Supikoira (Nyctereutes procyonoides)

Supikoira
(Nyctereutes procyonoides)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(lomakkeet.luke.fi)

Havainnot

Ilmoita havainto
(lomakkeet.luke.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Nisäkkäät (Mammalia)
              • Petoeläimet (Carnivora)
                • Koiraeläimet (Canidae)
                  • Supikoirat (Nyctereutes)
Kuva: Marcus Wikman, ©
Supikoira (Nyctereutes procyonoides) - Marcus Wikman, ©

Tunnistaminen

Supikoira on keskikokoinen, hieman kettua pienempi petoeläin. Supikoiran ruumiin pituus vaihtelee 52 - 71 cm välillä, hännän 15-20 cm, ja paino kevään noin viiden kilon ja syksyn 6 - 11 kg välillä. Eläin vaikuttaa olemukseltaan kömpelöltä, mutta ruumis on kuitenkin kesällä melko hoikka ja jalat ohuet. Supikoiralla on melko lyhyet raajat, pyöreäpäiset pienehköt korvat ja tyypillinen naamioväritys päässä. Supikoiralla on musta naamari, joka ulottuu kuonon puoliväliin ja hyvin kehittynyt poskiparta. Etenkin talvikarvassa olevalle supikoiralle pitkäkarvainen turkki antaa tukevan ulkomuodon. Turkin väritys voi vaihdella melko paljon, pääväri on kuitenkin harmaa tai kellertävä, joillakin yksilöillä mustan ja harmaan väritys antaa ruumiille viirukkaan vaikutelman.

Alkuperä ja levinneisyys

Supikoira on alun perin kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Suomeen supikoira tuotiin alun perin tarhoihin turkiseläimeksi, mutta nykyinen luonnonkanta on saanut alkunsa Suomeen itärajan yli entisen Neuvostoliiton alueelta levittäytyneistä yksilöistä. Venäjän Euroopan puoleisiin osiin, mukaan lukien Kuolan niemimaa, istutettiin vuosien 1929 – 1955 välisenä aikana noin 9100 alalajin N. p. ussurensis yksilöä. Tämän jälkeen laji on levittäytynyt nopeasti moniin Euroopan maihin. Ensimmäiset yksittäiset vaeltelevat supikoirat tavattiin Suomessa 1930- ja 1940-luvuilla. Varsinainen levittäytyminen käynnistyi kuitenkin 1950-luvulta alkaen ja 1970-luvun puolivälissä supikoiran levinneisyys kattoi lähes koko eteläisen ja keskisen Suomen. 10–15 vuoden populaatiokoon vakauden jälkeen supikoirapopulaatio alkoi kasvaa edelleen Suomessa. Tällä hetkellä supikoira on koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta yleisin keskikokoinen nisäkäspetolaji.

Haitat

Supikoira on kaikkiruokainen opportunisti, joka kykenee hyödyntämään moninaisia ravintolähteitä ja elämään hyvinkin erilaisissa elinympäristöissä voimakkaankin ihmisvaikutuksen alaisuudessa. Vieraslaji supikoiran levittäytymisen alkuvaiheissa mielikuvissa eli näkemys lajin suuresta haitallisuudesta alkuperäislajistolle. Aihetta selvittäneiden tutkimusten tulokset eivät kuitenkaan ole Suomessa vahvistaneet tätä mielikuvaa kuin osittain. Saadut tulokset eivät myöskään ole yksiselitteisiä, vaikkakin valtaosassa tutkimuksia supikoiralle ei ole osoitettu merkittäviä vaikutuksia paikalliseen lajistoon, muutamia alueellisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Supikoiran ei ole voitu osoittaa kilpailevan minkään alkuperäisen lajin kanssa, vaikka kilpailu olisi alkuperäisten keskikokoisten nisäkäspetojen ravintovalikoiman päällekkäisyyksin perusteella teoriassa mahdollista. Paikallisesti ja erityisesti saariympäristössä supikoiran saalistuksella on epäilty olevan vaikutusta osaan paikallisesta lintulajistosta sekä sammakkoeläimiin. Manneralueilla sekä ravintokoostumustutkimukset että petopoistokokeet ovat pääosin kumonneet supikoiran negatiivisen vaikutuksen riistaeläinlajeihin. Osassa petopoistokokeita tiettyjen seurannassa olleiden lintulajien runsaudet jopa pienentyivät supikoiratiheyksien pienentyessä, ja kasvoivat yhdessä supikoiratiheyden kasvun kanssa. Koska supikoiran ravintovalikoima voi vaihdella suuresti, on mahdollista että supikoiran saalistuksen vaikutuksessa voisi olla suuria alueellisia eroja. Paikallisesti ja erityisen herkillä alueilla supikoira saattaa olla vaaraksi tietyille vesilinnuille ja sammakkoeläimille. Erityisesti suojelualueilla saattaa olla tarvetta pitkäkestoiselle ja intensiiviselle supi-koirakannan säätelylle. Supikoiran vaikutuksien selvittäminen alkuperäislajistoon kaipaa kiireellisesti lisää tutkimusta Euroopan mittakaavassa.

