Arabiansulkahirssi

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Arabiansulkahirssi on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Arabiansulkahirssi (Cenchrus setaceus; syn. Pennisetum setaceum) on runsas, monivuotinen heinä. Tiiviit ja jopa 2 m korkeat tiukat mättäät koostuvat lukemattomista vain 1-2 mm leveistä, karheista lehdistä ja runsaista kukinnoista, jotka yltävät hoikkien korsien kohottamina lehtien yläpuolelle. Lehdet, korret ja kukinnot ovat aluksi jäykän pystyjä, mutta taipuvat vanhetessaan ulospäin kaarelle (engl. fountain grass, ’suihkulähdeheinä’). Luonnonvaraiset arabiansulkahirssit ovat lehdiltään sinertävänvihreitä ja kukinnoiltaan kainon punertavia, mutta koristeviljelyssä käytetään myös kauttaaltaan punaisia lajikkeita.

Jopa 30 cm pitkät, lieriömäiset kukinnot ovat tähkämäisiä röyhyjä, jotka voivat näyttää pulloharjamaisilta. Osakukinnot (tähkylät) sijaitsevat röyhyn rangalla (lapakolla) yksittäin tai enintään neljän ryhminä. Osakukintojen tyvissä on useita jopa 4 cm pitkiä taipuisia sukasia, jotka antavat kukinnolle pörröisen ulkonäön. Sukaset ovat tyvestään sulkamaisia, mistä heinän suomenkielinen nimi on johdettu. Sukaset irtoavat röyhyn lapakosta yhdessä tähkylän tai tähkylöiden kanssa ja edistävät niiden leviämistä tuulen, eläinten, ihmisen, ajoneuvojen ja vedenkin matkassa. Tähkylöissä on kaksi kukkaa, mutta yleensä vain niistä ylempi voi tuottaa jyvän, koska alempi on tavallisesti marto.

Harjasheinien suuresta suvusta (n. 110 lajia), johon sulkahirssit nykyisin sisällytetään, on riittänyt viljelykseen monia muitakin lajeja kuin arabiansulkahirssi. Suomeen asti niistä on päätynyt ainakin viisi, joista koristesulkahirssi (Cenchrus purpurascens; syn. Pennisetum alopecuroides) ja untuvasulkahirssi (C. longisetus; syn P. villosum) sekä etenkin idänsulkahirssi (C. orientalis; syn. P. orientale) muistuttavat melkoisesti arabiansulkahirssiä. Varma lajilleen määrittäminen voi vaatia heinien kukintorakenteisiin perehtyneen asiantuntijan. Lisäksi sulkahirssilajien rajoittamisessa ja luokittelussa on yhä erimielisyyksiä, myös arabiansulkahirssin osalta. Viljelylajikkeet tuovat vielä oman haasteensa tunnistamiseen.

Arabiansulkahirssin laaja luontaislevinneisyys ulottuu Keski- ja Pohjois-Afrikasta Lähi-itään sekä Euroopassa Sisilian luoteisosiin ja Liparin saarelle. Luonnonvaraistuneena ja usein haitallisena vieraslajina lajia on Euroopan ulkopuolella tavattu eteläisessä Afrikassa, Indonesiassa (Jaava), Australiassa, Uudessa Seelannissa, Mikronesiassa, Havaijilla, Yhdysvaltain mantereen eteläosissa, Karibian saarilla (Guadeloupe, Puerto Rico) ja Bermudalla. Euroopassa arabiansulkahirssi on ilmoitettu luonnonvaraisena vakiintuneeksi Espanjassa (myös Baleaareilla ja Kanariansaarilla), Maltalla, Portugalissa, Ranskassa ja Sardiniassa, mutta esiintymien pysyvyydestä ja mahdollisesta haitallisuudesta muualla kuin Kanariansaarilla on vielä jossain määrin epätietoisuutta. Myös Ruotsissa on tehty yksi havainto.

Ankaraakin kuivuutta hyvin kestävänä arabiansulkahirssi kuuluu sekä luontais- että tulokasalueillaan ennen muuta hiekkaisten, soraisten, kivikkoisten ja kallioisten kuivakkojen kasvistoon. Usein se on asettunut ihmisen vaihtelevasti kajoamille paikoille, kuten tienvarsille, tieleikkauksiin, eroosiouomiin, kaivosten jätekummuille, kaivantoihin ja laidunnetuille kivikkorinteille. Kanarialla laji on laajalti yleinen ja haitallisimpia vieraslajeja mielipaikkoinaan myös uomarotkojen (barrancojen) sorapohjat, jotka ovat patojen vuoksi nykyään enimmältään kuivilla.

Suomen ilmasto on arabiansulkahirssin luonnonvaraistumiselle selvästi liian ankara. Koristeviljelyn lisäksi arabiansulkahirssin valloitusretkiä ovat maailmalla edistäneet sen käyttö dyynien sitomiseen, eroosion rajoittamiseen ja maisemointiin.

Kuivuuden ja siihen usein liittyvän tulen sieto, enimpien eläinten ravinnoksi kelpaamattomuus, ns. C4-yhteyttämiseen liittyvä nopeakasvuisuus ja tiukka mätästävyys sekä ilmeisen hyvät jyvätuotto ja jyvistä leviäminen tekevät arabiansulkahirssistä aggressiivisen valtaajan, Niinpä se helposti häätää tieltään tulokasalueidensa alkuperäiskasveja, myös kovasti uhanalaisia (mm. Havaiji, Teneriffa), sekä muuttaa kuivien tienoiden suojelualueiden kasvillisuutta ja tekee luonnonheinikoita laiduntamiseen sopimattomiksi. Kuivakkaversoisena se myös itse lisää maastonsa palokuormaa ja sitenkin lopulta hyödyttää itseään ja haittaa monia muita kasveja sekä myös maassa pesiviä lintuja ja muita eläimiä.

Eräät rikkakasvien torjunta-aineet tehoavat arabiansulkahirssiin. Mekaanisesti lajia voi yrittää torjua siementaimien kitkemisellä (helppoa) ja mättäiden maasta kaivamisella (työlästä ja vaatii suojausta pisteliäitä lehtiä ja kukintoja vastaan). Kaikkinensa lajin torjunta ja kurittaminen on kallista ja vaikeaa, mistä kertovat epäonnistumiset Gran Canarialla ja Teneriffalla.

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Arabiansulkahirssin tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Arabiansulkahirssiä ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja.

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää arabiansulkahirssin sekä sen siementen ja muiden lisääntymiskykyisten kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana.

Englanniksi

CABI: Pennisetum setaceum

Veldkamp, J.F. 2014: A revision of Cenchrus incl. Pennisetum (Gramineae) in Malesia with some general nomenclatural notes. – Blumea 59: 59–79. https://doi.org/10.3767/000651914X684376