Minkki (Neovison vison)

Minkki
(Neovison vison)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Nisäkkäät (Mammalia)
              • Petoeläimet (Carnivora)
                • Näätäeläimet (Mustelidae)
                  • Näädät (Mustelinae)
                    • Minkit (Neovison)
Kuva: Esko Räsänen, Esko Rasanen, ©
Minkki (Neovison vison) - Esko Räsänen, Esko Rasanen, ©

Luonnehdinta

Minkki (Neovision vison) kuuluu pieniin näätäeläimiin.

Tunnistaminen

Minkin ruumiin pituus on yleensä 35 - 45 cm, hännän 13 - 23 cm ja urosten paino 0,5 kg – 1,5, naaraiden alle kilon (Jensen 1993). Minkki on väritykseltään tummanruskea, joskus jopa mustanruskea ja myös pohjavilla on tumma. Leuan alla on vaalea täplä, joskus valkoinen laikku voi ulottua kaulaan asti. Tarhasta karanneet yksilöt voivat olla muunkin värisiä.

Aikaisemmin Suomesta jo hävinneen vesikon (Mustela lutreola) yhtenä keskeisenä tuntomerkkinä oli vesikon valkoinen ylähuuli. Nykyisin noin 10-20 % minkkiyksilöistä on ylähuulessa valkoista (Bjärvall & Ullsröm 2011).

Minkkiin verrattuna samankokoisella hillerillä (Mustela putorius) on enemmän valkoista kuononpään ympärillä, vaalea vyö silmien takana sekä vaaleata korvanlehdissä. Hillerin pohjavilla on vaalea ja karvat ovat tummat kärjistä, vaaleat tyvistä.

Alkuperä ja levinneisyys

Nykyinen minkkikantamme on saanut alkunsa tarhakarkulaisista, mutta nykyisin minkki menestyy luonnonvaraisena koko Suomessa. Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva minkki tuotiin Fennoskandiaan 1920-luvulla, kuten Suomeenkin, alun perin turkiseläimeksi.

Laji levisi nopeasti tarhakarkulaisena myös luontoon ja ensimmäiset tällaiset havainnot tehtiin Suomessa 1932 (Westman 1966). Muutamassa vuosikymmenessä levittäytyi jokseenkin koko Fennoskandiaan (Kauhala 1998). Minkkikannan nopeaa levittäytymistä ja kasvua selittävät osaltaan venäläisten tekemät istutukset Karjalaan ja Kuolan niemimaalle vuosina 1934–65. 1940-luvulla minkkejä tavattiin lähinnä turkistarhojen lähellä lounais- ja länsirannikolla sekä saaristossa. Minkki runsastui länsirannikolla 1950-luvulla, etelärannikolla 1960-luvun alkupuolella ja muualla vasta 1960- ja 70-luvuilla. Lajin runsastumista pystyttiin seuraamaan mm. koko maassa tehtävien riistatiedustelujen avulla. Nykyisin minkkiä tavataan pohjoisinta Lappia myöten.

Haitat

Maailmalla minkin haitallisuus vieraslajina on osoitettu erityisesti eristyneillä valtameren saarilla, erityisesti linnuston kannalta. Ennen minkin tuloa Suomesta puuttui merilintuja saalistava näätäeläin, sillä vesikko ei viihtynyt saaristossa. Saalistukseen sopeutumattomat alkuperäislajit ovat erityisessä riskiryhmässä tulokaspetojen suhteen, Suomessakin osoittautui, että minkki verottaa etenkin riskilän (Cepphus grylle) kantoja. Ruokkilinnut ovat erityisen alttiita minkin saalistukselle, sillä ne ovat minkille sopivan kokoisia ja pesivät yhdyskunnissa.

Ruotsin esimerkki kuitenkin osoittaa, että merilinnut voivat sopeutua hyvin nopeasti minkin läsnäoloon; 1950-luvulla merilinnusto kärsi minkin saalistuksesta ja yhdyskunnat muuttivat kauemmas merelle. Myöhemmin yhdyskunnat kuitenkin palasivat mantereen lähellä oleville saarille ja osoittivat sopeutumiskykynsä. Merilinnuista haahka näyttäisi hyvin kestävän minkin läsnäoloa ja keskeisenä piirteenä siinä lienee kokemuksen tuoma varovaisuus.

