tutkimusten edetessä.  

Putkisieraintokot ovat pohjakaloja, jotka viihtyvät makeissa ja murtovesissä, matalilla alueilla kivien ja kasvillisuuden seassa. Putkisieraintokot syövät selkärangattomia. Ne tulevat sukukypsiksi 1-2 vuoden iässä. Ne lisääntyvät myöhään keväällä ja alkukesästä, mätimunat löytyvät kivien ja simpukoiden alapinnoilta.  

Putkisieraintokot ovat ruskean kellertäviä ja niiden kyljissä on epäsäännöllisen muotoisia pystysuuntaisia mustia raitoja. Muista Suomessa esiintyvistä tokoista ne voi erottaa sieraimista, jotka putkisieraintokoilla ulottuvat suun yli. Proterorhinus-sukuun kuuluvien tokkolajien varmaan erottamiseen toisistaan tarvitaan dna-menetelmiä. Pituudeltaan nämä tokot kasvavat noin 11 cm mittaiseksi.  

Proterorhinus-suvun tokoista putkisieraintokko elää luontaisesti mereisessä ja jokisuistoympäristössä Mustallamerellä. Idänsieraintokko on alun perin kotoisin mutovesiympäristöstä Kaspianmereltä. Tonavansieraintokko viihtyy puolestaan makeassa vedessä. Se on levinnyt Mustanmeren alueen joista Pohjois-Amerikkaan sekä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, mm. Veikseljokeen Puolassa.

Putkisieraintokot ovat päässeet levittäytymään ihmisten rakentamien kanavien kautta uusille elinalueille Euroopassa. Idänsieraintokon on arveltu levittäytyneen niin kutsutun Euroopan pohjoisen invaasioreitin kautta Volgan, Äänisen ja Laatokan kautta Nevajoelle ja sitä kautta Suomenlahteen Itämeren puolelle. Ensimmäiset havainnot putkisieraintokoista Suomenlahden perukasta Venäjän puolelta raportoitiin vuonna 2007. Viron aluevesiltä tunnistettiin idänsieraintokkoja (P. semipellucidus) vuonna 2020. Ensimmäinen havainto idänsieraintokosta Suomen merialueelta itäiseltä Suomenlahdelta tehtiin toukokuussa 2022.

Levittäytyessään uusille alueille putkisieraintokot voivat aiheuttaa kilpailua elinalueista ja ravinnosta täällä luontaisesti esiintyvien kalalajien kanssa.  

Putkisieraintokkoja ei tule levittää luontoon tai muutoin mahdollistaa niiden leviämistä laajemmalle. Mahdolliset kiinni saadut yksilöt tulee hävittää. Tietoisuutta tulee yleisesti levittää vieraslajien haitallisuudesta Suomen luontaiselle lajistolle.  

Jos teet havainnon putkisieraintokosta, tee siitä havaintoilmoitus Luonnonvarakeskukselle vieraslajilomakkeella. Älä vapauta kiinni saamasi tokkoa luontoon tai levitä sitä muille alueille.  

Zarei et al. 2021. Taxonomic diversity and distribution of the genus Proterorhinus (Teleostei: Gobiidae) in the Caucasus biodiversity hotspot with conservation implications. 

Truuverk et al. 2021. Molecular analysis reveals the invasion of eastern tubenose goby Proterorhinus nasalis De Filippi, 1863 (Perciformes: Gobiidae) into the Baltic Sea (pp 701–709).