Supikoira (Nyctereutes procyonoides)

Supikoira
(Nyctereutes procyonoides)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Haitallinen vieraslaji (EU-luettelo)

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(lomakkeet.luke.fi)

Havainnot

Ilmoita havainto
(lomakkeet.luke.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Nisäkkäät (Mammalia)
              • Petoeläimet (Carnivora)
                • Koiraeläimet (Canidae)
                  • Supikoirat (Nyctereutes)
Kuva: Marcus Wikman, ©
Supikoira (Nyctereutes procyonoides) - Marcus Wikman, ©

Tunnistaminen

Supikoira on keskikokoinen, hieman kettua pienempi petoeläin. Supikoiran ruumiin pituus vaihtelee 52 - 71 cm välillä, hännän 15-20 cm, ja paino kevään noin viiden kilon ja syksyn 6 - 11 kg välillä. Eläin vaikuttaa olemukseltaan kömpelöltä, mutta ruumis on kuitenkin kesällä melko hoikka ja jalat ohuet. Supikoiralla on melko lyhyet raajat, pyöreäpäiset pienehköt korvat ja tyypillinen naamioväritys päässä. Supikoiralla on musta naamari, joka ulottuu kuonon puoliväliin ja hyvin kehittynyt poskiparta. Etenkin talvikarvassa olevalle supikoiralle pitkäkarvainen turkki antaa tukevan ulkomuodon. Turkin väritys voi vaihdella melko paljon, pääväri on kuitenkin harmaa tai kellertävä, joillakin yksilöillä mustan ja harmaan väritys antaa ruumiille viirukkaan vaikutelman.

Alkuperä ja levinneisyys

Supikoira on alun perin kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Suomeen supikoira tuotiin alun perin tarhoihin turkiseläimeksi, mutta nykyinen luonnonkanta on saanut alkunsa Suomeen itärajan yli entisen Neuvostoliiton alueelta levittäytyneistä yksilöistä. Venäjän Euroopan puoleisiin osiin, mukaan lukien Kuolan niemimaa, istutettiin vuosien 1929 – 1955 välisenä aikana noin 9100 alalajin N. p. ussurensis yksilöä. Tämän jälkeen laji on levittäytynyt nopeasti moniin Euroopan maihin. Ensimmäiset yksittäiset vaeltelevat supikoirat tavattiin Suomessa 1930- ja 1940-luvuilla. Varsinainen levittäytyminen käynnistyi kuitenkin 1950-luvulta alkaen ja 1970-luvun puolivälissä supikoiran levinneisyys kattoi lähes koko eteläisen ja keskisen Suomen. Tällä hetkellä supikoira on yleinen koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Vuotuinen metsästyssaalis on noin 150 000.

Haitat

Supikoira on kaikkiruokainen opportunisti, joka kykenee hyödyntämään moninaisia ravintolähteitä ja elämään hyvinkin erilaisissa elinympäristöissä myös lähellä ihmisasutusta. Vieraslaji supikoiran levittäytymisen alkuvaiheissa mielikuvissa eli näkemys lajin suuresta haitallisuudesta alkuperäislajistolle. Aihetta selvittäneiden tutkimusten tulokset eivät kuitenkaan ole Suomessa vahvistaneet tätä mielikuvaa. Ravintotutkimusten mukaan lintujen osuus saaliissa on pieni ja koostuu pääasiassa varpuslinnuista. Petopoistokokeessakaan ei voitu osoittaa supikoiran vaikuttavan sorsa- tai kanalintujen lisääntymismenestykseen tai niiden kantoihin. Etelä-Suomen petopoistoalueella sorsien poikastuotto jopa heikentyi supikoiratiheyksien pienentyessä, ja kasvoi yhdessä supikoiratiheyden kasvun kanssa, mikä todennäköisesti johtui kettukannan kasvusta supikoiran tehopoiston myötä. Viimeaikaiset ulkomaiset tutkimukset vahvistavat suomalaisten tutkimusten tuloksia. Supikoiran ei ole voitu osoittaa vakavasti kilpailevan alkuperäisten keskikokoisten nisäkäspetojen kanssa ravintovalikoiman päällekkäisyyksistä huolimatta. Paikallisesti ja erityisesti saariympäristössä supikoiran saalistuksella on kuitenkin epäilty olevan vaikutusta joihinkin lintuihin sekä sammakkoeläimiin. Erityisesti suojelualueilla saattaa olla tarvetta pitkäkestoiselle ja intensiiviselle supikoirakannan säätelylle.

