Siperianmaaorava (Tamias sibiricus)

Siperianmaaorava
(Tamias sibiricus)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Haitallinen vieraslaji (EU-luettelo)

Ilmoita havainto

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Nisäkkäät (Mammalia)
              • Jyrsijät (Rodentia)
                • Oravamaiset (Sciurognathi)
                  • Oravat (Sciuridae)
                    • Sciurinae
                      • Tikutakut (Tamias)

Luonnehdinta

Siperianmaaorava elää metsissä, etenkin hakkuuaukeilla, aroalueen metsäsaarekkeissa ja jokivarsien pensaikoissa. Se suosii havu- ja sekametsiä, joissa on runsas aluskasvillisuus. Euroopassa siperianmaaoravaa on myös lehtimetsissä ja puistoissa. Se syö siemeniä, pähkinöitä, puiden silmuja, sieniä, marjoja ja viljaa. Se käyttää useimmiten maakoloja suoja- ja pesäpaikkoinaan mutta voi käyttää myös puiden onkaloita tai rakennuksissa olevia koloja.

Sukukypsyyden maaoravat saavuttavat 8–11 kuukauden ikäisinä. Pohjoisessa ne saavat vain yhden poikueen vuodessa mutta eteläisillä alueilla voivat saada kaksikin. Lumipeitteen kesto ja ravinnon määrä vaikuttavat poikueiden lukumäärään. Siperianmaaoravalla on kiima kevättalvella. Naaras ilmoittaa kiimastaan korvia vihlovalla piipityksellä. Kiima uusiutuu noin kahden viikon kuluttua, jos pariutumista ei ole tapahtunut. Naaras kantaa noin kuukauden ajan ja synnyttää vankeudessa keskimäärin 4,4 poikasta (2–13). Poikaset ovat karvattomia ja sokeita. Imetys kestää 1,5–2 kuukautta. Pian sen jälkeen nuoret jättävät syntymäelinpiirinsä.

Siperianmaaorava liikkuu päiväsaikaan. Se herää varhain, touhuaa aktiivisesti koko päivän ja vetäytyy pesäkoloonsa nukkumaan illalla. Syksyllä se alkaa kerätä talvivarastoja. Se voi kantaa kerrallaan 9 g siemeniä, viljaa ja sieniä poskipusseissaan varastoonsa. Iltojen pimetessä se nukkuu joka päivä hieman pitempään. Kylmillä alueilla se horrostaa koko talven eli 6–7 kuukautta (lokakuusta huhtikuun alkuun). Lauhkeilla alueilla horros kestää 4–5 kuukautta. Horros alkaa yleensä ennen kuin lämpötila putoaa pakkaselle tai maa saa lumipeitteen. Maaorava heräilee talvella välillä syömään talvivarastojaan. Horrosjaksot eivät kestä katkeamatta yli yhdeksää päivää.

Tunnistaminen

Täysikasvuinen siperianmaaorava painaa 50–120 g, sen ruumis on 12–17 cm pitkä ja tuuhea häntä on lähes yhtä pitkä. Sillä ei ole sukupuolidimorfiaa. Selässä kulkee pituussuunnassa viisi tummanruskeaa tai mustaa raitaa hiekan- tai ruosteenruskealla pohjalla. Vatsapuoli on vaalea. Lajista tunnetaan 4–9 alalajia, jotka eroavat toisistaan lähinnä turkin värityksen puolesta.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Siperianmaaoravan alkuperäinen levinneisyys ulottuu Luoteis-Venäjältä Arkangelista (Vienanjoelta) Siperiaan, Kiinaan, Mongoliaan, Kazakstaniin, Koreaan ja Japaniin (leveyspiirit 29°N–69°N). Vienanjoki on läntisin paikka, missä sitä luontaisesti esiintyy. Etelämpänä Euroopassa (Venäjällä) sitä on havumetsäalueella Volgan itäpuolella. Pohjoisraja on havumetsävyöhykkeen pohjoisraja eli tundralla maaoravaa ei ole, lukuun ottamatta joitakin jokilaaksoja.

