Ankeriaan uimarakkoloinen (Anguillicola crassus)

Ankeriaan uimarakkoloinen
(Anguillicola crassus)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Sukkulamadot (Nematoda)
          • Adenophorea
            • Camallanida
              • Dracunculidae
                • Anguillicola
Kuva: Bill Bessmer, CC-BY-4.0
Ankeriaan uimarakkoloinen (Anguillicola crassus) - Bill Bessmer, CC-BY-4.0

Luonnehdinta

Ankeriaan uimarakkoloinen (Anguillicola crassus) on ankeriaan uimarakossa loisiva sukkulamato. Koiraat ovat pituudeltaan 20–60 mm ja naaraat 47–71,5 mm. Loisen iho on pehmeän, ryppyisen kutikulan peittämä. Pienen pyöreän suuaukon ympärillä on kahdeksan nystyä ja suun sisäpuolta kiertää rivi hampaita, joita voi olla yhteensä 21–28 kappaletta. Voimakkaan lihaksikas ruokatorvi koostuu kolmesta lohkosta ja laajenee loppuosastaan. Ruokatorven läppä on hyvin kehittynyt. Koiraspuolisilla yksilöillä on ruumiin takaosassa kuusi paria pieniä nystyjä.

Ankeriaan uimarakkoloisen elinkierto on riippuvainen ekosysteemin peto-saalissuhteista. Aikuiset loiset elävät ja lisääntyvät ankeriaan uimarakossa. Uimarakossa munitut munat pääsevät leviämään ympäristöön ankeriaan suoliston kautta ja toukat kuoriutuvat munista vedessä. Väli-isäntinä toimivat äyriäiset ja kalat syövät toukat, jolloin toukat pääsevät saalistajiensa elimistöön. Kun ankerias sitten syö väli-isännän, loinen porautuu ankeriaan ruoansulatuskanavan seinämän läpi päästäkseen lopulliseen kohteeseensa uimarakkoon.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Ankeriaan uimarakkoloinen on alun perin kotoisin Itä-Aasiasta, jossa se tunnetaan japanilaisen ankeriaan (Anguilla japonica) loisena. Loinen pääsi kuitenkin leviämään Eurooppaan, kun eläviä A. japonica -yksilöitä kuljetettiin Saksaan 1980. Kaksi vuotta myöhemmin loista löydettiin Pohjois-Saksasta, josta se levisi nopeasti ympäri Eurooppaa 1980-luvun aikana. Vuonna 2005 loista löydettiin noin neljänneksessä Ahvenanmaan vesiltä pyydystetyistä ankeriaista (Anguilla anguilla).

Loisen nopea leviäminen on osaksi seurausta ankeriaiden laajasta ja edestakaisesta liikkuvuudesta niin makeissa kuin suolaisissakin vesissä. Ankeriaan poikaset kehittyvät Sargassomerellä, josta ne matkustavat kasvaessaan Golf-virran mukana Eurooppaan ja muuttavat varttuessaan makeisiin vesiin. Ankeriaan uimarakkoloisen nopea elinkierto, mahdollisuus käyttää useita erilaisia väli-isäntiä ja suuri jälkeläistuotto ovat olleet avainasemassa loisen leviämisessä. Lisäksi loisen toukat kykenevät selviämään elinkykyisinä hyvinkin vaihtelevissa olosuhteissa.

Loista on löydetty sekä makeista vesistä että Itämerestä, ja sen esiintyvyys ankeriaissa vaihtelee 15–94 % välillä. Lämpötila vaikuttaa loisen esiintyvyyteen: ydinvoimaloiden lämpimissä lauhdevesissä loisia on enemmän kuin niitä ympäröivillä kylmemmillä alueilla. On saatu viitteitä siitä, ettei loinen pärjäisi alle 4 °C lämpötiloissa. Lämpötilan lisäksi loisten esiintymistä rajoittaa sopivien väli-isäntien, kuten kalojen ja äyriäisten, määrä ympäristössä.

Haitat

Ankeriaan uimarakkoloista pidetään yhtenä pääsyynä Euroopan ankeriaspopulaatioiden romahtamiseen ylikalastuksen, saasteiden, jokien nousuesteiden ja elinympäristöjen katoamisen ohella. Tällä hetkellä kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) luokittelee ankeriaan äärimmäisen uhanalaiseksi.

Loinen saa aikaan ankeriaan uimarakon seinämän paksuuntumista sekä tilavuuden pienentymistä. Loinen käyttää ravintonaan ankeriaan verta ja vaikuttaa kaasujen vaihtoon uimarakossa. Loisitut ankeriaat ovat herkempiä ympäristön stressitekijöille, kuten korkeille lämpötiloille tai alhaisille happipitoisuuksille, mikä lisää ankeriaiden kuolleisuutta. On myös arveltu, että loinen saattaa heikentää ankeriaiden kykyä uida lisääntymisalueelleen Sargassomerelle kutemaan. Hidastunut matkanteko saattaa myös altistaa ankeriaat helpommin saalistajille.

Torjunta

Ankeriaan uimarakkoloisen leviämistä on vaikea estää, sillä ankeriaat itse kuljettavat loisia liikkuessaan.

Lisätiedot

Kirk, R. S. (2003) The impact of Anguillicola crassus on European eels. Fisheries Management and Ecology, 10: 385–394.
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1365-2400.2003.00355.x/pdf

http://www.nobanis.org/files/factsheets/Anguilicola_crassus.pdf