Pajuasteri

Pajuasteri on monivuotinen, korkeakasvuinen (60–130 cm) risteymäsyntyinen ruoho. Sen kukintona on tiivis, kukkamainen mykerö. Yhdessä kasvissa on useita mykeröitä, jotka sijaitsevat verson latvassa huiskilomaisena mykeröstönä. Kukinnossa on kahdenlaisia kukkia; laitakukat ovat tavallisesti valkoisia tai vaaleahkon sinipunaisia, ja kehräkukat ovat keltaisia torvikukkia. Pajuasteri kukkii myöhään, elo–lokakuussa.

Pajuasteri leviää Suomessa pääasiallisesti vain kasvullisesti, sillä valtaosa sen siemenistä lienee kelvottomia. Koristekasveina käytetään kuitenkin lukuisia erilaisia pajuasteriristeymiä, joista osa saattaa tuottaa myös itämiskykyistä siementä.Pajuasteri on kotiutunut etenkin reheville rannoille ja ojanvarsille, joilla se muodostaa laajoja kasvustoja tulvavyöhykkeen kosteille rantaniityille. Sitä kasvaa myös monenlaisilla ruderaattikasvupaikoilla, kuten tienpientareilla, joutomailla, kaatopaikoilla ja vanhoissa pihapiireissä, mutta niissä kasvustot ovat jääneet pienialaisiksi ja luultavasti ne ovat myös lyhytikäisiä. Uusille kasvupaikoille pajuasteri leviää pienistäkin juurakonpaloista, jotka kulkeutuvat helposti pitkiä matkoja virtaavan veden mukana.

Pajuasteri on tuotettu koristekasvikäyttöön risteyttämällä säiläasteri (A. lanceolatus) ja syysasteri (A. novi-belgii), jotka molemmat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Risteytyksen arvellaan tapahtuneen Euroopassa 1700-luvulla.Suomeen pajuasteri on tuotu koristekasviksi 1800-luvulla. Ensimmäinen tieto sen luontoon karkaamisesta on Helsingistä vuodelta 1875. Nykyään sitä kasvaa paikoittain Etelä- ja Keski-Suomessa aina Oulun korkeudelle saakka. Pääkaupunkiseudulla se on levinnyt etenkin Vantaanjoen varteen, jonne leviäminen on tapahtunut nopeasti viime vuosikymmenten aikana maankäytön muutosten luotua kasville uutta kasvutilaa jokirannoille. Pajuasteri on luokiteltu haitalliseksi Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä.

Pajuasteri on kasvullisena leviäjänä hyvin voimakas kilpailija. Rehevöityneillä kasvupaikoilla se muodostaa laajoja ja tiheitä kasvustoja, jotka syrjäyttävät jokivarsien niittykasvillisuuden alkuperäistä lajistoa.

Pajuasterin laajojen kasvustojen hävittäminen rantaniityiltä on luultavasti hyvin vaikeaa. Säännöllinen niitto tai muu kasvupaikan ravinteisuutta vähentävä hoitotoimi saattaisi rajoittaa kasvin leviämistä.

Hietala, A. 2011: Pajuasterin (Aster × salignus) leviämisen vaikutus kasviyhteisöön. Pro Gradu. Helsingin yliopisto.

Ryttäri, T., Väre, H.  2014.  Puuvartiset kasvit vieraslajeina = Abstract: The invasive woody species in Finland. Sorbifolia 45 (4): 161-174.