Rikkakananhirssit (Echinochloa crus-galli -ryhmä)

Rikkakananhirssit
(Echinochloa crus-galli -ryhmä)

Lajin vakiintuneisuus: Satunnainen

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Kuva: Leena Helynranta, ©
Rikkakananhirssit (Echinochloa crus-galli -ryhmä) - Leena Helynranta, ©
Kuva: Leena Helynranta, ©
Rikkakananhirssit (Echinochloa crus-galli -ryhmä) - Leena Helynranta, ©

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Kasvit (Plantae)
        • Streptophyta
          • Maakasvit (Embryophyta)
            • Putkilokasvit (Tracheophyta)
              • Siemenkasvit (Spermatophyta)
                • Koppisiemeniset (Magnoliophytina)
                  • Poales
                    • Heinäkasvit (Poaceae)
                      • Kananhirssit (Echinochloa)
Kuva: Leena Helynranta, ©
Rikkakananhirssit (Echinochloa crus-galli -ryhmä) - Leena Helynranta, ©

Luonnehdinta

Kukinnollisen kananhirssin Suomessa tavatessaan oivaltanee oitis, että kyseessä on eksoottinen heinä. Millään maamme vakinaisella heinäsuvulla ei ole samanlaista haarovaa kertotähkää, jossa tähkylät sijoittuvat kahteen tai useampaan riviin särmäisille, tukeville haaroille. Tähkylöiden pikkupiirteetkin ovat omalaatuisia, esimerkiksi nämä: kupera ulkopinta ja litteä sisäpinta, alempi kukka neuvoton (ei heteitä eikä emejä) ja ylempi kaksineuvoinen, ylemmän kukan ulkohelve kupera, rustomainen, kiiltävä ja vaalea. Alemman kukan ulkohelpeestä lähtee usein vankka vihne, mutta samassakin kertotähkässä on usein sekä vihneettömiä että vihneellisiä tähkylöitä ja vihneiden pituus voi kovastikin vaihdella tähkylästä toiseen aiheuttaen kukinnon olemukseen jonkinlaista ruokkoamattomuutta. Toisaalta on olemassa myös muotoja, joiden kertotähkä muistuttaa siistiä rassi- tai sutikokoelmaa lähes kaikkien tähkylöiden lyhyt- tai pitkävihneisyyden vuoksi. Myös kukinnon väri vaihtelee, osaksi kasvusijan valoisuuden mukaan, himmeän vaaleanvihreästä osittain punertavan kautta kokonaan tumman punaruskeaan. – Kukinnottoman kananhirssin määrittäminen käy päinsä esimerkiksi litteähköstä, usein violetinpunaisesta tyvestä sekä kaljuista, karhealaitaisista, kielekkeettömistä lehdistä, mutta vaatii kyllä kokemusta, jonka voi hankkia kukinnollisten yksilöiden kasvullisia osia tarkastelemalla.

Suomessa rikkakananhirssiryhmän lajeista ovat tässä yhteydessä merkittäviä itse rikkakananhirssi (Echinochloa crus-galli) ja lännenkananhirssi (E. muricata). Ne on vieraslajitarkasteluissa syytä käsitellä myös ryhmätasolla kolmesta syystä: (1) niitä on alettu pitää Suomessa erillään vasta 2000-luvulla, (2) niiden toisistaan erottaminen ei ehkä kaikilta luonnistu ja on mahdollistakin vain kukinnollisten yksilöiden osalta, ja (3) niiden pyyteet ja siten myös kasvupaikat ja torjuntamenetelmät ovat samankaltaisia (ks. kuitenkin herbisideistä edempänä sanottu). Käytännössä siis monesti voidaan puhua tai joudutaan puhumaan kollektiivisesti rikkakananhirsseistä. Tämä lajikortti ’Rikkakanhirssit’ kattaakin molemmat mainitut lajit, ja havainnot tulee ilmoittaa tämän kortin kautta, ellei ole aivan varma lajitunnistuksesta.

