Uurrekorvakärsäkäs (Otiorhynchus sulcatus)

Uurrekorvakärsäkäs
(Otiorhynchus sulcatus)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Niveljalkaiset (Arthropoda)
          • Kuusijalkaiset (Hexapoda)
            • Hyönteiset (Insecta)
              • Kovakuoriaiset (Coleoptera)
                • Polyphaga
                  • Curculionoidea
                    • Kärsäkkäät (Curculionidae)
                      • Entiminae
                        • Otiorhynchini
                          • Otiorhynchus
Kuva: Barry Rice, CC-BY-NC-SA-3.0
Uurrekorvakärsäkäs (Otiorhynchus sulcatus) - Barry Rice, CC-BY-NC-SA-3.0

Luonnehdinta

Aikuiset liikkuvat kasvustossa mieluimmin iltahämärässä ja yöllä ja päiväsaikaan suojautuvat piileskelemällä kasvien tyvellä ja karikkeessa. Niitä on vaikea havaita koska häirittäessä ne pudottautuvat kasvilta maahan ja ovat hetken paikallaan. Aikuiset kuoriutuvat keväällä ja aloittavat pian muninnan mansikkapehkojen tyviin. Muninta jatkuu koko kesän ja vielä seuraavanakin keväänä. Aikuiset kärsäkkäät ovat pitkäikäisiä ja voivat elää jopa 2-3 vuotta. 

Tunnistaminen

Lentokyvytön uurrekorvakärsäkäsaikuinen on 7.5 - 10 mm mittainen, kiiltävän musta ja peitinsiivissä on kellertäviä suomulaikkuja. Niillä on pitkät, polvekkaat tuntosarvet sekä pitkä kärsä. 

Alkuperä ja levinneisyys

Uurrekorvakärsäkäs on eurooppalainen laji ja yksi pahimmista ruusun ja mansikan tuholaisista. Kasvihuoneissa lajilla on merkitystä myös syklaamin, begonian, esikon, suppilokukan, orkideoiden ja alppiruusun tuholaisena. Avomaalla ne voivat mansikan lisäksi vahingoittaa myös muita marjakasveja kuten vadelmaa ja pensasmustikkaa. Suomessa laji löydettiin vuonna 1957 eräässä talvipuutarhassa Espoossa. Sen jälkeen uurrekorvakärsäkästä on esiintynyt etenkin kasvihuoneruusulla mutta myös yksittäisillä mansikkaviljelmillä avomaalla 1990-luvun loppupuolelta lähtien mm. Mäntyharjulla, ja on paikoin aiheuttanut pahaa tuhoa. Muovikatteessa viljellyt mansikat tarjoavat uurrekorvakärsäkkäälle otolliset olosuhteet selvitä Suomessa myös talven yli. Useimmiten ne siirtyvät uusille alueille kasvien tai niiden juuria ympäröivän maan mukana.

Haitat

Uurrekorvakärsäkkäistä toukat aiheuttavat eniten tuhoa. Kellanvalkeat, ruskeapäiset 8-10 mm toukat kaivautuvat juuristovyöhykkeelle ja syövät pieniä juuria ja juurten pinta-osia kuihduttaen lopulta koko kasvin. Aikuiset kärsäkkäät nakertavat lehtien reunoihin pyöreitä koloja, mikä usein paljastaa kärsäkkäiden läsnäolon viljelmällä. Saastuneessa maassa voi samanaikaisesti esiintyä eri-ikäisiä toukkia, koteloita, aikuisia ja munia, mikä vaikeuttaa torjuntaa. Uurrekorvakärsäkkäät talvehtivat useimmiten toukkina mutta myös osa aikuisista voi talvehtia.

Torjunta

Lentokyvyttömien mutta aktiivisesti liikkuvien uurrekorvakärsäkäsaikuisten leviämistä lohkolta toiselle voidaan rajoittaa kemiallisella torjunnalla. Torjunta tehdään keväällä ennen muninnan alkamista. Maan suojassa eläviä kärsäkästoukkia kemiallinen torjunta ei tavoita.  Niitä voi torjua biologisesti sukkulamadoilla (Heterorhabdites spp ja Steinernema kraussei), jotka tunkeutuvat toukkiin ja lisääntyvät siellä. Niiden toimivuus perustuu siihen, että sukkulamadot vapauttavat isäntäeliössä mukanaan kantamiansa, lisääntymiseen erikoistuneita bakteereita, jotka hajottavat korvakärsäkästoukan kudosta tappaen sen parissa päivässä. S. kraussei – laji pystyy toimimaan alhaisemmassa lämpötilassa paremmin ja soveltuu siten käytettäväksi myös aikaisin keväällä ja alkusyksyllä. Sukkulamadot vaativat kostean maan myös levityksen jälkeen toimiakseen tehokkaasti sillä kuivassa maassa ne kuolevat.

Lisätiedot

Kuvauksen laatijat

Isa Lindqvist, Tuomo Tuovinen (Luke) - päivitetty 9.12.2015