SilkkiunikkoVieraslaji

Papaver rhoeas

Vieraslajiluokittelusta

Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.


Yleiskuvaus

1-vuotinen ruoho, jota käytetään koristekasvina puutarhoissa. Monissa maissa torjunta-aineille vastustuskykyinen syysviljojen rikkakasvi. Suomessa ei haitallinen rikkakasvi, mutta sen leviämistä pelloille kannattaa rajoittaa. Kalkinsuosija.  


Tunnistaminen

1-vuotinen, 30–60 cm korkea ruoho; ylös asti siirottavakarvainen varsi. Lehdet parijakoisia, ainakin alimpien lehtien liuskat leveitä, tylpähköjä. Teriö 7–8 cm leveä, punainen. Kota lähes pallomainen, kalju. Muihin unikoihin eroina kalju kota, lehtien muoto sekä varren karvaisuus.


Alkuperä ja yleislevinneisyys

Silkkiunikko on kotoisin Euroopasta. Suomessa sitä tavataan satunnaistulokkaana koko maassa. Suomessa kalkkipitoisen maaperän puute rajoittanee levinneisyyttä.


Haitat

Maailmanlaajuisesti rikkakasvi 23 viljelykasvilla 43 maassa. Euroopassa erityisesti syysviljojen rikkakasvi. Voi kehittää vastustuskykyisiä kantoja tiettyjä torjunta-aineita (sulfonyyliureat) vastaan, mikä vaikeuttaa kemiallista torjuntaa. Suomessa peltojen rikkakasvi Ahvenanmaalla.


Torjuntakeinot

Silkkiunikon leviämisen ehkäisemiseksi kannattaa välttää sen kylvämistä pelloille ja estää karkaaminen puutarhasta. Voidaan torjua tavanomaisin rikkakasvien torjuntamenetelmin pelloilla. 


Lisätiedot

  • Holm, L., Doll, J., Holm, E., Pancho, J. & Herbereger, J. 1997. Papaver rhoeas L. In: World weeds natural histories and distribution. Wiley, New York, USA,  ISBN 0-471-04701-5. pp 555–561.
  • Hyvönen, T., Glemnitz, M., Radics, L. & Hoffmann, J. 2011. Impact of climate and land use type on the distribution of Finnish casual arable weeds in Europe. Weed Research 51: 201–208. DOI: 10.1111/j.1365-3180.2010.00826.x 

Kuvaustekstin laatijat

Terho Hyvönen (Luke) 2015.

Tarkastele lajia Laji.fi-sivustolla
Yleiskielinen nimi: silkkiunikko
Tieteellinen nimi: Papaver rhoeas
Vakiintuneisuus: Vakiintunut

Havaintokartta