Kautta esiintymisalueensa minkki on osoittanut saalisvalikoimansa joustavuuden. Kaloista simput, ahvenet ja kivinilkat kuuluvat ulkosaaristossa minkin saalisvalikoimaan, ja kala on ratkaisevassa osassa minkin selviytymisen kannalta. Ulkosaaristossa kesäkuussa lintujen osuus minkin ravinnosta on suurimmillaan ja pikkujyrsijöiden osuus vaihtelee niiden kannanvaihtelujen mukaan. Minkki saalistaa myös sammakoita ja voi vaikuttaa negatiivisesti niiden kannankehitykseen (Ahola ym. 2006, Salo ym. 2010). Minkeillä saattaisi olla vaikutusta rapukantoihin. Näyttää kuitenkin siltä, että minkki ei ole osoittautunut aivan niin vahingolliseksi kuin alun perin pelättiin, sillä yleisesti ottaen vesilintukantamme ovat runsastuneet osin samaan aikaan minkin kanssa. Vanhastaan esille tuodun lajiparin, vesikon ja minkin kohdalla ei ole voitu osoittaa vesikon alamäen Suomessa johtuvan minkin tulosta. Vesikkokanta oli romahtanut jo ennen minkin runsastumista. Minkin on epäilty kilpailevan myös saukon kanssa, mutta ainakin saukkokannan pitkään jatkunut elpyminen osoittaa toisin. Monilla alueilla, joille saukko on palannut, minkki on pienempänä petona joutunut väistymään.

Laajalle levinnyttä minkkiä voitaisiin hyödyntää indikaattorilajina ympäristön tilasta esimerkiksi vesistöjen tilaan liittyvistä terveysriskeistä, sillä se käyttää paljon vesieläimiä (kaloja, rapuja, simpukoita) ravintonaan. Minkin käyttö kertomaan ympäristön raskasmetallipitoisuuksista juontaa juurensa jo 60- ja 70-luvuille. Minkin tehokas metsästys lähes vuoden ympäri ja kohtalaisen suuret saalismäärät mahdollistaisivat katta-vien näytteiden keräämisen melko pienellä vaivalla. Tätä on jo hyödynnetty esimerkiksi Ruotsissa (Persson ym. 2012).

Torjunta

Minkkiin kohdistuvia tehtyjä torjuntatoimenpiteitä ovat olleet erityisesti poistopyyntiä loukuilla, koirilla ja puhaltimia käyttäen. Toimenpiteet ovat valtaosin toteutettu osana muiden pienpetojen pyyntiä, esimerkiksi pienpetokampanjoissa. Saaristossa on esimerkiksi Metsähallituksella ollut oma minkin poistokampanja. Vuosittainen minkkisaalis oli vuonna 2012 arviolta 36 200 yksilöä (RKTL 2013). Suurimmillaan minkkisaalis on ollut vuonna 2007, 61 300 yksilöä (vertailuvuodet 2007–2012). Eniten minkkejä ilmoitettiin saaliiksi Pohjois-Savossa, Pohjanmaan rannikkoalueilla ja Pohjois-Karjalassa.

Myös Euroopassa on ollut lukuisia erilaisia kampanjoita minkkikannan pienentämiseksi tai lajin torjumiseksi. Saavutetut hyödyt ovat vaihdelleet suuresti. Minkin torjuntatoimenpiteiden mitoittaminen oikean kokoisiksi ja niiden hyödyn arviointi edellyttää kunnollisia kannantiheysarvioita ennen ja jälkeen torjuntatoimenpiteiden. Tämä on osoitettu jo systemaattisessa arviossa tähän menneistä tehdyistä minkin lukuisista hävittämiskampanjoista. Tuloksen mukaan kansallisissa kampanjoista ei voitu osoittaa mitään saavutettuja hyötyjä minkkikannan vähentämisen suuntaan. Manner-Euroopassa on kuitenkin joitain yksittäisiä tutkimuksia, joissa etukäteen hyvin suunnitellun ja mitoitetun pyynnin on voitu osoittaa pienentävän paikallisesti minkkikantaa (Zapala ym. 2010).

