Hopearuutana (Carassius gibelio)

Hopearuutana
(Carassius gibelio)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Kuva: Lauri Urho, ©
Hopearuutana (Carassius gibelio) - Lauri Urho, ©
Kuva: Lauri Urho, ©
Hopearuutana (Carassius gibelio) - Lauri Urho, ©
Kuva: Markku Varjo, ©
Hopearuutana (Carassius gibelio) - Markku Varjo, ©

Havainnot

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Luukalat (Osteichthyes)
              • Viuhkaeväiset (Actinopterygii)
                • Karppikalat (Cypriniformes)
                  • Särkikalat (Cyprinidae)
                    • Carassius
Kuva: Lauri Urho, ©
Hopearuutana (Carassius gibelio) - Lauri Urho, ©

Luonnehdinta

Hopearuutana on vaaleakylkinen makeanveden särkikala, joka menestyy myös Itämeren rehevissä lahdissa. Sopivissa oloissa hopearuutana on tehokas lisääntyjä, se pystyy tuottamaan poikasia jopa suvuttomasti. Virossa on havaittu olevan kromosomistoltaan sekä diploideja että triploideja hopearuutanoita, ja meillä tilanne lienee sama. Triploidit naaraat lisääntyvät gynogeneettisesti, ilman hedelmöitystä, käyttäen muiden kalalajien koiraita muniensa jakaantumisen käynnistäjinä. 

Tunnistaminen

Hopearuutanan voi sekoittaa lähinnä ruutanaan, ja lajien erottaminen voi vaatia kalojen avaamisen. Ruutanan kyljet kuitenkin ovat yleensä keltaisen- tai kuparinruskeat. Pyrstön lovi on hopearuutanalla syvempi kuin ruutanalla. Peräevän ja selkäevän etuosan kovan ruodon sahanteräreunus on hopearuutanalla selvästi tuntuva. Hopearuutanan ruumiinontelon kalvo on musta tai tummanharmaa; ruutanalla kalvo on yleensä helmiäishohtoinen ja vaalea. Kiduskaaren siivilähampaita on hopearuutanalla 39–50, ruutanalla taas 23–34. Hopearuutana on tuntomerkeiltään samanlainen kuin Euroopan sisävesissä levittäytynyt kultakalan villi muoto. Itse asiassa hopearuutana saattaa edustaa kultakalan (Carassius auratus auratus) kantamuotoa. Hopearuutana voi kasvaa noin 50 cm pituiseksi ja 3,5 kg painoiseksi, vaikka jääkin sisävesissä usein 20–30 cm pituiseksi ja alle 300 g painoiseksi.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Hopearuutanan luontaista levinneisyyttä ei ole pystytty täysin selvittämään, mutta se tuskin on ulottunut Eurooppaan. Ensimmäiset kultakalat tuotiin Länsi-Eurooppaan 1600-luvulla, ja kultakalaa pääsi karkuun luonnonvesiin jo 1800-luvulla. Entisen Neuvostoliiton alueelta, Siperian Amurjoesta kotoisin ollut hopearuutanamuoto otettiin lammikkoviljelyyn ja sitä siirrettiin vähitellen länteen, poikki mantereen 1900-luvun alkupuolella. Viron lampiin sitä tuotiin vuonna 1948. Romaniaan ja Unkariin lammikkoihin tuotuja hopearuutanoita karkasi Tonavaan ja sen sivujokeen Tiszaan. Laji runsastui Tonavan suistossa 1970-luvulla nopeasti leviten myöhemmin ylemmäs koko vesistöalueelle. Baltian maissa tehtiin laajoja hopearuutanan istutuksia vielä 1970-luvulla. Viron merialueelle hopearuutana ilmestyi 1985 ja runsastui nopeasti 1995 mennessä. Suomesta hopearuutanan esiintyminen varmistettiin ensimmäisen kerran 2005. Lajia on toistaiseksi löydetty rannikon tuntumasta Kotkan ja Turun väliseltä merialueelta, runsaana lammikoista Helsingissä ja Salossa ja joitakin yksilöitä kolmen joen alaosilta.

Hopearuutanan yleistymistä edistävät sen tehokas lisääntyminen ja sitkeähenkisyys. Se tulee toimeen talvella hapettomissakin olosuhteissa ja kestää ylireheviä ympäristöjä. Laji saavuttaa sukukypsyyden kahdessa tai kolmessa vuodessa ja kutee sitten useassa jaksossa kesän aikana.

Haitat

Kaikkiruokainen hopearuutana saattaa ravinto- ja elintilakilpailullaan haitata alkuperäisiä kalojamme. Monin paikoin Keski-Euroopassa hopearuutana on yleistynyt valtalajiksi. Lammissa vaikutus kohdistuu varsinkin ruutanaan, vesikasvillisuuteen, vedenlaatuun ja välillisesti vesilintuihin. Hopearuutanan/kultakalan tiedetään monilla alueilla risteytyneen ruutanan ja karpin kanssa. Sisävesiimme pääsy avaisi hopearuutanalle valtavat mahdollisuudet. Sen on arveltu voivan tulla toimeen, varsinkin ilmaston lämmetessä, lähes napapiirillä asti. Havainnot jokien alajuoksuilta kertovat lajin nousupyrkimyksestä. Levittäytyminen pitkin rannikkoamme todennäköisesti jatkuu.

Torjunta

Hopearuutanan hävittäminen on erittäin vaikeaa sen sitkeyden ja naaraskloonien suunnattoman lisääntymispotentiaalin takia. Torjuntatoimia tulisi kohdistaa lisääntymisalueille. Leviämistä tulisi pyrkiä rajoittamaan ja estämään hopearuutanan pääsy sisävesiin. Hopearuutanaa ei tule siirtää uusiin paikkoihin eikä sitä saa käyttää täkykalana. Kansalaisten, maahanmuuttajien ja turistien tietoisuutta lajin tunnistamisesta, siirtokiellosta ja sen aiheuttamista haitoista on lisättävä.

Lisätiedot

Kuvauksen laatijat

Luonnonvarakeskus, Lauri Urho ja Jussi Pennanen