Laji on saattanut aiemmin elää myös Ruotsissa ja Suomessa. Siitä on mainintoja kirjallisuudessa Pohjois-Savosta, Pohjanmaalta ja Taalainmaalta 1700- ja 1800-luvuilta. Tosin yhdestäkään ei ole museonäytteitä jäljellä, joten varmuutta asiasta ei ole.

Siperianmaaoravaa tuotiin Eurooppaan lemmikiksi Etelä-Koreasta 1960-luvulta alkaen. Vuosittain tuotiin yli 200 000 yksilöä parinkymmenen vuoden ajan. Nykyisin niitä kasvatetaan Euroopassa lemmikeiksi. 1970-luvulta lähtien niitä on havaittu villiintyneenä lähinnä esikaupunkialueilla ja kaupunkien puistoissa. Niitä karkasi lemmikinomistajilta, lemmikkieläinkaupoista ja eläintarhoista. Lemmikinomistajat myös vapauttivat niitä tarkoituksella kyllästyttyään niihin. Niitä istutettiin puistoihin Belgiassa ja Hollannissa, koska ne ovat koristeellisia eläimiä.  Vuonna 2009 Euroopassa tunnettiin 22 luonnonvaraista populaatiota, joista 11 oli Ranskassa, kolme Italiassa, kolme Belgiassa, kaksi Saksassa, kaksi Hollannissa ja yksi Sveitsissä. Osa näistä populaatioista on suuria käsittäen tuhansia eläimiä. Siperianmaaoravia oli myös Itävallassa, mutta ne ovat sieltä hävinneet.

Kaikki istutukset eivät kuitenkaan menestyneet. Esimerkiksi Pariisin Jardin des Plantes -puistoon vapautettiin 400 yksilöä vuonna 1969, mutta populaatio pieneni ja hävisi lopulta vuonna 1977. Puistossa oli paljon kissoja, mikä saattoi vaikuttaa siperianmaaoravan katoamiseen. Myös pieni perustajapopulaatio (pieni geenipooli) on saattanut vaikuttaa maaoravan häviämiseen joiltakin alueilta.

Siperianmaaoravat eivät kovin helposti omin avuin laajenna elinaluettaan vaan levittäytyminen rajoittuu kaupunkialueille. Nuoret levittäytyvät vain lyhyitä matkoja, yleensä alle 100 m (jotkut urokset 500 m), eivätkä ne helposti ylitä leviämisesteitä, kuten teitä. Aikuiset ovat paikkauskollisia ja niiden elinpiirit ovat pieniä (noin 1 ha). Leviämisriski liittyy siten edelleen lemmikkeihin, joita joko karkaa tai päästetään vapauteen. Useimmiten pysyvää populaatiota ei kuitenkaan muodostu, koska vapautettuja yksilöitä on vähän ja/tai alueella on paljon kissoja.

Leviämisreitit ja sopeutuminen Suomeen

Suomea lähimmät populaatiot ovat Arkangelissa ja Keski-Euroopassa, joten ei ole luultavaa, että laji leviäisi omin avuin maahamme. Siperianmaaoravia on kuitenkin lemmikkeinä Suomessakin, joten karanneet tai luontoon tahallaan päästetyt lemmikit voisivat muodostaa villiintyneen kannan Suomessa. Yksittäisiä karkulaisia onkin tavattu 1990-luvulla pääkaupunkiseudulla ja vuonna 2006 Turun seudulla. Maaorava kestäisi todennäköisesti ilmastoamme, koska se on sopeutunut myös kylmiin talviin ja voi ylittää ankarat talvet horrostamalla.

Haitat

Siperianmaaorava kantaa puutiaisia (Ixodes ricinus) ja borrelioosia. Sen kantamien puutiaisten määrä voi olla huomattavasti suurempi kuin alkuperäisillä jyrsijöillä, kuten metsämyyrällä. Tämän vuoksi sitä pidetään uhkana ihmisten terveydelle ja se on luokiteltu 100 pahimman vieraslajin joukkoon Euroopassa.