Tarkasteltaessa supikoiraan vieraslajina liittyviä riskitekijöitä, on nykyisen tutkimustiedon valossa todennäköisintä, että supikoiran rooli monien sairauksien ja loisien kantajana ja levittäjänä tulee olemaan ekologiselta ja taloudelliselta merkitykseltään suurin lajin aikaansaama riski- ja haittatekijä sekä koko Euroopan että pohjoismaiden mittakaavassa. Merkittävimmät supikoiraan liittyvät terveysriskit Euroopassa ovat rabiesvirus ja loistaudit ekinokokkoosi (Echinococcus multilocularis loinen), kapi (Sarcoptes scabei) ja trikinelloosi (Trichinella lajit), joiden kaikkien potentiaalinen kantaja ja levittäjä supikoira on. Näistä kapia ja trikinelloosia esiintyy tänä päivänä sekä Suomessa että muissa pohjoismaissa. Jo tapahtuneen supikoiratiheyksien kasvamisen ja esiintymisalueen laajenemisen Suomessa on osoitettu liittyvän myös muissa lajeissa (kuten kettu ja ilves) tavattavan trikinelloosin esiintymisen yleistymiseen. Potentiaalisista riskeistä lähialueilla on E. multilokularis loista tavattu supikoirissa Latviassa ja ketuissa Virossa.

Torjunta

Supikoiran pentujen selviytyminen on kytköksissä mm. ravintotilanteeseen, ja luontainen kuolleisuus on suurta; Etelä-Suomessa lähes 90 % pennuista kuolee ennen ensimmäistä ikävuotta. Vain yksi prosentti kaikista supikoirista saavuttaa 5 vuoden iän. Merkittävimmät kuolleisuuden syyt ovat metsästys ja liikenne. Vuonna 2012 supikoira oli toiseksi metsästetyin pienriistalaji, lajia pyydettiin arviolta 144 500 yksilöä (RKTL 2013). Kyseisenä vuonna eniten supikoiria pyydystettiin Uudellamaalla ja Pohjois-Savossa. Suurimmillaan supikoirasaalis on ollut vuonna 2009, 171 900 yksilöä (RKTL, vertailuvuodet 2007–2012).

Merkittävimmät metsästysmuodot ovat loukku- ja haaskapyynti sekä koirapyynti pesiltä. Syksyllä tehtävä pyynti kohdistuu erityisesti nuoriin ja vaeltaviin yksilöihin, kevättalven ja alkukevään aikana pyynti kohdistuu selvemmin lisääntyvään kannanosaan. Jotta poistopyynnillä saavutettaisiin näkyviä vaikutuksia paikallisiin supikoiratiheyksiin, on erityisesti supikoiran kohdalla poistopyynnin oltava vuosittain toistuvaa ja intensiivistä. Yksittäisen vuoden petopoiston hyöty nollaantuu liikkuvaisella ja tuottoisalla lajilla noin vuodessa. Nisäkäsvieraslajipetona supikoiraa tulee tarkastella osana koko pienpetokiltaa, ja toteuttaa petopoistot petojen saalistukselle herkillä alueilla kaikkia kolmea petolajia (minkki, supikoira ja kettu) koskien.

Supikoiraan liittyvää rabiesriskiä on pyritty pienentämään kaksi kertaa vuodessa toteutettavilla ns. syöttirokotelevityksellä. Rabieksen esiintymistä ja syöttirokotteiden kulutusta seurataan jatkuvasti metsästettyjä ja kuolleena löytyneitä petoeläimiä tutkimalla. Näytteitä kerätään pääasiassa Kaakkois-Suomesta ja Pohjois-Karjalasta, missä syöttirokotteita levitetään.

Mitä minä voin tehdä

Supikoira on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla, minkä johdosta sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Supikoiran osalta rajoitukset tulevat voimaan kuitenkin vasta siirtymäajan jälkeen keväällä 2019.

Ilmoita supikoirahavaintosi vieraslajinisäkkäiden ilmoituslomakkeella.

Lisätiedot

Kuvauksen laatijat

Katja Holmala, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos - päivitetty: EU-lista 26.7.2017