Piikkisalaatti (Lactuca serriola)

Piikkisalaatti
(Lactuca serriola)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Uusi vieraslaji

Ilmoita havainto

Kuva: Henry Väre, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Kasvitieteen yksikko, ©
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Henry Väre, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Kasvitieteen yksikko, ©
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Kuva: Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Jouko Rikkinen, CC-BY-NC-4.0

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Kasvit (Plantae)
        • Kasvit ja sammalet (Streptophyta)
          • Putkilokasvit (Tracheophyta)
            • Siemenkasvit (Spermatophyta)
              • Koppisiemeniset (Magnoliophytina)
                • Asterales
                  • Asterikasvit (Asteraceae)
                    • Sikurikasvit (Cichorieae)
                      • Salaatit (Lactuca)
Kuva: Henry Väre, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Kasvitieteen yksikko, ©
Piikkisalaatti (Lactuca serriola) - Henry Väre, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Kasvitieteen yksikko, ©

Luonnehdinta

Yksi- tai kaksivuotinen, sinertävänharmaan sävyinen, pisteliäs ruoho piikkisalaatti ankkuroituu alustaansa vankahkolla paalujuurella ja saavuttaa kesän mittaan pikku hiljaa yli metrinkin korkeuden, mutta voi kurjilla paikoilla jäädä vain desimetrin parin mittaiseksi.

Tunnistaminen

Pienen tutkiskelun ja tunnustelun tuloksena piikkisalaatti osoittautuu omailmeiseksi, helposti kukattomanakin tunnettavaksi kasviksi – ainakin Suomen oloissa. Ensi katsomalla piikkisalaattia voi kyllä luulla joksikin valvatiksi (Sonchus), mutta ne eivät lehtiään kyljittäin pystytasoon kääntele ja niiden keskisuonta alta piikein varusta. Sitä paitsi kaikkien valvattien mykeröt ovat isompia ja useimmiten vähälukuisempia. Jo ruusukelehdissä alapinnan keskisuonen piikistö kertoo, ettei kyseessä ole valvatti tai voikukka.

Lehdet sijaitsevat tikkumaisen tai oksamaisen kankealla, ihmeen vaalealla varrella kierteisesti, mutta asettuvat avopaikoilla kirkkaalla kelillä kyljittäin pystytasossa yläviistoon sojottaen näennäisesti kahteen riviin. Toinen rivi osoittaa etelään, toineen pohjoiseen; piikkisalaatti on "kompassikasvi". Avarat lovet jakavat kovan, nuolityvisesti vartta ympäröivän lehtilavan parittaisiksi sivuliuskoiksi ja tavallisesti joko leveän kolmiomaiseksi tai vinoneliömäiseksi päätöliuskaksi; harvemmin lehdet ovat liuskattomia lukuun ottamatta nuolityveä. Lehtilaidan epätasaista hammastusta terävöittävät ohuet piikit, ja alapinnan voimakkaassa keskisuonessa seisoo rivissä paljon roimempia vaaleita piikkejä. Sydän- tai loppukesällä varren ja oikein elinvoimaisissa yksilöissä haarojenkin kärjet jakautuvat lukuisiksi hoikiksi haaroiksi, joille kehittyy kaikkiaan jopa sadoittain siroja mykerökukintoja. Kukinta ei kuitenkaan ole erityisen näyttävä, sillä vain pieni osa vaaleankeltakukkaisista mykeröistä on kerrallaan auki ja nekin ainoastaan seesteisellä säällä. Kukin mykerö kukoistaa vain yhden päivän: aukeaa aamusella, lakastuu ehtoolla. Moisen kitsastelun takia latvassa on pitkään rinta rinnan erivaiheisia mykeröitä nupuista sellaisiin, jotka jo tursuavat pähkylähedelmien valkoisista lenninhaivenista.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Piikkisalaatti on kotoisin Suomea eteläisemmiltä Vanhan maailman lauhkeilta seuduilta. Niillä laji on nykyisin kuin kotonaan laajalla vyöhykkeellä Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta läntiseen Kiinaan saakka. Mutta aidosti luontainen levinneisyysalue on varmasti paljonkin pienempi, ehkäpä vain Välimeren seutu tai molekyylitutkimusten vihjaama lajin syntyalue Armeniassa ja Itä-Anatoliassa, ja ihminen on jo varhain alkanut laajentaa lajin elinpiiriä. Hiljattaisiksi aluevalloituksiksi on todennettavissa ainakin eteläinen Etelä-Amerikka, Pohjois-Amerikka (pohjoisessa Etelä-Kanadaan), Uusi-Seelanti, Australia, Itä-Aasia, Etelä-Afrikka, Azorit ja Luoteis-Eurooppa.  Piikkisalaatti on siis jo noussut lähes kosmopoliitiksi, ja uusille seuduille eteneminen jatkuu.

