Torajyväsieni (Claviceps purpurea)

Torajyväsieni
(Claviceps purpurea)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Sienet (Fungi)
        • Kotelosienet (Ascomycota)
          • Pezizomycotina
            • Sordariomycetes
              • Hypocreomycetidae
                • Hypocreales
                  • Clavicipitaceae
                    • Claviceps
Kuva: Dominique Jacquin, CC-BY-SA-3.0
Torajyväsieni (Claviceps purpurea) - Dominique Jacquin, CC-BY-SA-3.0

Luonnehdinta

Torajyvä on viljakasvien ja heinien tähkissä loisivan Claviceps purpurea-sienen aiheuttama torahammasta muistuttava tummanruskea kasvain, rihmastopahka. Torajyvää esiintyy yleisimmin rukiissa, ruisvehnässä ja joskus ohrassa. Lisäksi se on varsin yleinen monien eri heinälajien tähkissä. Torajyvä ei ole kasvin kannalta erityisen haitallinen, koska yksittäisiin tähkiin yleensä muodostuu korkeintaan muutamia torajyviä. Osa torajyvien sisältämistä alkaloideista, ergotamiineista ja niiden johdannaisista, on hyvin myrkyllisiä ihmiselle ja kotieläimille. Ne voivat aiheuttaa erilaisia verenkiertohäiriöitä, kuolioita raajoihin, korkeaa kuumetta, pahoinvointia ja hallusinaatioita. Keskiajalta aina 1900-luvun alkuun torajyvä on aiheuttanut ajoittain laajoja, pahimmillaan kuolemaan johtaneita myrkytysepidemioita.Toisaalta torajyvää on 1950–1960-luvuilla viljelty mm. migreenilääkkeiden raaka-aineeksi.

Torajyvä on nykyisinkin verraten yleinen etenkin ruis- ja ohrakasvustoissa, mutta tiukan valvonnan ja kehittyneen sadonkäsittelyteknologian ansiosta torajyvämyrkkyjä ei esiinny elintarvikkeiksi myytävissä viljatuotteissa.

Tunnistaminen

Torajyväsienen itiöt muodostuvat maahan varisseissa rihmastopahkoissa, torajyvissä, kehittyvissä itiöemissä. Itiöt leviävät tuulen mukana ja tartuttavat avoimia viljojen ja heinien kukintoja. Aluksi tartunnan saaneissa kukinnoissa alkaa erittyä hyvin sokeripitoista mesikastetta, joka sisältää runsaasti sienen itiöitä. Mesikasteen houkuttelemat hyönteiset levittävät tautia ympäristön kasveihin. Tartunnan saaneissa kukinnoissa kehittyy siementen sijasta sienen rihmastopahkoja, torajyviä. Ne ovat tummanruskeita ja usein hieman violetinsävyisiä. Viljakasveissa torajyvät ovat tyypillisesti 0,5–2 cm:n pituisia, mutta voivat suotuisissa oloissa kasvaa jopa 4 cm:n mittaisiksi. Monissa heinissä torajyvät ovat hyvin pieniä ja vaikeasti havaittavia. Torajyvät näkyvät selvimmin loppukesällä samoihin aikoihin, kun terveet jyvät ovat kasvaneet täysikokoisiksi. Torajyviä on arkikielessä kutsuttu myös härkäjyviksi tai härän jyviksi. Loppukesällä osa torajyvistä varisee maahan, mutta osa joutuu sadonkorjuun yhteydessä sadon joukkoon.

Alkuperä ja levinneisyys

Torajyvän aiheuttamat oireet ihmisissä on kuvattu tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 591 Ranskassa. Torajyvän aiheuttamiin tauteihin kuoli Saksassa Pohjois-Rheinin alueella vuonna 994 peräti 40 000 ihmistä ja vuonna 1129 kuolleita oli 14 000. Lukuisia vastaavia myrkytystapauksia esiintyi 1600- ja 1700-luvuilla eri puolilla Eurooppaa. Ruotsissa torajyvä aiheutti ongelmia 1740-luvulta ja Suomessa 1840-luvulta lähtien. Pahimmat torajyväepidemiat Suomessa olivat vuodet 1840–1842 sekä 1862–1864. Tällöin kuolinluvut vuosittain olivat noin tuhat ihmistä.

Torajyvä on kuvattu rukiin tähkien seuralaisena jo 1658 painetuissa kasvitieteellisissä piirroksissa. Torajyvän ja ihmisissä esiintyvien oireiden yhteyksiä alettiin ymmärtää 1700-luvun puolivälissä. Sienitieteellisesti torajyvän aiheuttaja C. purpurea ja sen biologia on kuvattu ensimmäisen kerran vasta 1853. Suomessa ensimmäisiä torajyvän esiintymistä kuvaavia artikkeleita lienee J.I. Lindrothin (sittemmin Liro) 1899 Luonnon ystävä-lehdessä julkaisema artikkeli ”Härkäjyvästä ja sen myrkyllisyydestä”.

Torajyvää voidaan pitää osin kotoperäisenä lajina, koska sitä esiintyy niin monilla luonnonheinillä. Suomeen on kuitenkin todennäköisesti tuotu runsaasti keskieurooppalaisia torajyväkantoja 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa, jolloin ulkomaista siemenviljaa hankittiin yleisesti. Erityisesti ranskalaisia torajyväkantoja on 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla levitetty ruispelloille, joilla tuotettiin torajyvää lääketeollisuuden tarpeisiin. Tiettävästi ei ole tehty tutkimuksia, ovatko nämä runsaasti alkaloideja tuottaneet ulkomaiset torajyväkannat vaikuttaneet suomalaiseen torajyväpopulaatioon. Nykyisin torajyvä on varsin yleinen ruispelloilla ja muutamina 2000-luvun kesinä torajyvää on ollut runsaasti eräissä ohralajikkeissa etenkin Etelä-Pohjanmaalla.

Haitat

Torajyvä ei ole tuotannollisessa mielessä kovin suuri haitta, koska se ei normaalisti aiheuta suuria kilomääräisiä satotappioita. Myrkyllisyytensä takia torajyvä on kuitenkin viljaa käyttävälle elintarviketeollisuudelle yksi haitallisimpia kasvitauteja. Nykyteknologialla torajyvät voidaan poistaa rehu- ja elintarvikeviljan seasta, mutta tämä aiheuttaa luonnollisesti lisäkustannuksia.

Torjunta

Torajyvää vastaan ei ole kemiallisia torjuntakeinoja. Tautiriskiä voidaan vähentää huolehtimalla hyvästä viljelykierrosta viljelemällä lajikkeita, jotka eivät ole arkoja taudille. Torajyväriskiä pienentää piennaralueiden heinien niitto ennen niiden kukintaa.

Mitä minä voin tehdä

Torajyvä ei ole kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) tarkoittama vaarallinen kasvitauti, joten sen esiintymisestä ei ole ilmoitusvelvollisuutta.

Kuvauksen laatijat

Luke Asko Hannukkala