Korkeapiisku (Solidago altissima)

Korkeapiisku
(Solidago altissima)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Kuva: Boyce Tankersley, Chicago Botanic Garden, CC-BY-NC-SA-3.0
Korkeapiisku (Solidago altissima) - Boyce Tankersley, Chicago Botanic Garden, CC-BY-NC-SA-3.0
Kuva: F. Verloove, CC-BY-SA-4.0
Korkeapiisku (Solidago altissima) - F. Verloove, CC-BY-SA-4.0
Kuva: F. Verloove, CC-BY-SA-4.0
Korkeapiisku (Solidago altissima) - F. Verloove, CC-BY-SA-4.0
Kuva: F. Verloove, CC-BY-SA-4.0
Korkeapiisku (Solidago altissima) - F. Verloove, CC-BY-SA-4.0

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Kasvit (Plantae)
        • Viridiplantae
          • Versokasvit (Streptophyta)
            • Embryophyta
              • Putkilokasvit (Tracheophyta)
                • Spermatophytina
                  • Koppisiemeniset (Magnoliopsida)
                    • Asterales
                      • Asterikasvit (Asteraceae)
                        • Piiskut (Solidago)
Kuva: Boyce Tankersley, Chicago Botanic Garden, CC-BY-NC-SA-3.0
Korkeapiisku (Solidago altissima) - Boyce Tankersley, Chicago Botanic Garden, CC-BY-NC-SA-3.0

Luonnehdinta

Suomeen on tuotu koristekasveiksi useita pohjoisamerikkalaisia piiskulajeja. Niistä selvästi yleisin on kanadanpiisku (Solidago canadensis), joka voi kasvaa 1,5 m korkeaksi. Harvinaisempia ovat vieläkin kookkaammiksi kasvavat korkeapiisku (S. altissima) ja isopiisku (S. gigantea). Lisäksi Suomesta on löytynyt säiläpiiskua (S. graminifolia) sekä puutarhakäyttöön jalostettuja lajiristeymiä eli tarhapiiskuja (S. Canadensis-Ryhmä).

Pohjoisamerikkalaiset piiskut ovat monivuotisia, usein laajoja kasvustoja muodostavia kookkaita ruohoja; kasvustot ovat hyvinkin pitkäikäisiä juurakkojensa turvin. Kotipihojen ja puutarhojen lisäksi niiden kasvupaikkoja ovat monenlaiset ihmisten muuttamat elinympäristöt, esimerkiksi joutomaat, joen-, teiden- ja rautateidenvarret sekä hylätyt viljelymaat. Kanadanpiisku on hyvin sopeutuvainen ja voi pärjätä jopa raskasmetalleilla saastuneilla mailla.

Piiskut lisääntyvät sekä siemenistä että kasvullisesti juurakonkappaleista. Ne siementävät runsaasti: yksi verso voi tuottaa yli 10 000 siementä. Hapsihaivenin varustetut siemenet (oikeastaan pähkylähedelmät) leviävät tuulten mukana pitkiäkin matkoja. Piiskujen jäykät varret säilyvät pitkälle talveen, jolloin siemenet voivat levitä hangen pintaa pitkin esteettömämmin kuin kesällä. Haitalliset piiskut voivat helposti levitä myös juurakonkappaleiden tai näiden osia sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen avulla paikasta toiseen.

Suomesta ei toistaiseksi ole varmistettuja havaintoja korkeapiiskusta.

Tunnistaminen

Korkeapiisku muistuttaa kovasti kanadanpiiskun muunnosta, jolla varsi on koko pituudeltaan karvainen, mutta eroaa siitä kokonsa, kukintojen ja lehtien perusteella. Korkeapiisku on yleisesti yli 1,5 m ja jopa 2 m korkea, kun kanadanpiisku kasvaa korkeintaan 1,5 metrin mittaiseksi. Korkeapiiskun kukinnot avautuvat vielä kanadanpiiskuakin myöhemmin ja mykeröt ovat isommat (kehto 3–4 mm vs. 1,7–2.5(–3) mm). Korkeapiiskun lehdet ovat paksut, jäykät, ja ylemmät niistä ovat kutakuinkin ehytlaitaisia tai ainakin siltä näyttäviä (harvaan hienosahaisia).

Korkeapiiskun voi erottaa isopiiskusta ainakin varren perusteella: korkeapiiskun kukinnon alapuolinen varsi on koko pituudeltaan selvästi karvainen ja isopiiskun varsi on kukintohaaroihin asti kalju ja usein vaaleahärmeinen.

Ainoan kotimaisen piiskulajimme kultapiiskun (Solidago virgaurea) erottaa pohjoisamerikkalaisista piiskuista sen pienempi koko ja erilainen yleisilme. Kultapiiskun kukintohaarat ovat pystyjä tehden kukinnosta suppean lieriömäisen tai kartiomaisen, kun taas pohjoisamerikkalaisilla piiskuilla kukinto on harittavampihaaraisena leveän kartiomainen. Kultapiisku aloittaa kukkimisen yleensä heinäkuussa, pohjoisamerikkalaiset piiskut hieman myöhemmin kukkien aina talven tuloon asti.

Alkuperä ja levinneisyys

Korkeapiiskun valtava luontainen levinneisyysalue kattaa lähes kaikki Yhdysvaltain mantereen Alaskan eteläpuoleiset osavaltiot, osia Meksikosta sekä Kanadan etelälaidan lähes lännestä itään.