Tämän hetkinen minkkikannan seuranta on täysin metsä- ja peltokolmiojärjestelmän varassa. Sen kautta näyttäisi olevan kohtalaisen hyvin arvioitavissa minkkikannan levinneisyys, mutta varsinaisista runsauksista se ei anna kunnollista kuvaa. Havainnointijärjestelmän tarkentamista voitaisiin todennäköisesti toteuttaa yhteisellä sekä minkin että supikoiran levinneisyydestä ja runsaudesta kertovalla aineistonkeruujärjestelmällä. Tarkempi runsaudenseuranta ja arviointi vaativat kuitenkin tutkimus- ja kehitystyötä.

Sekä minkin että supikoiran kohdalla petopoistopyynnin tulee manneralueilla kohdistua kaikkiin kolmeen lajiin, minkkiin, supikoiraan ja kettuun, jotta petopaineen kokonaisalentuminen toisi hyötyä kohdelajien (linnusto) kannalta. Jos erityishuomiota on tarkoitus kiinnittää sammakkoeläinten kantojen tilan kohentamiseen saaristo-olosuhteissa, ovat keskeiset lajit minkki ja supikoira.

Minkki on taloudellisesti tärkeä turkistarhaeläin ja uusien levittäytymisten mahdollisuutta tulisi estää tarhakarkulaisten vähentämisellä. Minkki on levittäytynyt lähes koko maahan, joten torjuntatoimenpiteet tulisi kohdentaa erityisen herkille alueille, kuten saaristoon ja linnuston kannalta tärkeille suojelualueille. Tiedottaminen ja yleinen kannustaminen pienpetojen pyyntiin edesauttaa torjuntatoimia.

Lisätiedot

Julkaisuja aikajärjestyksessä

  • Reid, F., Schiaffini, M. & Schipper, J. 2016. Neovison vison. The IUCN Red List of Threatened Species 2016: e.T41661A45214988. http://dx.doi.org/10.2305/IUCN.UK.2016-1.RLTS.T41661A45214988.en. (Cited 25 August 2016)
  • Birnbaum, C. (2013): NOBANIS – Invasive Alien Species Fact Sheet – Neovison vison. – From: Online Database of the European Network on Invasive Alien Species – NOBANIS www.nobanis.org, Date of access 9/11//2016.
  • Nylander, Eija. 2013. Metsästys 2012 Riista- ja kalatalous. Tilastoja 4/2013. 36 s.  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-303-020-6.
  • Persson,  S.,  Brunström,  B.,  Bäcklin,  B.M.,  Kindahl,  H.  ja  Magnusson,  U.  2012. Wild  mink  (Neovison  vison)  as sentinels in environmental monitoring. Acta Vet. Scand. 54, 1-3.
  • Bjärvall, Anders & Ullsröm, Staffan. 2011. Suomen nisäkkäät. Otava. 280s. ISBN 9789511256335.
  • Zabala,  J.  Zuberogoitia,  I.  &  Gonzalez-Oreja,  J.  2010. Estimating  costs  and  outcomes  of  invasive  American mink  (Neovison  vison)  management  in  continental  areas:  a  framework  for  evidence  based  control  and eradication. Biol. Invasions 12, 2999-3012.
  • Ahola, M.,  Nordström, M.,  Banks, P., Laanetu, N. ja  Korpimäki, E. 2006. Alien  mink  predation  induces  prolonged declines in archipelago amphibians. Proc. R. Soc. B 22, 273, 1261-1265
  • Salo, P., Ahola, M. & Korpimäki, E. 2010. Habitat-mediated impact of alien mink predation on common frog densities in the outer archipelago of the Baltic Sea. Oecologia, 163, 405-413.
  • Kauhala, K. 1998. Tulokaspetojen - minkin ja supikoiran - leviämisestä ja vaikutuksista alkuperäiseen eläimistöömme. Suomen Riista 44: 7-17.
  • Westman, K. 1966. Minkin levinneisyydestä Suomessa. Suomen Riista 18, 101-116.

Nobanis lajinimi ja linkki ja päivitetty 9.11.2016

Kuvauksen laatijat

Katja Holmala (Luke) - päivitetty 25.8.2016