Valkokarhunköynnös
Convolvulus sepium
Yleiskuvaus
Karhunköynnökset ovat monivuotisia, köynnöstäviä ruohoja, joilla voi olla pituutta useita metrejä. Niillä on herttamaiset, ehyet, isot lehdet. Muista köynnöstävistä kiertokasveista ne tunnistaa verhiön tyvellä olevista kahdesta isosta esilehdestä, jotka peittävät sisäänsä verhiön. Pitkäperäiset, suppilomaiset kukat ovat yksittäin lehtihangoissa. Valkokarhunköynnöksen (ssp. sepium) tunnistaa isoista valkoisista kukista. Punakarhunköynnöksen (ssp. spectabilis) 5–6 cm leveät kukat ovat vaaleanpunaisia. Karhunköynnöksiä kutsutaan usein myös nimillä elämänlanka ja isokierto.
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Suomessa valkokarhunköynnöksen on arveltu kasvavan alkuperäisenä saariston ja eteläisten merenrantojen pensaikoissa, ruohostoissa ja leväkasaumilla. Tämä käsitys on kuitenkin viime aikoina kyseenalaistettu ja todennäköisemmin kasvi on meille tuotu, mahdollisesti jo 1700-luvun puolella. Ensimmäinen kirjallinen tieto lajista on vuodelta 1754 (Kalm). Arvellaan, että Turun akatemia levitti kasvia 1750-ja 1760-luvuilla. Punakarhunköynnöksen ensimmäinen näyte Suomesta on tallennettu 1929, todennäköisesti sitä on kuitenkin viljelty meillä jo huomattavasti aiemmin.
Karhunköynnöstä on käytetty Etelä- ja Keski-Suomen sisämaassa koristekasvina ja se onkin usein karannut joenrantojen pensaikkoihin, joutomaille ja maankaatopaikoille.Punakarhunköynnös on koristekasvi, joka lienee lähtöisin Siperiasta. Toisinaan se on villiytynyt puutarhoista lähistön pensaikkoihin ja kaatopaikoille.
Haitat
Karhunköynnökset muodostavat pensaisiin kietoutuessaan jopa läpipääsemättömiä tiheikköjä, jotka vaikeuttavat liikkumista jokivarsilla ja rannoilla. Köynnökset myös peittävät helposti alleen parimetriset ja sitä matalammat kasvit. Karhunköynnös leviää juurakonpätkien avulla myös uusille kasvupaikoille.
Torjuntakeinot
Kasvupaikalle juurruttuaan karhunköynnös pysyy paikalla sitkeästi ja sitä on erittäin vaikea hävittää. Torjuntatoimet kannattaa aloittaa katkomalla varret tyvestä. Köynnösten kuivuttua niitä on helpompi purkaa pois muun kasvillisuuden seasta. Juurakoita voi yrittää kitkeä ja kaivaa pois maasta.
Lisätiedot
Gederaas, L., Moen, T.L., Skjelseth, S. & Larsen, L.-K. (toim.) 2012. Fremmede arter i Norge – med norsk svarteliste 2012. Artsdatabanken, Trondheim.
Ryttäri, T., Väre, H. 2014. Puuvartiset kasvit vieraslajeina = Abstract: The invasive woody species in Finland. Sorbifolia 45 (4): 161-174.
Väre, H., Ulvinen, T., Vilpa, E. & Kalleinen, L. 2005: Oulun ruohovartiset viljelykarkulaiset. Lutukka 21(1): 3-21.