Nykyisen tutkimustiedon valossa supikoiran rooli monien sairauksien ja loisien kantajana ja levittäjänä on ekologiselta ja taloudelliselta merkitykseltään suurin lajin aikaansaama riski- ja haittatekijä sekä koko Euroopan että pohjoismaiden mittakaavassa. Merkittävimmät supikoiraan liittyvät terveysriskit Euroopassa ovat rabiesvirus ja loistaudit ekinokokkoosi (myyräekinokokkiEchinococcus multilocularis loinen), kapi (Sarcoptes scabei) ja trikinelloosi (Trichinella lajit), joiden kaikkien potentiaalinen kantaja ja levittäjä supikoira on. Näistä kapia ja trikinelloosia esiintyy tänä päivänä sekä Suomessa että muissa pohjoismaissa. Supikoiran levittäytymisen ja runsastumisen on Suomessa osoitettu liittyvän myös muissa lajeissa (kuten kettu ja ilves) tavattavan trikinelloosin esiintymisen yleistymiseen. Potentiaalisista riskeistä lähialueilla on myyräekinokokkia tavattu supikoirissa Latviassa ja ketuissa ainakin Virossa ja Ruotsissa.

Torjunta

Supikoiran pentujen selviytyminen on kytköksissäkasvukauden pituuteen, ja luontainen kuolleisuus on suurta; Etelä-Suomessa lähes 90 % pennuista kuolee ennen ensimmäistä ikävuottaan. Vain yksi prosentti kaikista supikoirista saavuttaa 5 vuoden iän. Merkittävimmät kuolleisuuden syyt ovat metsästys ja liikenne. Myös loiset, taudit ja pedot vievät osan. Vuonna 2012 supikoira oli toiseksi metsästetyin pienriistalaji, lajia pyydettiin arviolta 144 500 yksilöä (RKTL 2013). Kyseisenä vuonna eniten supikoiria pyydystettiin Uudellamaalla ja Pohjois-Savossa. Suurimmillaan supikoirasaalis on ollut vuonna 2009, 171 900 yksilöä (RKTL, vertailuvuodet 2007–2012).

Merkittävimmät metsästysmuodot ovat loukku- ja haaskapyynti sekä koirapyynti pysäyttävällä koiralla ja pesiltä luolakoiralla. Syksyllä tehtävä pyynti kohdistuu erityisesti nuoriin ja vaeltaviin yksilöihin, kevättalven ja alkukevään aikana pyynti kohdistuu selvemmin lisääntyvään kannanosaan. Jotta poistopyynnillä saavutettaisiin näkyviä vaikutuksia paikallisiin supikoiratiheyksiin, on erityisesti supikoiran kohdalla poistopyynnin oltava vuosittain toistuvaa ja intensiivistä. Yksittäisen vuoden petopoiston hyöty nollaantuu liikkuvaisella ja tuottoisalla lajilla noin vuodessa. Lisäksi on muistettava, että metsästys lisää liikkuvuutta ja epävakautta kannassa, mikä voi edistää tautien ja loisten leviämistä. Supikoiraa tulee tarkastella osana koko pienpetokiltaa, ja toteuttaa petopoistot petojen saalistukselle herkillä alueilla niin, että ne koskevat muitakin yleisiä petoja (minkki, supikoira ja kettu).

Supikoiraan liittyvää rabiesriskiä on pyritty pienentämään kerran vuodessa toteutettavilla ns. syöttirokotelevityksellä. Rabieksen esiintymistä ja syöttirokotteiden kulutusta seurataan jatkuvasti metsästettyjä ja kuolleena löytyneitä petoeläimiä tutkimalla. Näytteitä kerätään pääasiassa Kaakkois-Suomesta ja Pohjois-Karjalasta, missä syöttirokotteita levitetään.

Mitä minä voin tehdä

Supikoira on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla, minkä johdosta sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Supikoiran osalta rajoitukset tulevat voimaan kuitenkin vasta siirtymäajan jälkeen 2.2.2019.

Ilmoita supikoirahavaintosi vieraslajinisäkkäiden ilmoituslomakkeella.

Lisätiedot

Kuvauksen laatijat

Katja Holmala ja Kaarina Kauhala,  Luke - päivitetty: 20.9.2017