Tunnistaminen

Rikka- ja lännenkanahirssin varma erottaminen vaatii näpertelyä (mieluiten tuoreiden) tähkylöiden kanssa ja tapahtuu näin:

Rikkakananhirssi: kukinnon haararangoissa myös tähkylöiden pituisia tai niitä pitempiä karvoja; ylemmän kukan ulkohelve jyrkkäolkaisesti ja lyhyiden sukasten poikkivyön erottamana pääosin vihreään, lopulta vinoksi tai/ja kierteiseksi kuihtuvaan otaan päättyvä; ylemmän kukan sisähelpeen kärki tylppä, pehmeä, rispaantunut, (tav. voimakkaasti) taakäänteinen, lyhyempi kuin ulkohelpeen kärki

Lännenkananhirssi: kukinnon haararangoissa tav. vain tähkylöitä lyhyempiä karvoja; ylemmän kukan ulkohelve loivaolkaisesti ja ilman poikittaista sukasvyötä vihreään – kokonaan vaaleaan, rustomaiseen, ei lakastuvaan otaan päättyvä; ylemmän kukan sisähelpeen kärki terävä tai vähitellen piikkimäiseksi kärjeksi suippeneva, jäykkä, ehyt, (lähes) suora, ± ulkohelpeen kärjen pituinen

Jos onnistut lajilleen määrittämisessä, ilmoita havaintosi kyseisen lajin lajikortin kautta.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Rikkakananhirssin alkuperää ei varmuudella tunneta, mutta jostakin päin lämmintä Aasiaa ja/tai Välimerenaluetta laji voi olla kotoisin. Nykyisin tämä heinä on lähes kosmopoliitti: kotiutuneena läsnä kaikkialla tropiikeista lämpimänlauhkeille alueille ja tavattu satunnaistulokkaana pohjoiselle napapiirille asti. Euroopassa laji ilmoitetaan vakiintuneeksi Etelä-Skandinaviaan ja Viroon saakka pohjoisessa. Suomessa rikkakananhirssi on havaittu satoja kertoja (lisätietoja lajin omassa lajikortissa), mutta vakiintumaan se ei vielä ole pystynyt kuin ehkä joidenkin kauppapuutarhojen kasvihuoneissa.

Lännenkananhirssi on kotoisin Pohjois-Amerikasta, jossa lajin luontaisalue ulottuu pohjoisessa Kanadan kaakkoisten provinssien eteläosiin. Tulokasalue ja vakiintumisaste sen eri osissa ovat vielä huonosti tunnettuja, mutta Euroopasta lännenkananhirssi on ilmoitettu Suomen lisäksi ainakin länsiosista (Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa vakiintuneena etenkin maissipelloissa ja jokirannoilla) ja Ukrainasta. Kaikkiaan varmistettuja havaintoja Suomesta on nyt (2015) koossa noin 80 (lisätietoja lajin omassa lajikortissa).

Haitat

Rikkakananhirssit tunnetaan maailmalta yli 60 hyötykasvin rikkaheininä. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa lajit haittaavat monien viljojen ja lukuisten vihanneskasvien sekä tupakan, sinimailasen (alfalfan), soijan ja puuvillan viljelyä jopa siinä määrin, että korjuukoneet voivat vahingoittua tai mekaaninen sadonkorjuu muuten vaikeutuu. Sitä paitsi nämä heinät saattavat runsaina esiintyessään käyttää jopa 4/5 maaperän typpivarannosta ja sitäkin kautta vähentää viljelykasvin satoa. Myös allelopatiaa eli naapurikasvien kemiallista haittaamista kananhirssit vaikuttavat harjoittavan.

Suomessa rikka- ja lännenkananhirssi näyttäisivät esimerkiksi heinäkuun keskilämpötilan ja kasvukauden pituuden puolesta voivan jo nyt vakiintua, mutta toistaiseksi niin ei ole käynyt, vaan lajien aiheuttama jonkinasteinen haitta on koskenut vain kasvihuoneita. Taustalla voi osaksi olla Suomen valoimasto, sillä kananhirssit ovat perusteiltaan lyhyen päivän kasveja, mutta Suomessa tehty tutkimus osoitti, että viljelykasvien (ohra ja maissi) ja rikkakananhirssin välinen kilpailu on myös vakavasti otettava muuttuja lajin mahdollista tulevaisuutta lämpenevässä ilmastossa mallinnettaessa. Kananhirssien ns. C4-yhteyttämismekanismi antaa kilpailuedun muita lajeja vastaan ainakin merkittävästi lämmenneessä ilmastossa, jollaisen vallitessa myös kananhirssien lempikiusattavan eli maissin viljely lisääntyisi.

Kananhirssien nykyinen rajoittuineisuus Suomessa saattaa purkautua esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai lajien kannan kasvun myötä tahi geneettisesti uudenlaisten kantojen saapumisen seurauksena, jolloin näistä heinistä voisi kehkeytyä haitallisia avomaaviljelysten ja puutarhojen rikkakasveja ja jopa – ainakin lännenkananhirssistä – avointen rantojen valtaajia.

Torjunta

Kananhirssien saapumista Suomeen voitaisiin nykyistä tehokkaammin estää linnuille tarkoitettujen siementen sekä puutarhakasvien siementen ja taimien tiukemmilla puhtausvaatimuksilla.

