Punakorvakilpikonna

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Punakorvakilpikonna on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Punakorvakilpikonna täysin vesielämään sopeutunut ja vedestä riippuvainen kilpikonnalaji. Se suosii makeita, lämpimiä ja matalia, hitaasti virtaavia tai seisovia vesiä. Vaihtolämpöisinä eläiminä ne nousevat mielellään rantakallioille, -kiville tai veteen kaatuneille puunrungoille lämmittelemään auringon valossa.

Ravinnokseen nuoret punakorvakilpikonnat käyttävät pieniä vesieläimiä, kuten vesihyönteisten ja sammakoiden toukkia, nilviäisiä ja pieniä kaloja. Vanhemmat yksilöt ovat enemmän kaikkiruokaisia syöden eläinravinnon lisäksi myös vesikasveja ja esim. veteen pudonneita hedelmiä ja marjoja.

Paritteluaika on keväällä. Naaras laskee hedelmöityneet munat maalle kaivamaansa kuoppaan, jonka se peittelee munimisen jälkeen. Pesäkuopassa on naaraan koosta riippuen 2–30 munaa, jotka hautoutuvat parissa kuukaudessa poikasiksi. Jos munat hautoutuvat alle 27 celsiusasteen lämpötilassa, niistä kuoriutuu vain koiraita. Munien hautoutuminen naaraiksi vaatii korkeampaa lämpötilaa. Kesän pituudesta riippuen naaras voi munia parin viikon välein viisikin pesällistä munia.

Talvisin punakorvakilpikonnat ovat lepotilassa matalien järvien tai lampien pohjalla, joskus myös maalla kivien tai kantojen alla. Lepokausi alkaa kun lämpötila laskee 10 Celsius-asteeseen ja kestää korkeintaan puoli vuotta (lokakuusta huhtikuuhun). Lepotilan aikana punakorvakilpikonnat ovat paikoillaan, eivätkä syö tai ulosta. Niiden aineenvaihdunta hidastuu noin 80% ja ne selviytyvät lähes anaerobisissa oloissa useita viikkoja.

Nykyisin punakorvakilpikonnasta erotetaan kolme alalajia: T. s. scripta, T. s. troostii ja T. s. elegans.

Punakorvakilpikonna on saanut nimensä pään molemmilla puolilla, silmien takana sijaitsevista punaisista poikkiraidoista (T. s. elegans; muilla alalajeilla raidat ovat keltaiset). Muutoin pää, jalat ja häntä ovat vihreät ja niissä on epäsäännöllisiä keltaisia raitoja. Vatsakilpi ja selkäkilven alapuoli ovat keltaiset ja niissä on tummanruskeita tai mustia kuvioita. Ruskeassa selkäkilvessä on ohuita keltaisia ja tummia raitoja. Kilpi on soikea, naarailla pyöreämpi kuin koirailla. Punakorvakilpikonna on tavallisesti 15–20 cm:n pituinen, suuret naaraat voivat olla lähes 40 cm:n mittaisia.

Punakorvakilpikonna on peräisin Pohjois-Amerikasta Mississipin ja Meksikonlahden alueelta. Alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu Coloradosta Virginian kautta Floridaan ja Pohjois-Meksikoon. Suosittuna lemmikkieläimenä sitä on kasvatettu suuressa mittakaavassa lammikoissa ja akvaarioissa pidettäväksi ja levitetty muuallekin Pohjois-Amerikkaan sekä viety mm. Australiaan, Eurooppaan, Etelä-Amerikkaan sekä Etelä- ja Itä-Aasiaan. Luontoon karanneet tai vapautetut eläimet ovat muodostaneet uusille sopiville elinalueille luontaisesti lisääntyviä populaatioita.

Euroopassa punakorvakilpikonnapopulaatioita (pääasiassa T. s. elegans)on tavattu ainakin Ranskassa, Kreikassa, Italiassa, Saksassa, Latviassa, Puolassa, Portugalissa, Sloveniassa, Espanjassa, Sveitsissä ja Turkissa. Irlannissa on tehty yksittäinen havainto. Myös Pohjoismaissakin, Suomessakin lemmikkiharrastajat ovat päästäneet punakorvakilpikonnia luontoon, mutta toistaiseksi ne eivät ole pitkän ja kylmän talven vuoksi muodostaneet luontaisesti lisääntyviä populaatioita. Punakorvakilpikonnaa pidetään nykyisin yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.

