Mustaruoste (Puccinia graminis)

Mustaruoste
(Puccinia graminis)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto

Havainnot

Ilmoita havainto

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Sienet (Fungi)
        • Kantasienet (Basidiomycota)
          • Pucciniomycotina
            • Pucciniomycetes
              • Pucciniales
                • Pucciniaceae
                  • Puccinia
Kuva: Malcolm Storey, CC-BY-NC-SA-3.0
Mustaruoste (Puccinia graminis) - Malcolm Storey, CC-BY-NC-SA-3.0

Luonnehdinta

Mustaruoste muiden ruostetautien ohella on maailmanlaajuisesti yksi viljakasvien vaarallisimpia tauteja, jonka tuhot on tunnettu jo antiikin Kreikassa ja Roomassa. Tauti vioittaa kaikkia viljalajeja ja monia viljeltyjä ja luonnossa esiintyviä heinäkasveja. Happomarjapensas on mustaruosteelle tärkeä väli-isäntäkasvi ja se voi tartuttaa myös Mahonia-lajeja. Nykyisin suomessa ei ole luvallista myydä ruosteelle arkoja Berberis-lajikkeita. Mustaruoste on yhä varteenotettava uhka maapallon vehnäntuotannolle, vaikka nykyiset viljelyssä olevat viljalajikkeet ovatkin melko taudinkestäviä. Taudinaiheuttajasta kehittyy jatkuvasti uusia rotuja, jotka voivat murtaa nykyisten lajikkeiden taudinkestävyyden. Uusimpana uhkana on pidetty Afrikasta löytynyttä Ug99-rotua, joka on aiheuttanut 2000-luvulla suurta tuhoa Afrikan ja Lähi-idän vehnäviljelyksille. Suomessa mustaruoste on nykyisin melko yleinen etenkin rukiissa ja kaurassa, mutta se aiheuttaa harvoin suuria satotappioita.

Tunnistaminen

Mustaruoste aiheuttaa nuorten ruostehappomarjan lehtien yläpinnoille oranssinkeltaisia tai punaisia laikkuja, joissa muodostuvat sienen pikkukuromapullot pieninä mustina pisteinä. Lehden alapinnalla laikkuihin kehittyy tiheinä ryhminä tähtimäisesti valkoreunaisia helmi-itiöpesäkkeitä, joissa muodostuvat tuulen mukana leviävät helmi-itiöt siirtävät taudinaiheuttajan viljakasveihin. Helmi-itiöt tartuttavat viljojen ja heinien lehtiä ja korsia aiheuttaen niihin viirumaisia ruostehaavoja. Ruostehaavat täyttyvät aluksi ruosteenruskeista kesäitiöistä, jotka levittävät tautia nopeasti kasvustossa. Loppukesällä ruostehaavoihin muodostuu mustia talvi-itiöitä. Korsien ja lehtien solukot näyttävät repaleisilta. Talvi-itiöistä muodostuvat kantaitiöt siirtävät taudinaiheuttajan suraavana keväänä takaisin happomarjapensaalle. Taudinaiheuttaja voi säilyä talven yli myös monivuotisissa heinissä ja syysviljoissa.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Viljojen ruosteet ovat nokitautien ohella vanhimpia tunnettuja kasvitauteja. Mustaruosteen itiöitä, jotka ovat peräisin ajalta 1300 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, on löytynyt Lähi-idän arkeologisissa kaivauksissa. Taudin tiedetään aiheuttaneen pahoja katovuosia kautta ihmiskunnan historian. Eri kulttuureissa on rukoiltu erilaisten jumalien suojelusta ruostetuhoilta, joita ainakin 1700-luvulle asti pidettiin henkiolentojen vihan ilmauksina. Kuitenkin mustaruosteen ja happomarjapensaan välinen yhteys on tunnistettu jo 1660-luvulla. Italialaiset tutkijat Fontana ja Tozzetti kuvasivat 1767 tarkasti mustaruostesienen vehnän ”loiskasvina”. Persoon piti ruostetaudin aiheuttajaa sienenä ja antoi sille nimen Puccinia graminis vuonna 1797. Mustaruostesienen monivaiheinen elinkierto viidenlaisine erilaisine itiömuotoineen selvitettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Maapallon viljantuotantoalueilla mustaruoste on aiheuttanut ainakin paikallisesti vakavia epidemioita nykypäiviin asti. Suomessa viljojen ruostetautien esiintymisestä on arvioita 1800-luvun lopulta lähtien. Tuolloin ruostetauteja esiintyi joinakin kesinä erityisesti kauralla hyvin runsaana, joinakin kesinä ruostetaudit olivat peräti harvinaisia. Suomessa mustaruoste tavallisesti ilmaantuu kasvustoihin vasta loppukesällä, jolloin satotappiot jäävät melko pieniksi. Tähän mennessä Suomessa on koettu yksi erittäin ankara maanlaajuinen mustaruoste-epidemia vuonna 1951, jolloin taudin arvioitiin tuhonneen jopa puolet vehnäsadosta. Nykyisin mustaruostetta esiintyy useimpina kesinä erityisesti kaurassa ja lämpiminä vuosina satotappiot voivat olla merkittäviä.

Haitat

Mustaruoste vaurioittaa viljakasvien korsia ja lehtiä, jolloin kasvien elinvoima ja yhteyttämisteho heikkenevät. Varhaisessa kasvien kehitysvaiheessa tapahtunut tartunta hidastaa kasvien kasvua ja voi alentaa merkittävästi sadon määrää ja laatua.

Torjunta

Maailmanlaajuisesti mustaruosteen tärkein torjuntakeino on taudinkestävien viljalajikkeiden kehittäminen. Jalostustyö on jatkuvaa kamppailua, sillä taudinaiheuttajasta kehittyy uusia rotuja, jotka murtavat entisten lajikkeiden kestävyyden. Myös ruosteenarkojen happomarjapensaiden hävittäminen on tuottanut ainakin paikallisesti hyviä tuloksia taudin torjunnassa. Mustaruostetta vastaan on myös käytössä useita tehokkaita kasvinsuojeluvalmisteita.

Mitä minä voin tehdä

Mustaruoste ei ole kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) tarkoittama varallinen kasvintuhooja, joten lakisääteistä ilmoitusvelvollisuutta taudin esiintymisestä ei ole. Ruostehappomarjapensaita esiintyy Suomessa satunnaisesti vanhoissa puutarhoissa ja karkulaisina niiden läheisyydessä luonnossa. Tällaiset ruosteenarat happomarjapensaat tulisi mahdollisuuksien mukaan hävittää.

Lisätiedot

Stem Rust of Wheat. American Phytopathological Society

http://www.apsnet.org/edcenter/intropp/lessons/fungi/Basidiomycetes/Pages/StemRust.aspx

Vanhoja digitoituja kuvauksia ruostesienistä:

Lindroth, J.I. 1898. Viljalajiemme ruosteviholliset. Luonnon Ystävä 2: 1-7. http://digi.lib.helsinki.fi/aikakausi/binding/919732

Kuvauksen laatijat

Luke Asko Hannukkala