Harmaaorava (Sciurus carolinensis)

Harmaaorava
(Sciurus carolinensis)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Haitallinen vieraslaji (EU-luettelo)

Ilmoita havainto

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Nisäkkäät (Mammalia)
              • Jyrsijät (Rodentia)
                • Oravamaiset (Sciurognathi)
                  • Oravat (Sciuridae)
                    • Sciurinae
                      • (Sciurus)

Luonnehdinta

Harmaaoravat ovat sopeutuvaisia ja opportunistisia, niiden tunnettu ravinto pitää sisällään laajan kirjon puiden siemenistä kasvimateriaaliin (kukat, nuput, versot, hedelmät), ja sienistä hyönteisiin. Harmaaorava hyödyntää myös opportunistisesti lintujen munia ja poikasia ravinnokseen. Laji elää monenlaisissa metsissä, mutta suosii erityisesti yhtenäisiä varttuneita metsiä, joissa esiintyy puulajeja (tammi, saksanpähkinä, hikkori), jotka tuottavat talvivarastoitavaksi soveltuvaa ruokaa. Metsissä on tyypillisesti myös runsas pensaskerros. Harmaaoravaa tavataan myös kaupungeissa ja esikaupungeissa, mutta alhaisemmilla tiheyksillä kuin metsäalueilla.

Sukukypsyyden harmaaoravanaaras saavuttaa aikaisimmillaan jo 5,5 kk ikäisenä, mutta lisääntyy yleensä vasta yli yksivuotiaana. Nuoret urokset saavuttavat sukukypsyyden 10-11 kk iässä, mutta aikuisten urosten läsnä ollessa sukukypsyyden saavuttaminen voi viivästyä 2 vuoden ikään asti. Alkuperäisellä levinneisyysalueella harmaaorava lisääntyy kaksi kertaa vuodessa. Vain osa naaraspopulaatiosta lisääntyy keväällä ja osa syksyllä. Kantoaika on 44 vrk jonka jälkeen naaras synnyttää keskimäärin 2 -3 karvatonta ja sokeaa poikasta. Naaras imettää poikasia 10 viikon ikään asti. Nuoret saavuttavat aikuisen ruumiinpainon noin 8-9 kk iässä. Aikuisten vuosittainen kuolleisuus vaihtelee 42-58 % välillä.

Tunnistaminen

Täysikasvuinen harmaaorava on eurooppalaista oravaa selkeästi suurempi ja painaa n. 300–710 g, sen ruumis on 38–52,5 cm pitkä, josta tuuhea häntä on 15-25 cm. Sillä ei ole sukupuolidimorfiaa. Harmaaoravan turkki on selkäpuolelta ja kyljistä pohjaväritykseltään tummanharmaa tai vaaleanharmaa. Lonkat, jalat ja pää saattavat vivahtaa kanelinruskeaan. Vatsapuoli on tyypillisesti vaaleasävyinen, valkoisesta harmaaseen tai nahanväriseen. Melanismi on yleistä, albiinot taas harvinaisia.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Alkuperä, istutukset, kannan kasvu ja levinneisyys Euroopassa

Harmaaoravan alkuperäinen levinneisyys kattaa Pohjois-Amerikan Meksikonlahdelta Quebeckin ja Ontarion eteläisiin osiin. Istutuksia on tehty myös Pohjois-Amerikan sisällä. Laji tuotiin Eurooppaan Iso-Britanniaan (v. 1876), Irlantiin (v. 1913) ja Italiaan (v. 1948). Lajia on viety Euroopan lisäksi Australiaan (hävinnyt 1973) ja Etelä-Afrikkaan.

Harmaaorava tuotiin Eurooppaan alun perin vapautettavaksi puistoihin. Nykyisin laji esiintyi Euroopassa luonnonvaraisena Iso-Britanniassa, Irlannissa ja Italiassa. Iso-Britanniassa lajin levinneisyys kattaa nykyisin lähes koko Walesin, Englannin ja Skotlannin eteläosan. Irlannissa harmaaoravaa esiintyy itäisessä puoliskossa maata. Italiassa laji on levittäytynyt maan luoteisosaan ja suurin populaatio sijaitsee Piedmontessa.

Harmaaoravien on todettu olevan hyviä levittäytyjiä ja vallanneen tehokkaasti alueita istutuksensa jälkeen niissäkin tapauksissa missä laji istutettiin vain muutamia yksilöitä. Englannissa keskimääräinen levittäytymisnopeus on ollut noin 7 km/vuosi.