Uusilla elinalueilla luontoon karanneet tai vapautetut punakorvakilpikonnat kilpailevat alkuperäislajien kanssa ravinnosta ja elintilasta. Kun ne lisäksi ovat kaikkiruokaisia, sopeutumiskykyisiä ja tehokkaita lisääntyjiä ne voivat helposti syrjäyttää alkuperäisiä vesikilpikonnalajeja ja vaikuttaa laajasti koko vesiekosysteemiin ja biodiversiteettiin. Vaarassa on mm. erittäin harvinainen Euroopansuokilpikonna (Emys orbicularis). Punakorvakilpikonnat kantavat usein myös ihmisillekin haitallista salmonellabakteeria ja levittävät muita alkuperäislajeille vaarallisia tauteja ja loisia.

Pienet punakorvakilpikonnat ovat melko helppoja lemmikkejä. Isommaksi kasvettuaan ne vaativat suhteellisen ison vesialtaan, jonka hoitaminen on huomattavasti hankalampaa. Tämän vuoksi lemmikkiharrastajat vapauttavat niitä usein edesvastuuttomasti luontoon.

Tärkeintä punakorvakilpikonnan leviämisen estämisessä on kieltää niiden myynti, kuljettaminen tai pitäminen alkuperäalueen ulkopuolella. Myös lemmikkeinä pidettyjen eläinten vapauttaminen tai luontoon karkaaminen tulee estää. Luontoon päässeitä punakorvakilpikonnia voidaan poistaa pyytämällä aikuisia kilpikonnia tai hävittämällä niiden munapesiä. Hankaluutena on niiden sekoittuminen alkuperäislajien joukkoon ja poiston kohdentaminen pelkästään niihin.

Koska laji (ml. kaikki alalajit) on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä hanki punakorvakilpikonnaa, äläkä päästä lajia luontoon. Ennen vieraslajiasetuksen voimaantuloa hankitut lemmikit voi pitää niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Oikeus pitää vieraslajilemmikki on säädetty sille, joka omisti eläimen kiellon tullessa voimaan. EU:n vieraslajiasetuksessa tai kansallisessa vieraslajilaissa ei säädetä lemmikin luovuttamisesta uudelle omistajalle. Siksi lähtökohta on, että lemmikkiä ja oikeutta sen hallussapitoon ei voi luovuttaa toiselle. Punakorvakilpikonnat ovat kuitenkin pitkäikäisiä, ne saattavat elää jopa yli 50 vuotta, ja siksi niiden osalta on perusteltua sallia niiden luovuttaminen uuteen kotiin. Ehtona on, että eläintä ei pidetä kaupallisessa tarkoituksessa. Eläinsuojeluyhdistykset eivät ole kaupallisia toimijoita, joten lemmikin voi luovuttaa myös tällaiselle yhdistykselle välitettäväksi uuteen kotiin. Puhtaasti kustannuksia kattava luovutusmaksu, jollaisen eläinsuojeluyhdistys saattaa periä, ei tee toiminnasta kaupallista. Punakorvakilpikonnan omistajan on huolehdittava, ettei laji pääse lisääntymään tai leviämään ympäristöön. 

CABI Invasive species compendium: Trachemys scripta elegans (red-eared slider)

IUCN Red List of Threatened Species: Trachemys scripta (LC)

Chen & Lue, 1998. Ecological notes on feral populations of Trachemys scripta elegans in northern Taiwan. Chelonian Conservation & Biology, 3: 87-90. 

Héritier, L., Valdeón, A., Sadaoui, A. ym. 2017. Introduction and invasion of the red-eared slider and its parasites in freshwater ecosystems of Southern Europe: risk assessment for the European pond turtle in wild environments. Biodivers Conserv 26, 1817–1843.

Thomas, R.B. 2006. Trachemys scripta - Slider or Yellow-Bellied Slider. Teoksessa: Meylan, P.A. (toim.), Biology and Conservation of Florida Turtles, Chelonian Research Monographs 3:296–312. Chelonian Research Foundation, Lunenburg, MA.