Valkoevätörö (Romanogobio albipinnatus)

Valkoevätörö
(Romanogobio albipinnatus)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Uusi vieraslaji

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Kuva: Lauri Urho, ©
Valkoevätörö (Romanogobio albipinnatus) - Lauri Urho, ©
Kuva: Lauri Urho, ©
Valkoevätörö (Romanogobio albipinnatus) - Lauri Urho, ©

Havainnot

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Luukalat (Osteichthyes)
              • Viuhkaeväiset (Actinopterygii)
                • Karppikalat (Cypriniformes)
                  • Särkikalat (Cyprinidae)
                    • Romanogobio
Kuva: Lauri Urho, ©
Valkoevätörö (Romanogobio albipinnatus) - Lauri Urho, ©

Luonnehdinta

Valkoevätörö on makeanveden särkikala, jota esiintyy lähinnä jokivesissä mutta myös vähäsuolaisessa murtovedessä. Sen suupielissä on viiksisäiepari, kuten useilla pohjaeliöstöä hyödyntävillä lajeilla. Valkoevätörö syökin pohjaeläimiä ja voi kasvaa 11–12 cm pituiseksi. Hoikan vartalon kyljillä on kymmenkunta tummahkoa täplää.  Kutu tapahtuu kesällä. Elinikä on noin 4–5 vuotta.

Tunnistaminen

Valkoevätörö muistuttaa hyvin paljon töröä. Valkoevätörön selkäevä ja pyrstö ovat vaaleat, kun taas töröllä on näissä evissä tummapilkkuiset raidat. Selkäevän etupuolella on suomujen päällä ihon epiteelissä pitkittäisiä uurteita. Suupielen viikset ovat hieman pidemmät kuin töröllä. Myös pyrstönvarsi on pidempi kuin töröllä. Peräaukko on hieman lähempänä vatsa- kuin peräevää. Valkoevätörö kuvattiin lajiksi vuonna 1933 tieteellisellä nimellä Gobio albipinnatus. Se on myöhemmin siirretty Romanogobio-sukuun ja siitä on kuvattu kolme alalajia.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Valkoevätörön perinteistä esiintymisaluetta ovat Mustaanmereen ja Kaspianmereen laskevat joet. Se on tällä vuosisadalla levittäytynyt Eurooppaa halkaisevia suuria jokivesistöjä pitkin pohjoisemmaksi uusille alueille. Tätä ovat edesauttaneet ihmisen kaivamat kanavat; laivojen osuudesta ei ole selvää näyttöä. Leviäminen myös syöttikalana on mahdollista. Laji on levinnyt Saksaan, Puolaan ja Itävaltaan. Sitä tavataan ainakin Venäjän puolella Suomenlahdella. Suomessa sitä on havaittu Saimaan kanavassa.

Haitat

Ei raportoitu

Torjunta

Ei tiedossa torjuntatarvetta.

Mitä minä voin tehdä

Ilmoittaa havainnoista Itämeren lajien vieraslajilomakkeella, jolle pääset tämän sivun Ilmoita havainto -painiketta painamalla.

Kuvauksen laatijat

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Lauri Urho ja Jussi Pennanen 30.6.2014