Vieraat jalohaukkalinnutVieraslaji

Falconiformes

Vieraslajiluokittelusta

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo)

Vieraat petolintulajit on säädetty kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. Vierailla jalohaukkalinnuilla tarkoitetaan niitä jalohaukkalintuihin kuuluvia lajeja, jotka esiintyvät Suomessa luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolella, eivätkä siten lukeudu Suomen alkuperäiseen lajistoon. Myös tarha-alkuperää olevat jalohaukkalintulajien risteymät ja Suomen luonnonvaraisista populaatioista poikkeavat tarhakannat katsotaan vieraslajeiksi.

Vieraisiin jalohaukkalintuihin eivät siis kuulu Suomessa pesivät jalohaukkalajit, eivätkä meille esimerkiksi muuttomatkalla harhautuvat lajit.

Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön, eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta, eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.


Yleiskuvaus

Aitoja jalohaukkoja (alaheimo Falconinae) tavataan luonnonvaraisina kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella. Isoja jalohaukkoja käytetään laajalti Keski- ja Etelä-Euroopassa, Lähi-Idässä, Pohjois-Afrikassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa metsästyshaukkoina. Haukkametsästys kuuluu Unescon ylläpitämään aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon (18 maata). Suomen lähialueilla metsästyksessä käytettäviä lintuja kasvatetaan vankeudessa mm. Iso-Britanniassa, Venäjällä ja Keski-Euroopassa (mm. Saksa, Itävalta, Ranska). Tanskassa metsästyshaukkojen käyttö laillistettiin vuoden 2018 syyskuusta alkaen.

Myös Suomessa on havaittu jalohaukkoja, joilla on ollut jaloissa metsästyshaukka-alkuperää osoittavia remmejä. Esimerkiksi aavikkohaukka (Falco cherrug) on varmistetusti tavattu kahdeksan kertaa. Näistä havainnoista puolet (1998 Oulu, 2007 Kuopio, 2011 Vaasa ja 2014 Uusikaupunki) (Rariteettikomitea) on edustanut varmistetusti tarha-alkuperää ollutta lintua. 


Haitat

Luontoon päästessään jalohaukkalinnut, kuten muutkin vieraat petolintulajit (päiväpetolinnut ja pöllölinnut), aiheuttavat saalistuksellaan haittaa alkuperäiselle lajistolle kilpailemalla samoista resursseista, kuten pesäpaikoista ja ravinnosta. Lisäksi niihin liittyy suuri riski risteytymisen kautta syntyvästä haitasta alkuperäislajistomme perimään. Tämä koskettaa Suomessa pesivistä lajeista lähinnä äärimmäisen uhanalaista tunturihaukkaa ja vaarantunutta muuttohaukkaa. Isot jalohaukat ovat läheistä sukua toisilleen ja risteytyvät satunnaisesti luonnossakin, ja häkkipopulaatioissa on paljon risteymiä. Suurten jalohaukkojen risteymät ovat lisääntymiskykyisiä. Euroopassa on havaittu risteymälintujen pariutuneen ja onnistuneesti tuottaneen poikasia luonnonvaraisten muuttohaukkojen kanssa.


Mitä minä voin tehdä?

Koska lajiryhmä on säädetty kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi, siihen kuuluvien lajien maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Huomaa, että myöskään Suomessa luonnonvaraisesti esiintyviä päiväpetolintuja, jalohaukkoja tai pöllöjä ei saa pitää hallussa.

Älä hanki tai tuo maahan mitään petolintulajia, äläkä päästä yksilöä luontoon, jos hallussasi on sellainen. Ennen vieraslajiasetuksen voimaantuloa 1.1.2016 lemmikiksi hankitut vieraat petolinnut voi pitää niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Tällöin on kuitenkin huolehdittava, ettei lintu pääse lisääntymään eikä karkaamaan ympäristöön. Lintua ei saa myöskään luovuttaa eteenpäin.

Jos havaitset jonkun kauppaavan tai pitävän hallussaan petolintuja, asiasta kannattaa ilmoittaa poliisille. Petolintujen laiton lintukauppa on maailmanlaajuisesti ja EU:ssa laaja ongelma, joka koskettaa myös Suomea sekä yksilöiden kauttakulku- että lähdemaana.


Kuvaustekstin laatijat

MMM 2019; Teemu Lehtiniemi (BirdLife Suomi) 2019; Tuomas Seimola (Luke) 2020, päivitys Luke 2021.

Tarkastele lajia Laji.fi-sivustolla
Yleiskielinen nimi: jalohaukkalinnut
Tieteellinen nimi: Falconiformes

  • Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo) (VN 704/2019, VN 912/2023)
Havaintokartta