Euroopassa piikkisalaatti on levinnyt etelän vanhalta alueeltaan kohti pohjoista 1800-luvun alusta lähtien. 1970-luvun lopulle asti tuo aluelaajennus näyttää tiiviisti seuranneen ilmaston lämpenemisen suopeaksi tekemän alueen laventumista. Sittemmin tämä yhteys vaikuttaa heikenneen, mikä kenties kertoo, että ilmastonmuutos on yltynyt liian nopeaksi lajin seurata ja että potentiaalia tulevalle leviämiselle on siis ainakin tässä suhteessa vielä paljonkin jäljellä.
Suomessa piikkisalaatti tavattiin ensimmäiset kerrat 1800-luvun lopulla painolasti- ja kenties viljatulokkaana Porissa ja Vaasassa. 1970-luvun lopulla havaintomäärä- ja löytöpaikkakertymiksi arvioitiin noin 20 ja vähän toistakymmentä. Tuolloin laji oli onnistunut vakiintumaan kaiketi vain Turussa, jonne se oli asettunut ilmeisesti 1950-luvulta lähtien sikäläisistä kasviteteellisistä puutarhoista livistäneenä. Viimeistään 1980-luvulla piikkisalaatti vakiintui Naantaliin kivihiilen tai/ja viljan mukana saapuneena. Nykyisin Turun seudun vakinaislevinneisyys vaikuttaa jo paisuneen pohjoisessa Kustaviin, Mynämäelle ja Pöytyälle asti sekä etelässä Paraisille (Korppoon Utö!) ja Saloon saakka.

Haitat

Suomessa piikkisalatti siis tätänykyä rajoittuu ihmisen voimakkaasti muuntamille paikoille ja painottuu vahvasti etelän kaupunkeihin liepeineen. Niinpä sitä voi toistaiseksi pitää haitallisena oikeastaan vain parin taajaman julkisissa istutuksissa, joita se runsaana esiintyessään rumentaa etenkin loppukesällä ja varmaan vähän heikentääkin. Mutta lajilla voi hyvinkin olla Suomessa meneillään vasta käynnistys- tai sillanpäävaihe, jonka aikana siemeniä tuottavien yksilöiden kokonaismäärä vaivihkaa kasvaa, esiintymiä viriää lisää, mikroevoluutio sopeuttaa kasvia paremmin uusiin oloihin, ihminen myllää ja rehevöittää lisää sopivia kasvusijoja ja ilmasto kenties entisestään lämpenee. Kun sitten lisäeväitä on kertynyt kylliksi, voi alkaa kiivaan leviämisen ja runsastumisen vaihe, johon saattaa kuulua osana kasvupaikkakirjon laajeneminen erityisesti luonnontilaisempaan suuntaan. Tällainen tausta on ollut monella nyt haitalliseksi luokitellulla vieraslajillamme – ja niin myös piikkisalaatilla ainakin Hollannissa, Brittein saarilla, osissa Pohjois-Amerikkaa ja Australiassa. Niinpä on odotettavissa, että myös Suomessa piikkisalaatti yhä enemmän asettuu sulkeutuneempiikin kasviyhteisöihin ja aiheuttaa niissä haitalliseksi katsottavia muutoksia, mikäli se päästetään mielin määrin mellastamaan.

Voimallisesti muokattavilla viljelymailla piikkisalaatti ei menesty, koska sen elämänkiertoon useimmiten kuuluu lehtiruusukevaihe, mutta laji kyllä voi asettua muunlaisille viljelyksille, jollaisilla se mainitaan haitalliseksi Pohjois-Amerikassa ja Australiassa (mykerönuppuja on vaikea erotella viljanjyvistä, maitiaisneste voi tukkia korjuukoneita ja tuoda satoon liikaa kosteutta). Lajista on myös kehittynyt tietyille herbisideille resistenttejä kantoja. Ruokasalaattiviljelysten tuntumassa piikkisalaatista saattaa levitä salaatinlehtihomeen (Bremia lactucae) itiöitä viljelyksiin. Ruokasalaatin (Lactuca sativa) taudinkestävyyttä on kyllä lisätty juuri kantalajinsa (tai -rotunsa) piikkisalaatin perimän avulla, mutta toisaalta mm. mainitusta homeesta kehittyy alinomaa uusia kantoja vastaamaan jalostuksen tuloksiin.

Torjunta

Piikkisalaattiyksilö tuottaa helposti parikymmentä tuhatta ja parhaimmillaan jopa 200 000 siementä, joista kukin painaa puolisen milligrammaa. Selvästikin kasvin latvat on syytä tuhota ennen siementämistä tuulilevinnän estämiseksi. Katkaiseminen ei kuitenkaan välttämättä täysin tehoa, koska se helposti kirvoittaa kukinnollisten haarojen muodostumista alempaa versolta. Juurineen kitkeminen ennen kukintaa onkin parempi keino, mutta sitä hankaloittavat lehtien piikkisyys, verson murtokohdista tihkuva maitiaisneste ja paalujuuren ankkuroituminen alustaan. Tarvitaan siis käsineet ja voimaa sekä mieluusti jokin kaivelutyökalu. Herbisideilläkin voi soveliaissa paikoissa yrittää, mutta käsittely tuottaa kunnon tulosta vain lajin nuoruusvaiheissa.

Kitkemisellä on mahdollista hävittää melko suuriakin piikkisalaattiesiintymiä nopeasti, sillä lajin siemenpankki on hyvin lyhytikäinen, vain yhdestä kolmeen vuotta.

Mitä minä voin tehdä

Jos piikkisalaatti tavalla tai toisella ilmaantuu puutarhaan tai pihaan, tulee se hävittää juurineen kitkemällä, mieluusti ennen kukintaa. Kitkentätalkoot sopisivat vaikkapa kaupunginosayhdistysten tai taloyhtiöiden toimintaan. Lajin leviämisen seurantaan voi jokainen osallistua esimerkiksi kertomalla havainnoistaan näiden verkkosivujen välityksellä.

Kuvauksen laatijat

Arto Kurtto, LUOMUS, 2014