Perunarutto (Phytophthora infestans)

Perunarutto
(Phytophthora infestans)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Kuva: Malcolm Storey, CC-BY-NC-SA-3.0
Perunarutto (Phytophthora infestans) - Malcolm Storey, CC-BY-NC-SA-3.0

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Chromista
        • Oomycota
          • Oomycetes
            • Peronosporidae
              • Peronosporales
                • Peronosporaceae
                  • Phytophthora
Kuva: Michal Manas, CC-BY-3.0
Perunarutto (Phytophthora infestans) - Michal Manas, CC-BY-3.0

Luonnehdinta

Perunarutto on maailmalaajuisesti yksi tuhoisimmista perunan taudeista. Tautia esiintyy kaikkialla, missä perunaa viljellään, mutta se on erityisen tuhoisa viileähköillä ja sateisilla perunanviljelyalueilla. Perunaruton aiheuttaman vuotuisen satotappion ja torjunnasta koituvien kustannusten arvioidaan olevan maapallon mitassa rahalliselta arvoltaan noin 1 000 000 000 €.

Perunarutto tuhoaa ensin perunan lehdet ja varret ja voi pahimmillaan pilata suuren osan mukulasadosta jo pellolla tai myöhemmin varastossa. Sateisina kesinä perunan varret saattavat ruton iskeydyttyä tuhoutua muutamassa päivässä. Suomessa perunarutto on ensisijaisesti perunan tauti, mutta sitä voi esiintyä tomaatilla ja koisokasveihin kuuluvilla rikka- ja luonnonkasveilla, kuten mustakoiso (Solanum nigrum) ja kehtokoiso (Solanum physalifolium).

Ammattimaisessa perunantuotannossa perunarutto ei normaalisti aiheuta merkittäviä ongelmia, koska sitä vastaan on kehitetty runsaasti kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Luomutuotannossa ja kotipuutarhoissa perunarutto on hyvin yleinen riesa ja se voi hävittää perunan varret ennen kuin mukulasato on kasvanut syöntikokoiseksi.

Suomessa perunaruttoa esiintyy käytännössä joka kesä, mutta vuosittaiset ja alueelliset vaihtelut taudin esiintymisessä ja ankaruudessa ovat suuria. Pahoina ruttovuosina ensimmäiset ruton aiheuttamat kuoliolaikut ilmaantuvat perunaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Kuivina ja lämpiminä kesinä tauti saattaa ilmaantua vasta elokuun loppupuolella, jolloin tuhot jäävät kotipuutarhoissakin vähäisiksi.

Tunnistaminen

Perunaruton tyypilliset ensioireet ovat aluksi tähtimäiset, nopeasti pyöreänsoikeiksi muodostuvat mustanruskeat kuoliolaikut perunan lehdissä. Kuoliolaikuissa raja terveen ja kuolleen solukon välillä on usein epäselvä. Terveen ja kuolleen solukon välimaastoon voi muodostua kellertävä vyöhyke. Ainakin aamukasteen aikaan sairaiden lehtien alapinnalla näkyy vaaleaa homemaista nukkaa terveen ja sairastuneen solukon rajavyöhykkeellä. Aurinkoisina päivinä nukka saattaa päivän mittaan kuivua näkymättömäksi. Lehdissä esiintyvän perunaruton oireet ovat epidemian alussa hyvin samankaltaisia kuin perunalle melko vaarattoman harmaahomeen (Botrytis cinerea)

Toisinaan perunarutto ilmaantuu aluksi lehtien sijasta kasvien varsiin tai lehtiruoteihin. Varsiin tai lehtiruoteihin muodostuu tummanruskeita kuoliolaikkuja. Varsissakin raja vaurioituneen ja terveen solukon välillä on epäselvä. Varsissa esiintyvää oiretta kutsutaan usein varsirutoksi. Varsioireet muistuttavat joskus suuresti varsikuolion (Sclerotinia sclerotiorum) oireita

Perunan mukuloissa rutto ilmenee aluksi mukulan mallon pintaosissa ruosteenruskeana kuoliona. Ruton edetessä syvemmälle maltoon mukula painuu usein kuopille ja muuttuu epämuotoiseksi. Halkaistussa mukulassa raja ruskistuneen ja vioittumattoman solukon välillä on hyvin epäselvä. Perunarutto ei aiheuta mukulan onteloitumista, kuten muut perunaa varastossa pilaavat taudinaiheuttajat. Tartunnan saanut mukula ei yleensä pehmene ruton vaikutuksesta, vaan pikemminkin kuivettuu. Perunaruton vaurioittamaan mukulaan iskeytyy kuitenkin herkästi erilaisia sieniä ja bakteereita, jotka pehmentävät ja mädättävät mukulan nopeasti.

