Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata)

Isotuomipihlaja
(Amelanchier spicata)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Kuva: Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Kuva: Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Kuva: Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Kuva: Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Kuva: Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Daniel Richterich, CC-BY-NC-SA-4.0
Kuva: Johanna Kolehmainen, CC-BY-NC-SA-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Johanna Kolehmainen, CC-BY-NC-SA-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Kasvit (Plantae)
        • Kasvit ja sammalet (Streptophyta)
          • Putkilokasvit (Tracheophyta)
            • Siemenkasvit (Spermatophyta)
              • Koppisiemeniset (Magnoliophytina)
                • Rosales
                  • Ruusukasvit (Rosaceae)
                    • Tuomipihlajat (Amelanchier)
Kuva: Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0
Isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) - Terhi Ryttäri, SYKE, CC-BY-NC-4.0

Luonnehdinta

Isotuomipihlaja on 2-6 metriä korkea, tiheä- ja pystyhaarainen, monivuotinen pensas. Se leviää kasvullisesti maavarsiensa avulla. Juuret ulottuvat syvälle maahan. Silmut ovat viininpunaiset. Lehdet ovat 3-6 cm pitkät, sinertävän vihreät, lähes pyöreät  ja reunoiltaan sahalaitaiset. Nuorina ne ovat alapuolelta valkoisen nukkakarvaiset.

Touko-heinäkuussa kukkivalla isotuomipihlajalla on valkoiset, pystysuorat ja tiiviit kukkatertut. Sen syötävät marjat ovat sinertävän mustat ja ne kypsyvät heinä-elokuussa. Isotuomipihlaja tuottaa marjoja 3-4 vuoden iästä lähtien ja marjominen voi jatkua vuosikymmenten ajan. Kasvia pölyttävät monet erilaiset hyönteiset, etupäässä mehiläiset. Linnut, pienet nisäkkäät ja lajin alkuperäalueella Pohjois-Amerikassa jopa karhut syövät marjoja ja levittävät sen siemeniä.

Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan isotuomipihlaja kasvaa pohjoisissa havumetsissä, ruohotasangoilla ja nummilla, kaupunkialueilla sekä lauhkeissa lehti- ja sekametsissä. Sen alkuperäisiä elinympäristöjä ovat kallioiset ja soraiset joenpenkat ja -rinteet, kuivat mäntymetsät, hietikot ja kalkkikivikalliot.

Euroopassa isotuomipihlaja kasvaa kuivissa mänty- ja tammimetsissä, pensaikoissa, metsän reunoilla, rannikon ja sisämaan dyyneillä, sekä teiden ja rautateiden varsilla. Suomessa se on kotiutunut metsänreunoihin, kallioille ja avoimiin metsiin, kuten harjuille, joiden hiekkamaassa se voi levitä laajoiksi kasvustoiksi.

Isotuomipihlaja kasvaa monenlaisessa maaperässä ja se sietää laajoja maaperän happamuuden vaihteluita. Se vaatii kohtalaisen paljon valoa, mutta voi kasvaa myös varjoisilla paikoilla. Isotuomipihlaja hyötyy maaperän rehevöitymisestä.

Alkuperä ja levinneisyys

Isotuomipihlaja on alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta, jossa sen levinneisyys ulottuu Newfoundlandista länteen Minnesotaan ja Missouriin sekä etelässä Alabamaan ja Etelä-Carolinaan.

Isotuomipihlaja on tuotu Eurooppaan koriste- ja puutarhakasviksi. Se kestää hyvin mataliakin lämpötiloja (jopa -40- -50 °C) ja menestyy siten hyvin myös pohjoisessa. Pohjois-Euroopassa se on Suomen lisäksi kotiutunut myös Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan, Baltiaan sekä Venäjälle.