Kananhirssien niukat esiintymät on helppo kitkeä käsin, sillä näiden yksivuotisten heinien juuristo irtoaa maasta yleensä helposti ja kasvulliseen lisääntymiseen niillä ei ole keinoja. On varottava, ettei jyviä pääse varisemaan kukinnoista, ja kitketyt versot tulee kompostoida tehokkaasti tai kuivata ja polttaa. On syytä pitää mielessä, että jo yksittäinen kananhirssiyksilö voi tuottaa runsaasti (tuhansiakin) itäviä jyviä, sillä lajit ovat itsefertiilejä ja vallitsevasti itsepölytteisiä, ja että jyvät voivat säilyttää itävyytensä ainakin liki kymmenen vuotta.

Myös herbisideillä kananhirssit ovat jotenkuten torjuttavissa. Kuitenkin niiden tiedetään voivan kehittää resistenssin useille yhdisteille nopeastikin, mikä on johtanut entistä suurempiin hankaluuksiin esimerkiksi maissipelloilla ja Ranskan viinitarhoissa – sekä valtavaan määrään tutkimusta ja julkaisuja. Herbisidien käyttöä mutkistaa sekin, että rikka- ja lännenkananhirssi reagoivat joihinkin niistä eri tavoin. Pelloilla kananhirssien jyvien itämistä voidaan hillitä oikea-aikaisella tulvittamisella ja maanmuokkauksella (matalastikin hautautuneet jyvät itävät heikosti).

Mitä minä voin tehdä

Pihalle tai puutarhaan voi ilmestyä linnun- tai koristekasvisiementen tahi taimien mukana kananhirssejä. Ne on syytä kitkeä pois juurineen ja hävittää mahdollisimman nuoressa kehitysvaiheessa. Pelkkä versojen katkaiseminen ei riitä, sillä kananhirssit toipuvat siitä helposti uudelleen kukkiviksi. Kananhirssien seurantaa voi avustaa ilmoittamalla havainnot niistä vieraslajiportaalin kautta, mieluiten kuvien kera (jos mahdollista, myös lähikuva osasta kukinnon haaraa).

Lisätiedot

  • De Cauwer, B., Rombaut, R., Bulcke, R. & Reheul, D. 2012: Differential sensitivity of Echinochloa muricata and Echinochloa crus-galli to 4-hydroxyphenyl pyruvate dioxygenase- and acetolactate synthase-inhibiting herbicides in maize. Weed Res. 52: 500–509.
  • Hoste. I. 2004: The naturalisation history of Echinochloa muricata in Belgium, with notes on its identity and morphological variation. Belg. Jour. Bot. 137: 163–174.
  • Hyvönen, T. & Ramula, S. 2014: Crop–weed competition rather than temperature limits the population establishment of two annual C4 weeds at the edge of their northern range. Weed Res. 54: 245–255.
  • Maun, M.A. & Barrett, S.C.H. 1986: The biology of Canadian weeds. 77. Echinochloa crus-galli (L.) Beauv. Canad. Jour. Pl. Sci. 55: 739–759.
  • Potvin, C. & Simon, J.P. 1989: The evolution of cold temperature adaptation among populations of a widely distributed C4 weed: Barnyard grass. Evol. Trends Pl. 3: 98–105.
  • Roy, S., Simon, J.-P. & Lapointe, F.-J. 2000: Determination of the origin of the cold-adapted populations of barnyard grass (Echinochloa crus-galli) in eastern North America: a total-evidence approach using RAPD DNA and DNA sequences. – Canad. Jour. Bot. 78: 1505–1513.
  • Scholz, H. 1995: Echinochloa muricata, eine vielfach verkannte und sich einbürgernde Art der deutschen Flora. Flor. Rundbr. 29(1): 44–49.
  • Simon, J.-P. & Vairinhos, F. 1991: Thermal stability and kinetic properties of NADP+-malate dehydrogenase isomorphs in two populations of the C4 weed species Echinohloa crus-galli (Barnyard grass) from sites of contrasting climates. – Physiol. Pl. 83: 216–224.
  • Suominen, J. 1970: The grain immigrant flora of Finland. Acta Bot. Fennica 111: 1–108.
  • Xuan, T.D., Chung, I.M., Khanh, T.D. & Tawata, S. 2006: Identification of Phytotoxic Substances from Early Growth of Barnyard Grass (Echinochloa crusgalli) Root Exudates. Jour. Chem. Ecol. 32: 895–906.
     

Kuvauksen laatijat

Arto Kurtto, LUOMUS, 2015