Kanadan- ja korkeapiiskun edellä hahmotellut erot ovat sen verran pieniä, että aiemmin korkeapiiskua on haluttu pitää kandanpiiskun rotuna mieluummin kuin eri lajina ja että kaikkialla Euroopassa kanadanpiiskun kauttaaltaan karvaista rotua on erehdytty pitämään korkeapiiskuna. Tämän sopan seurauksena korkeapiisku on aikain mittaan ilmoitettu viljelykarkulaisena(kin) monista Euroopan maista, Suomi mukaan lukien. Tosiasiassa aito korkeapiisku näyttää tavatun Euroopan luonnosta ensi kerran vasta vuonna 2016 Belgiasta Antwerpenin liepeiltä. Muualla maailmassa laji on varmennetusti luonnonvaraistunut Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Japanissa, Australiassa, Tongalla ja Havaijilla.

Korkeapiisku puuttunee Suomesta ainakin karkulaisena, sillä suomalaiset tiedot lajista tarkoittavat todennäköisesti järjestään kanadanpiiskun runsaskarvaista muunnosta, eikä varmistettuja havaintoja korkepiiskusta ole.

Haitat

Korkeapiiskun haitat ja torjunta vertautuvat sukulaistensa kanadan- ja isopiiskun vastaaviin. Korkeapiisku on osoituksena siitä, että Suomessakin pitäisi viljelyssä välttää kaikkia kanadanpiiskun näköisiä kasveja poislukien jalostamalla vähemmän tunkeileviksi ja mahdollisesti siemenettömiksikin saatetut risteymät ja lajikkeet. Suhtautuminen voisi siis olla samankaltaista kuin jättiputkiin: viis tarkoista nimistään, riesoja ovat kaikki tämän lajiryhmän kasvit.

Torjunta

Korkeapiiskua, kuten mitään muutakaan vierasperäistä lajia, ei saa päästää karkaamaan pihoista ja puutarhoista luontoon. Jotta eivät leviäisi kotipuutarhan ulkopuolelle, tulisi niiden kukinnot katkaista ennen siementen kypsymistä. Kerran kasvupaikalle juurtuneita piiskukasvustoja on vaikea hävittää, koska niiden juurakot ovat sitkeitä ja kasvustot leviävät juurakonkappaleista.

Tehokas keino piiskujen hävittämiseksi on niittää kasvustot kaksi kertaa vuodessa (kesä- ja elokuussa) useiden vuosien ajan. Niittämisen jälkeen paikalle voi kylvää kotimaisista kasvilajeista koostuvan siemenseoksen, mikä saattaa myös rajoittaa korkeapiiskun kasvua. Leikkaamalla kasvusto toistuvasti alas nitistetään hiljalleen kasvin kasvuvoimaa, ja lopulta kasvi näivettyy kokonaan. Hävittämällä kasvi näivettämällä ei synny hankalasti hävitettävää, juurakoita tai juurten osia sisältävää jätettä.

Korkeapiiskusta voi päästä kokonaan eroon myös kaivamalla kasvit ylös juurineen ja huolehtimalla, ettei maahan jää juurakon kappaleita. Tämän jälkeen on tarkkailtava seuraavat vuodet kasvupaikkaa ja tarvittaessa kitkeä uudet taimet pois. Syntyneen kasvijätteen hävittämisessä on syytä olla erityisen huolellinen. Niitetty kasvijäte, jossa ei ole siemeniä, juurten paloja tai juurakkoa voidaan viedä kompostiin tai kunnalliseen puutarhajätteen keräykseen. Siemeniä, juuren paloja tai juurakoita sisältävä kasvijäte tai maa-aines on varminta laittaa polttokelpoiseen sekajätteeseen. Lisää vinkkejä kasvijätteen käsittelyyn ja hävittämiseen.

Mitä minä voin tehdä

Jos sinulla kasvaa pohjoisamerikkalaisia piiskuja pihallasi, älä päästä niitä karkaamaan ympäristöön. Luontoon levitessään pohjoisamerikkalaiset piiskut saattavat uhata Suomen luonnon monimuotoisuutta. Haittojen vähentämiseksi ja leviämisen estämiseksi kasvustot on viisasta hävittää kokonaan. Voit estää siementen kypsymistä ja hillitä piiskujen leviämistä myös katkaisemalla kukinnot ja keräämällä piiskujen kukinnot maljakkoon. Ole huolellinen pohjoisamerikkalaisia piiskuja sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen hävittämisessä, ettet vahingossa levitä kasvia paikasta toiseen.

Älä istuta korkeapiiskua kotipihallesi, sillä voit saada siitä pitkäaikaisen riesan. Vierasperäisten kasvien sijaan kannattaa pihalla ja puutarhassa suosia alkuperäistä kasvilajistoa. Älä myöskään jaa omalla pihallasi kasvavia, haitallisiin lukeutuvia piiskuja naapurille tai tuttaville eteenpäin. Ilmoita aina karkulaishavaintosi.

Lisätiedot

Semple, J.C., Rahman, H., Bzovsky, S., Sorour, M.K., Kornobis, K., Lopez Laphitz, R. & Tong, L. 2015: A multivariate morphometric study of the Solidago altissima complex and S. canadensis (Asteraceae: Astereae). – Phytoneuron 2015-10: 1–31.

Verloove, F., Zonneveld, B.J.M. & Semple, J.C. 2017: First evidence for the presence of invasive Solidago altissima (Asteraceae) in Belgium. – Willdenowia 47: 69–75.

Kuvauksen laatijat

Arto Kurtto (Luomus) 2017, Luke 2020