Leviämisreitit ja sopeutuminen Suomeen

Suomea lähimmät populaatiot sijaitsevat pääasiassa Iso-Britanniassa, joten ei ole luultavaa, että laji leviäisi omin avuin maahamme. Harmaaorava voisi mahdollisesti menestyä ilmastossamme, etenkin ilmaston lämpenemisen leudontaessa talvien ankaruutta.

Haitat

Harmaaorava on aiheuttanut suurta taloudellista vahinkoa Iso-Britanniassa kaupallisilla puuviljelmillä ja puistoissa repimällä puiden kaarnaa ja vikuuttamalla siten kasvavaa puuta. Alkuperäisellä esiintymisalueellaan Pohjois-Amerikassa vastaavaa kaarnan repimistä ei esiinny.

Eurooppalaisella istutusalueitaan harmaaoravan on todettu vaikuttavan erittäin haitallisesti Euroopan ainoaan alkuperäiseen puissa elävään oravalajiin (Sciurus vulgaris) kilpailun kautta. Pienempikokoinen alkuperäislaji kärsii harmaaoravan läsnäolosta sekä merkittävän ravintokilpailun että harmaaoravan levittämän oravalle kohtalokkaan virustaudin takia. Mm. Iso-Britanniassa ja Italiassa orava on hävinnyt lähes täysin alueelta jolle harmaaorava on levittäytynyt. Harmaaoravan epäillään mahdollisesti vaikuttavan haitallisesti joihinkin lintulajeihin.

Torjunta

Yleisesti ottaen monet oravalajit ovat helppoja pyydystää loukuilla, joten pienikokoinen populaatio voitaisiin melko helposti hävittää. Populaation vakiinnuttua hävittäminen muuttuu paljon vaikeammaksi.

Varsinaisia torjuntatoimia on Euroopassa tehty Iso-Britanniassa ja Italiassa, jossa harmaaoravia on tapettu pyydystämällä syötitetyillä loukuilla, ampumalla ja myrkyttämällä. Italiassa paikalliset torjuntatoimenpiteet eivät ole toistaiseksi olleet tehokkaita

Mitä minä voin tehdä

Tämä laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla, minkä johdosta lajin maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Omistajat saavat pitää EU:n luetteloon kuuluvat lemmikkieläimet niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Ehtona on, että eläintä on pidetty lemmikkinä jo ennen lajin ottamista luetteloon.

 

Lisätiedot

Viitteet

Bertolino, S., & Genovesi, P. (2003). Spread and attempted eradication of the grey squirrel (Sciurus carolinensis) in Italy, and consequences for the red squirrel (Sciurus vulgaris) in Eurasia. Biological Conservation, 109(3), 351-358. doi:10.1016/S0006-3207(02)00161-1

Bertolino, S., Di Montezemolo, N. C., Preatoni, D. G., Wauters, L. A., & Martinoli, A. (2014). A grey future for Europe: Sciurus carolinensis is replacing native red squirrels in Italy. Biological invasions, 16(1), 53-62. DOI:10.1007/s10530-013-0502-3

Bonnington, C., Gaston, K. J., & Evans, K. L. (2014). Squirrels in suburbia: influence of urbanisation on the occurrence and distribution of a common exotic mammal. Urban Ecosystems, 17(2): 533-546. DOI:10.1007/s11252-013-0331-2

DEFRA 2004. Urban grey squirrels. Rural Development Service Technical Advice Note 09. (pdf, 3 sivua) [viitattu 29.3.2016]

Genovesi, P., Bacher, S., Kobelt, M., Pascal, M., & Scalera, R. (2009). Alien mammals of Europe. In Handbook of alien species in Europe (pp. 119-128). Springer Netherlands. http://link.springer.com/chapter/10.1007%2F978-1-4020-8280-1_9  [viitattu 29.3.2016]

Koprowski, J.L. 1994. Sciurus carolinensis. Mammalian Species, 480:1-9. doi:10.2307/3504224; JSTOR:3504224 [viitattu 29.3.2016]

Linzey, A.V., Koprowski, J. & NatureServe (Hammerson, G.). 2008. Sciurus carolinensis. The IUCN Red List of Threatened Species 2008:e.T42462A10699433. DOI:10.2305/IUCN.UK.2008.RLTS.T42462A10699433.en[viitattu 29.3.2016].

Sandro, B. (2008). Introduction of the American grey squirrel (Sciurus carolinensis) in Europe: a case study in biological invasion. Current Science 95(7): 903-906. PDF [viitattu 293.20016]

UNEP-WCMC. 2010. Review of the Grey Squirrel Sciurus carolinensis. UNEP-WCMC, Cambridge. (PDF 21 sivua) [viitattu 29.3.2016]

Kuvauksen laatijat

Katja Holmala (Luke) - julkaistu 29.3.2016