JättipoimulehtiVieraslaji

Alchemilla mollis
Ilmoita havainto

Yleiskuvaus

Sukuna poimulehdet on helppo tuntea sormiliuskaisista tai harvemmin sormilehdykkäisistä, hammaslaitaisista, ainakin nuorina (tosiaankin) poimuisista lehdistään sekä runsaista, pienistä, vihertävistä tai keltaisista kukistaan, jotka ryhmittyvät palleromaisiksi kukinnoiksi ja nämä edelleen haarovaksi kertokukinnoksi. Kukkien lähempi tarkastelu paljastaa muun muassa maljamaisen kukkapohjuksen sekä sen latvassa kuin kruununa sijaitsevat verhiön neljä liuskaa ja niiden väleistä siirottavat ulkoverhiön neljä liuskaa.

Poimulehtien lajilleen määrittäminen onkin sitten toinen juttu. Siemenet muodostuvat apomiktisesti eli siitoskatoisesti – siis ilman aitoa hedelmöitystä. Tämän myötä kehitys on johtanut lukuisiin vähäisin, mutta pysyvin tuntomerkein eroaviin ns. pikkulajeihin.  Maailmassa niitä on yli tuhat, joista lähes 500 kasvaa vakinaisina Euroopassa. Suomen poimulehtifloora käsittää kolmisenkymmentä lajia.

Tunnistaminen

Jättipoimulehti ansaitsee suomalaisen nimensä jopa 20 cm leveiksi laakenevilla tyvilehdillään ja yli puoli metriäkin korkeilla varsillaan, jotka kurottavat kukat (yhdessä yksilössä parhaimmillaan yli tuhat!) lehtien yläpuolelle kuin limenkeltaisiksi pilvenhattaroiksi. Varret ja lehtiruodit ovat ylös saakka siirottava- tai harvemmin alaviistokarvaisia; myös osassa kukkapohjuksista on karvoja, mutta ei kukkaperissä. Lehtilapojen molemminpuolinen tiheä karvoitus antaa varsinkin kasvukauden alussa jättipoimulehdelle kauas erottuvan silkinkiiltoisen vaalean värin. Tieteellisen nimen lajimääre mollis, ’pehmeä’, kuvaa ytimekkäästi nuorten ja vanhempienkin versojen silmille ja käsipaijalle välittämää tuntua. ”Kasvi tekee kummun pyöreämuotoisia, sametinpehmeitä, oliviinvihreitä lehtiä, jotka kihoavat, keräävät ja pidättelevät kastepisaroita ja sen vuoksi sädehtivät auringon kilossa”, muotoilevat taimistot esitteissään.

Isouden ja tiheän karvaisuuden sekä vielä lehtien matalian ja pyöreiden liuskojen tuoma ilme antavat hyvän vihin jättipoimulehden identiteetistä. Siitä saa vankemman varmuuden kukkien omaperäisesti säntillisen tähtösen kaltaisesta verhiökruunusta: verhiön ja ulkoverhiön liuskat keskenään kutakuinkin yhtä pitkiä ja leveitä sekä ainakin kukkapohjuksen pituisia, ulkoverhiön liuskat usein kärjestä hampaisia. Muilla poimulehdillämme ulkoverhiön liuskat ovat ehytlaitaisia sekä usein lyhyempiä ja aina kapeampia kuin verhiön liuskat, jotka puolestaan ovat useimmiten kukkapohjusta lyhyempiä. Voi kuulostaa mutkikkaalta, mutta luppi ja netistäkin löytyvät kukkien lähikuvat auttavat oivaltamaan.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Jättipoimulehti on kotoisin Kaakkois-Euroopan ja Lounais-Aasian mahtivuoristoista: Romanian Karpaatit, keskisen Bulgarian Balkan -vuoret, Pohjois-Kreikka, Pohjois-Anatolia, Kaukasus, Pohjois-Iranin Elburz -vuoristo. Kasvukorkeudeksi ilmoitetaan 900–2 100 m ja kasvupaikoiksi etenkin vuoristoniityt sekä pyökki- ja pihtametsien jokivarret.

Korskeankauniina, helppohoitoisena ja ilmastollisesti kestävänä jättipoimulehti on noussut suureen suosioon koristekasvina varsinkin Keski-, Länsi- ja Pohjois-Euroopassa. Vaihtelevalla viiveellä laji on siirtynyt istutuspaikkojensa ulkopuolelle ja kasvaa nyt laajalti luonnonvaraisena etenkin Irlannin pohjoisosissa, Englannissa, Skotlannissa, Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa. Monia vakiintuneita karkulaisesiintymiä tunnetaan idempääkin Länsi-Ukrainaan asti ja etenkin pohjoisempaa Färsaarilta, Islannista, Norjasta ja Etelä-Ruotsista.

Ranskan Savoijin Alpeille jättipoimulehti lie tahallaan kylvetty tai istutettu; varhaisin tieto sieltä on näyte vuodelta 1935. Norjassa laji aloitteli villiytymistä jo 1930-luvun lopulla, Brittein saarilla vuosikymmen myöhemmin ja Saksassa 1950-luvulla. Ruotsista varhaisimmat villiytymishavainnot ovat 1960-luvun lopulta, Islannista vuodelta 1965, Hollannista 1970-luvun lopulta ja Belgiasta vasta 1990-luvulta. Färsaarten luontoon laji ilmaantui 1990-luvun hiipuessa, mutta alkoi siellä vasta vuosikymmen myöhemmin näkyvästi levitä. – Pohjois-Amerikassa jättipoimulehteä viljellään Alaskaan saakka pohjoisessa. Lajin melkoinen taipumus lähteä omille teilleen on tullut myös siellä ”rapakon takana” paikoin ilmi, ja Alaskassa kasvi on saanut karkulaislahjoistaan 56 pistettä nollasta sataan ulottuvalla asteikolla.