Lisätietoa Luken Kasper palvelusta

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Perunarutto on peräisin Perun Andeilta tai Meksikosta, josta se levisi 1840-luvun alussa Pohjois-Amerikkaan. Euroopassa taudista on ensimmäisiä havaintoja Belgiasta 1843 tai 1844. Vuoden 1845 syksyllä tauti levisi kulovalkean tavoin Euroopan rannikkoseuduilla ja erityisesti Irlannissa, jossa se tuhosi valtaosan saaren perunasadosta. Tuhot toistuivat seuraavina kesinä entistä pahempina ja seurauksena arviolta miljoona irlantilaista nääntyi nälkään ja arviolta samanverran asukkaita joutui lähtemään siirtolaisiksi Amerikkaan ja Australiaan.

Suomessa perunaruton esiintymisestä Etelä-Suomessa raportoitiin ensimmäisen kerran eri sanomalehdissä syksyllä 1847. Seuraavana vuonna perunaruttoa esiintyi lehtitietojen mukaan hyvin tuhoisana etenkin Turun ja Viipurin seuduilla, mutta tautia esiintyi myös Pohjois-Suomessa aina Tornionjokilaaksoa myöten. 1800-luvun puolivälistä aina 1900-luvulle perunaruttoa esiintyi sanomalehtitietojen mukaan perunassa miltei joka kesä. Maanlaajuisia perunaruttoepidemioita oli kuitenkin enintään muutamana vuotena vuosikymmentä kohden. Tauti ilmaantui perunapelloille yleensä elokuun puolivälin jälkeen ja satotappiot johtuivat pääsääntöisesti mukuloiden pilaantumisesta kellareissa.

1900-luvulla julkaistujen tutkimusraporttien mukaan perunaruton esiintyminen oli varsin samanlaista aina 1990-luvulle asti – ensimmäiset ruttohavainnot tehtiin yleensä elokuun jälkipuoliskolla ja vakavia epidemioita esiintyi 2–3 kertaa vuosikymmenessä. Yksittäisillä viljelmillä tuhot toki saattoivat olla hyvin suuria. 1950-luvulta alkaen kemiallisia rutontorjunta-aineita alettiin aktiivisesti markkinoida viljelijöille, mutta kemiallinen rutontorjunta alkoi yleistyä vasta 1970-luvulla. Ruton hallitsemiseksi tuolloin tarvittiin enintään 1–3 torjuntakäsittelyä elo-syyskuussa.

1980-luvun lopulla perunarutosta tuli aivan uudenlainen ongelmatauti. Meksikosta levisi ensin Manner-Eurooppaan ja sittemmin 1990-luvun kuluessa miltei kaikille muillekin maapallon perunantuotantoalueille hyvin aggressiivinen uusi ruttopopulaatio. Vanha maailmanlaajuinen perunaruton populaatio koostui vain taudinaiheuttajan toisesta pariutumistyypistä (”sukupuoli”) A1. Toinen pariutumistyyppi A2 oli yleinen ainoastaan Meksikossa. Uusi erittäin nopeasti levittäytynyt populaatio sisälsi molemmat pariutumistyypit. Seurauksena uusi perunarutto alkoi tuottaa maassa säilyviä suvullisia munaitiöitä. Munaitiöiden avulla perunaruton aiheuttaja pystyy säilymään talven yli ilman eläviä perunan mukuloita. Nykyisin myös hyvin aggressiiviset ruttokannat, jotka aiemmin hävisivät tuhotessaan nopeasti perunan mukulat talven aikana, kykenevät säilymään munaitiöinä maassa.