Taloudellisia vaikutuksia siperianmaaoravan ei ole havaittu Euroopassa aiheuttavan lukuun ottamatta borrelioosia. Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan siperianmaaorava vaikuttaa paikoin viljasatoihin.

Siperianmaaorava saattaa kilpailla alkuperäisten jyrsijöiden, kuten oravan (Sciurus vulgaris), pikkumetsähiiren (Apodemus sylvaticus) ja metsämyyrän (Myodes glareolus) kanssa. Se voi myös tartuttaa loisia oravaan. Maaorava voi myös vaikuttaa maassa pesiviin lintuihin. Alkuperäisellä levinneisyysalueellaan siperianmaaoravan on epäilty vaikuttavan ruskouunilinnun (Phylloscopus fuscatus) kantaan.

Torjunta

Torjunnassa tärkeintä on valistus, jotta lemmikkejä ei karkaa eikä päästetä luontoon.

Varsinaisia torjuntatoimia ei tiettävästi ole Euroopassa tehty, eikä varhaisvaroitusjärjestelmää ole. Usein esiintymät havaitaan luontoharrastajien toimesta. Monissa maissa on harkittu kieltoa myydä siperianmaaoravia lemmikeiksi. Tarvittaessa maaoravien hävittäminen voisi onnistua puistoista, koska Saksassa ne hävisivät yhdestä puistosta kanien hävittämisen yhteydessä.

Siperianmaaoravan luonnollisia vihollisia ovat isot petolinnut ja nisäkkäät, kuten näätä ja kissa. Myös minkki, supikoira, kettu, ilves ja karhu voivat saalistaa maaoravia. Karhut kaivavat maaoravien koloja. Jopa käärmeet voivat saalistaa maaoravan poikasia.

Mitä minä voin tehdä

Tämä laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla, minkä johdosta lajin maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Omistajat saavat pitää EU:n luetteloon kuuluvat lemmikkieläimet niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Ehtona on, että eläintä on pidetty lemmikkinä jo ennen lajin ottamista luetteloon.

 

Lisätiedot

DAISIE - Tamias sibiricus  - Download factsheet (pdf)

Invasive Species Compendium (CABI): Tamias sibiricus (Siberian chipmunk)

Viitteet

Marsot, M., Sigaud, M., Chapuis, J. L., Ferquel, E., Cornet, M. & Vourc'h, G. 2011. Introduced Siberian Chipmunks (Tamias sibiricus barberi) harbor more-diverse Borrelia burgdorferi sensu lato genospecies than native Bank Voles (Myodes glareolus). Applied and Environmental Microbiology 77: 5716–5721. : DOI:10.1128/AEM.01846-10

Chapuis, J. L. 2009. Tamias sibiricus (Laxmann), Siberian chipmunk (Sciuridae, Mammalia). Teoksessa: Drake, J. A. (ed.), Daisie: Handbook of Alien Species in Europe. Springer, Berlin: 372.

Macdonald, D. (toim.) 2001. The New Encyclopedia of Mammals. Oxford University Press, Oxford.

Macdonald, D. & Barrett, P. 1993. Mammals of Britain and Europe. Collins Field Guide. Harper Collins Publishers, London.

Mitchell-Jones, A.J., Amori, G., Bogdanowicz, W., Krystufek, B., Reijnders, P., Spitzenberger, F., Stubbe, M., Thissen, J., Vohralik, V. & Zima, J. 1999. The Atlas of European mammals. Poyser Natural History, London.

Hornborg, V. & Korvenkontio, V. A. 1921. Etsittävä imettäväinen - Siperialainen maaorava. Luonnon Ystävä 25: 105 - 110. - Saatavuus kirjastoissa

Kuvauksen laatijat

Kaarina Kauhala (Luke) - päivitetty 15.3.2016