Suomessa jättipoimulehden viljely alkoi yleistyä vasta aivan 1900-luvun lopulla etenkin julkisissa massa- ja reunusistutuksissa. Niinpä karkaaminenkin on vasta aluillaan: ilmoitettu (2014) ainakin jotenkuten villiintyneeksi kymmenkunnalta paikalta sekä kaatopaikoille ja kompostialueille juurtuneena monesta paikasta Rovaniemelle asti pohjoiseen. Todellisuudessa karkulaisesiintymiä lienee jo enemmän. 

Haitat

Pitkäikäisenä, vankkajuurakkoisena, kookkaana ja lehtevänä, siemenestäkin varsin hyvin lisääntyvänä kasvina jättipoimulehti on voimakas kilpailija ja hyvä leviäjä. Tämä elämänvoima aiheuttaa helposti jo pihoilla ja puutarhoissa ongelmia, mutta ne voivat levitä laajalti ympäristöönkin. Jättipoimulehden kussakin kukassa muodostuu enintään yksi siemen, mutta kun yksilön kukkaluku on huima, voi  myös siementen kokonaismäärä yltää samaan luokkaan. Siemenet voivat kulkeutua kauaskin eläinten ja eritoten tuulen avulla; hedelmävaiheisen kukan latvassa säilyvä iso verhiö voi toimia sekä tarttuma- että liitolaitteena. Toki jättipoimulehti kärkkäästi jää taloksi myös paikkoihin, joihin sen juurakko tai pala siitä on päätynyt ihmisen, maan tai tulvaveden matkassa.

Sanotuilla avuillaan jättipoimulehti on edennyt Saksassa alamaiden asutuskeskuksista vuorten subalpiiniseen vyöhykkeeseen asti ja sitä myöten myös kutakuinkin luontaiseen kasvillisuuteen. Brittein saarilla jättipoimulehti oli tavattu luonnonvaraisena vuoteen 1968 mennessä vain viideltä 100 neliökilometrin kartoitusruudulta; vuonna 2002 ruutuja oli jo yli 800! Samanlainen massiivinen leviäminen on kohdannut Hollantia: 27 ruutua (5 km × 5 km) vuoteen 1990 mennessä, 290 ruutua 2005 mennessä, 668 ruutua 2014 mennessä. Leviämiseen on näissäkin maissa liittynyt tunkeutuminen yhä luonnontilaisempaan kasvillisuuteen, kuten jokivarsiin. Färsaarilla jättipoimulehti on jo asettunut jopa vuorten pystysuorille seinämille. Norjassa se on luokiteltu korkean riskin vieraslajiksi, jolla on vahva kyky tunkeutua luonnonkasvillisuuteen ja siten aikaansaada epäedullisia ekologisia seuraamuksia.

Vuoristojen varsin korkeista osista lähtöisin olevana jättipoimulehti saattaa valloilleen päästettynä aiheuttaa tosi ongelmia Fennoskandian puuttomissa tai harvapuustoisissa ympäristöissä, mahdollisesti jopa tunturien (ala)paljakalle saakka. Etenkin lajin räjähdysmäiseksi kuvattu leviäminen Islannissa ja Färsaarilla oikeuttaa tämän huolen ja siten lajin sisällyttämisen Suomessa tarkkailtaviin vieraslajeihin. 

Torjuntakeinot

Suomessa jättipoimulehden mahdollinen käsistä riistäytyminen on vielä torjuttavissa välttämällä lajin viljelyä etenkin pohjoisessa, virtavesien äärellä ja julkisissa massaistutuksissa sekä estämällä karkaamista. Lajia ei pidä sisällyttää esimerkiksi ”Käsivarren suurtuntureiden alueelle viherrakentamiseen sopivien” joukkoon, niin kuin on hiljattain tehty. Karkaamisen estäminen toteutuu käsittelemällä juurakkoja sisältävä puutarhajäte asianmukaisesti sekä leikkaamalla lakastuvat kukinnot pois ennen siementen valmistumista, mikä voi edistää uusintakukintaakin ja siten tuoda jatkoaikaa kasvin koristeellisuudelle (myös jälkikukat pitää tietysti poistaa ennen siementämistä). Villityneinä tavattavat yksilöt tulee hävittää kunnolla ylös kaivamalla ja sitten tehokkaasti kompostoimalla tai polttamalla. 

Mitä minä voin tehdä?

Harkitse asiaa omalta ja ympäristösi kannalta pohtiessasi jättipoimulehden hankkimista pihallesi. Jos hankit, noudata edellä sanottuja leviämisen estämisen ohjeita.

Opettele tuntemaan jättipoimulehti ja ilmoita karkulaishavainnot siitä vieraslajiportaalin kautta, mieluiten varmistukseen käyvän valokuvan kera (myös päältä otettu kyllin terävä lähikuva kukista on tarpeen). 

Lisätiedot

Kuvaustekstin laatijat

Arto Kurtto (Luomus) 2015

Tarkastele lajia Laji.fi-sivustolla
Yleiskielinen nimi: jättipoimulehti
Tieteellinen nimi: Alchemilla mollis
Vakiintuneisuus: Satunnainen
Havaintokartta