Vakavin seuraus uuden ruttopopulaation leviämisestä Suomeen 1990-luvulla oli ruttoepidemioiden alun aikaistuminen. Maassa talvehtineet taudinaiheuttajan munaitiöt voivat tartuttaa perunan ja aiheuttaa vakavan epidemian jo taimettumisvaiheessa. Mukuloissa talvehtinut taudinaiheuttaja tarvitsee useita viikkoja lisääntyäkseen tasolle, joka saa aikaan vakavan ruttoepidemian. Suomessa ruton ilmaantuminen perunapelloille aikaistui1980-luvulta 2000-luvun alkuun mennessä 4–5 viikolla: kun rutto aiemmin iski elokuun puolivälissä, uusi rutto ilmaantuikin pelloille heti juhannuksen jälkeen.

Aluksi uusi rutto aiheutti pahoja ongelmia, koska torjuntatoimiin ryhdyttiin liian myöhään.  Nyt uuden ruton kanssa on opittu elämään ja ajoittamaan torjuntatoimet oikein. Luomutuotannolle ja kotitarveviljelijöille aikaisin alkava perunarutto on kuitenkin pahoina ruttovuosina hyvin suuri ongelma.

Haitat

Perunarutto tuhoaa nopeasti perunan lehdet ja varret. Jos tauti ilmaantuu perunaan aikaisin kesällä, mukulasato voi jäädä hyvin pieneksi. Rutto voi tuhota myös perunan mukulat jo pellossa. Rutto heikentää mukuloiden säilyvyyttä varastossa. Mukuloissa esiintyvä perunarutto ei ole sinänsä ihmisille vaarallinen, mutta sairastuneet mukulat ovat rumannäköisiä ja maistuvat pahalle. Kotipuutarhoissa perunarutto voi levitä herkästi perunasta tomaattiin.

 

Torjunta

Ammattimaisessa perunantuotannossa taudin torjunta perustuu hyvin pitkälle kemialliseen kasvinsuojeluaineiden käyttöön. Torjuntaruiskutukset on aloitettava hyvissä ajoin ennen tautioireiden ilmaantumista kasvustoon ja uusintakäsittelyt on tehtävä 5–10 päivän välein tautipaineesta ja perunan kasvunopeudesta riippuen. Torjuntatarvetta voidaan vähentää viljelemällä taudinkestäviä lajikkeita ja noudattamalla hyvää viljelykiertoa.

Kotipuutarhoissa taudin kemiallinen torjunta ei ole suositeltavaa. Tautiriskiä voi vähentää välttämällä perunan viljelyä samalla paikalla vuodesta toiseen. Rutonkestävien perunalajikkeiden viljely on suositeltavaa. Valitettavasti useimmat kotitarveviljelijöiden suosimat perinteiset lajikkeet ovat varsin rutonarkoja. Uusia ruttoa sietäviä lajikkeita tullee jatkuvasti markkinoille.

Ruton ilmaannuttua kasvustoon varret kannattaa niittää pois, jolloin mukulat saattavat säästyä tartunnalta.

 

Mitä minä voin tehdä

Perunaruton ilmaantuessa kasvustoon sairastuneet varret on syytä niittää poikki ja hävittää. Näin tauti ei pääse leviämään edelleen eikä maassa tartuntaa ylläpitäviä munaitiöitä pääse kehittymään. Kesäkuun ja heinäkuun alun ruttoesiintymistä pyydetään ilmoittamaan Lukeen (Asko.Hannukkala@luke.fi), koska alkukesän havaintojen perusteella ammattiviljelijöitä pyritään varoittamaan tautivaarasta.

Lisätiedot

Finlands Allmänna Tidning 1847 (222) sivu 2. Potatis-sjuka i Finland. http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/398256#?page=2

Suometar 1847 (43) sivu 2-3. Potaatti-rutto. http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/424275#?page=3

Hannukkala, A. O. 2012. History and consequences of migrations, changes in epidemiology and population structure of potato late blight, Phytophthora infestans, in Finland from 1845 to 2011. MTT Science 18: 1-82

Lisätietoa perunarutosta Luke Kasper palvelu

Kuvauksen laatijat

Asko Hannukkala, Luke