Suomessa isotuomipihlaja on havaittu ensimmäisen kerran 1800-luvulla. Lajin todettiin jo 1900-luvun alkupuolella tuottavan siementaimia ja villiytyvän luontoon aina Yli-Torniota myöten. Tällä hetkellä se on yleinen karkulainen etenkin Etelä-Suomessa, mutta kylmänkestävyytensä ansiosta siitä on viljelykarkulaishavaintoja Rovaniemen korkeudelle asti.

Haitat

Kallioisissa ympäristöissä isotuomipihlaja esiintyy yleensä yksittäispensaina eikä siitä sellaisenaan ole todettu haittaa muulle luonnolle. Runsaasti marjoja tuottavat yksittäispensaat ovat kuitenkin lähteitä jälleen uusille esiintymille. Hiekkapohjaisessa maassa, kuten harjumetsissä, isotuomipihlaja  voi levitä laajoiksi tiheiköiksi vieden täten elintilaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta.

Kotimaisessa tutkimuksessa on todettu eräiden ruusukasvien heimoon kuuluvilla vierasperäisillä pensailla (isotuomipihlaja, kurtturuusu ja pihlaja-angervo) olevan selvä vaikutus niiden alla olevaan kasvillisuuteen: kasvilajien määrä ja sammalpeite olivat vierasperäisten pensaiden alla selvästi alhaisempia kuin alkuperäisten. Toisaalta kariketta oli enemmän vierasperäisten pensaiden alla. Yksi mahdollinen selitys tälle on, että vierasperäisten pensaiden lehtien kemiallinen koostumus on sen verran poikkeava, että hajottajaeliöstömme ei ole niihin sopeutunut.

Torjunta

Lajin viljelystä tulisi vähitellen luopua ja korvata se jollakin muulla kasvilla etenkin julkisissa massaistutuksissa. Isotuomipihlajan torjuntatoimet luonnossa tulisi keskittää ensisijaisesti luonnonsuojelualueille. Myös muiden, talousmetsien ja virkistyskäytössä olevien metsien hoitotoimien yhteydessä isotuomipihlajat suositellaan poistettavaksi kokonaan. Metsänhoitotoimien yhteydessä tehokkainta on kasvi koneellinen poisto juurineen. Sen leviämistä voidaan myös hidastaa katkaisemalla isotuomipihlajan vesat tyvestä. Työ täytyy uusia säännöllisesti, sillä vesominen voi olla voimakasta.

Mitä minä voin tehdä

Korvaa isotuomipihlajaistutukset jollakin muulla lajilla. Esimerkiksi mustamarja-aronialla on kaunis syysväri ja käyttökelpoiset marjat, eikä sen ole havaittu leviävän luontoon.

Isotuomipihlajankin marjat ovat käyttökelpoisia kerättäväksi ja hyödynnettäväksi - ota ne talteen, jos vain ehdit ennen lintuja.

Lisätiedot

Erkamo, V. 1956: Untersuchungen uber die Pflantzenbologischen und einige andere Folgeerscheinungen der neuzeitlichen Klimaschwankung in Finnland. - Ann. Bot. Soc. 'Vanamo' 28(3): 1-290. (Suom. tiivistelmä: Tutkimuksia viimeaikaisen ilmastonmuutoksen kasvibiologisista ja eräistä muista seurausilmiöistä Suomessa)

Hämet-Ahti, L. 2003: Koristekasveista rikkakasveiksi - havaintoja Helsingin Torpparinmäestä. Lutukka 19(1):13-19.

Kekki, T. 2009: Viljelykarkulaisia Rovaniemellä. Lutukka 25(4): 113-115.

Lanta, V., Hyvönen, T. & Norrdahl, K. 2013. Non-native and native shrubs have differing impacts on species diversity and composition of associated plant communities. Plant Ecology DOI 10.1007/s11258-013-0272-0

Ryttäri, T., Väre, H.  2014.  Puuvartiset kasvit vieraslajeina = Abstract: The invasive woody species in Finland. Sorbifolia 45 (4): 161-174.

Isotuomipihlaja NOBANIS-tietokannassa (englanniksi)

Kuvauksen laatijat

Ryttäri, T. SYKE