Alaskanlupiini (Lupinus nootkatensis)

Alaskanlupiini
(Lupinus nootkatensis)

Lajin vakiintuneisuus: Satunnainen

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Kasvit (Plantae)
        • Kasvit ja sammalet (Streptophyta)
          • Putkilokasvit (Tracheophyta)
            • Siemenkasvit (Spermatophyta)
              • Koppisiemeniset (Magnoliophytina)
                • Fabales
                  • Hernekasvit (Fabaceae)
                    • Lupiinit (Lupinus)
Kuva: Caleb Slemmons, CC-BY-NC-2.0
Alaskanlupiini (Lupinus nootkatensis) - Caleb Slemmons, CC-BY-NC-2.0

Luonnehdinta

Alaskanlupiini on monivuotinen hernekasvi, joka kasvaa noin 0,5-1,2 metriä korkeaksi. Sen alapinnaltaan karvaiset lehdet ovat 6–8-liuskaiset ja sirommat kuin komealupiinilla. Pysty kukinto on terttumainen ja melko pitkä, ja kukat ovat yleensä väriltään sinisiä, harvoin valkoisia. Kukinta-aika on kesä–heinäkuussa.

Alkuperä ja levinneisyys

Alaskanlupiinin luontainen levinneisyysalue Pohjois-Amerikan länsiosien rannikkoalueilla ulottuu Aleuteilta Alaskan kautta aina Brittiläiseen Kolumbiaan asti. Pohjois-Amerikassa sen kasvupaikkoina ovat rannikon ja jokien soraiset hiekkasärkät sekä kuivat rinteet.

Alaskanlupiini tuotiin Eurooppaan 1700-luvun lopulla, jolloin sitä viljeltiin Englannissa koristekasvina. Englannista se todennäköisesti tuotiin edelleen Ruotsiin ja Norjaan 1800-luvun puolivälissä. Ensimmäiset tiedot alaskanlupiinista Islannissa ovat vuodelta 1885. Islannissa se on nykyään laajalti levinnyt ja kotiutunut saaren alankoalueille. Sitä on käytetty etenkin 1960-luvulta lähtien uudelleenmetsityksessä puuntaimien istutusta edeltävänä maanparannuskasvina tai estämään eroosiota. Myös Norjassa alaskanlupiini on osoittanut aggressiivista leviämistaipumusta ja etenkin Lounais- ja Keski-Norjassa se jatkaa edelleen levittäytymistään hiekkarannoilla sekä teiden ja rautateiden varsilla. Islannissa se kasvaa hyvin laajoilla eroosion vaivaamilla alueilla, kuten vulkaanisilla hiekkakentillä ja tulvatasangoilla.

Alaskanlupiini leviää tehokkaasti siemenistä, jotka säilyvät maaperän siemenvarastossa pitkään itävinä. Islannissa kasvin levittäminen uusille kasvupaikoille on tapahtunut pääosin tarkoituksellisesti, mutta sen siemenet voivat kulkeutua myös virtaavan veden, maanvyörymien, myrskyjen, ja pidempiä matkoja jopa lintujen mukana.

Suomessa alaskanlupiini on melko harvinainen koristekasvi. Se tunnetaan vakiintuneena viljelykarkulaisena ainoastaan yhdeltä paikalta Kaakkois-Suomen Luumäeltä. Sen leviäminen Norjan puolelta Pohjois-Suomeen ja on kuitenkin hyvin mahdollista.

Alaskanlupiini on luokiteltu haitalliseksi Islannissa ja Norjassa.

Haitat

Alaskanlupiini on avoimien kasvupaikkojen kasvi, joten sen vaikutukset myös Euroopassa ovat merkittävimmillään joko luontaisesti tai ihmistoiminnan myötä avoimina säilyvillä kasvupaikoilla. Pohjois-Norjasta Lapin mereisiin osiin levitessään saattaa muodostua ongelmaksi myös Suomessa.

Islannissa alaskanlupiini on tärkeä ja tehokas maanparannuskasvi eroosion kuluttaman maaperän uudelleenmetsityksessä. Se lisää maaperän typpipitoisuutta sitomalla juurinystyröidensä bakteerien avulla typpeä ilmasta, joten lannoitteita ei tarvita.

Toisaalta alaskanlupiini uhkaa Islannin alkuperäistä luontoa kasvaessaan tiheinä kasvustoina. Se on levinnyt varpunummille ja jokiuomien varsille, joilta se uhkaa syrjäyttää alkuperäisen kasvillisuuden. Lupiinikasvustojen on toisinaan todettu taantuvan muutaman vuosikymmenen voimakkaan kasvun jälkeen. Kuitenkaan lupiinin rehevöittämässä maaperässä alkuperäiset, köyhään maaperään sopeutuneet kasvit eivät enää menesty, vaan kasvupaikan valtaavat muut rehevöitymisestä hyötyvät kasvit.

Alaskanlupiini on myrkyllinen sisältämiensä alkaloiden vuoksi. Lampaat käyttävät sitä ravinnokseen, mikäli muuta rehua ei ole saatavilla. Tällöin ne kuitenkin kasvavat hitaasti ja lupiinien alkaloidit saattavat aiheuttaa niille hermosto-oireita ja halvauksia.

Torjunta

Alaskanlupiinin hävittäminen on erittäin hankalaa, sillä maaperän siemenvarastosta nousee uusia taimia useiden vuosien ajan. Kasvin torjuntatoimet tulisikin aloittaa jo varhaisessa vaiheessa, ennen siemenvaraston muodostumista. Lapissa tilannetta tulisikin seurata, ja mikäli alaskanlupiini alkaa levittäytyä sinne, niin torjuntatoimiin tulisi ryhtyä viivyttelemättä.

Islannissa alaskanlupiinin poistaminen niiltä alueilta, jonne se on päässyt kotiutumaan, on osoittautunut vaikeaksi. Lammaslaidunnuksella on kuitenkin onnistuttu estämään kasvin uudistuminen. Ja myös vanhoissa lupiinikasvustoissa laidunnus on osoittautunut hyväksi keinoksi rajoittaa kasvua, etenkin kun sitä on jatkettu useiden vuosien ajan. Kasvua on saatu rajoitettua myös istuttamalla sen valtaamille alueille metsää, ja viime aikoina metsitystä onkin pyritty keskittämään juuri näille alueille.

Lisätiedot

Gederaas, L., Moen, T.L., Skjelseth, S. & Larsen, L.-K. (toim.) 2012. Fremmede arter i Norge – med norsk svarteliste 2012. Artsdatabanken, Trondheim.

Alaskanlupiini NOBANIS-tietokannassa