Kirjolohi (Oncorhynchus mykiss)

Kirjolohi
(Oncorhynchus mykiss)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Kuva: Lauri Urho, ©
Kirjolohi (Oncorhynchus mykiss) - Lauri Urho, ©

Havainnot

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Selkäjänteiset (Chordata)
          • Selkärankaiset (Vertebrata)
            • Luukalat (Osteichthyes)
              • Viuhkaeväiset (Actinopterygii)
                • Lohikalat (Salmoniformes)
                  • Lohet (Salmonidae)
                    • Salmoninae
                      • Tyynenmerenlohet (Oncorhynchus)
Kuva: Lauri Urho, ©
Kirjolohi (Oncorhynchus mykiss) - Lauri Urho, ©

Luonnehdinta

Kirjolohi on Tyynenmeren lohien sukuun kuuluva lohikala. Sitä on levitetty ympäri maailman ja Suomessakin se on vesiviljelyn tärkein kalalaji. Kasvatuksesta pääsee karkulaisia, mutta sitä istutetaan myös luonnonvesiin vapaa-ajankalastajien saaliskirjon lisäämiseksi. Kirjolohen kutuaika on varhain keväällä, ja poikaset kuoriutuvat jo alkukesällä. Nuorilla kirjolohilla on kyljissä aluksi poikittaisia laikkuja, jotka muistuttavat lohen jokipoikasten kuviointia.

Tunnistaminen

Kirjolohen nimi viittaa kylkien keskilinjan ruusunpunaiseen juovaan, jossa heijastuksina voi nähdä muitakin sateenkaaren värejä. Myös kiduskansissa on ruusunpunaa. Sen rasvaevässä, selkäevässä ja pyrstössä on pieniä tummia täpliä, samoin pitkin vartaloa. Viljelty kirjolohi on varsin tanakka. Suomut ovat hyvin pieniä.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

Kirjolohen luontainen esiintymisalue on Pohjois-Amerikan länsirannikolla ja Venäjän Kaukoidässä. Lajista tunnetaan kolme ekologista muotoa: elämänsä virtavesissä viettävä, kylmissä järvissä elävä ja merestä jokiin kutemaan vaeltava muoto. Sisävesimuotoja on käytetty viljelykaloina ja istutettu eri puolille maailmaa. Suomeen ensimmäinen kirjolohen mätierä tuotiin vuonna 1894 ja istutuksia luonnonvesiin kokeiltiin jo 1900-luvun alkupuolella. Vasta 1960-luvulla Tanskasta tuodusta mädistä perustettujen emokalastojen turvin kirjolohen viljely käynnistyi laajempana, ja sen istutukset ovat olleet runsaampia. Sitä on istutettu luonnonvesiin lähinnä maamme etelä- ja keskiosassa. Kassikasvatuksista pääsee kirjolohia myös karkuun.

Haitat

Kirjolohi on Suomessa edelleen merkittävin viljelty ruokakala. Vuosituotanto (2012) oli noin 11 miljoonaa kiloa.  Viljelyn poikaskasvatus tapahtuu pääosin sisävesissä ja varsinainen tuotanto merialueilla. Kassikasvatuksessa vapautuu merialuetta kuormittavia ravinteita, joskin ruokinta tehokkuutta on parannettu. Istutuksia tehdään pyyntikokoisilla kirjolohilla useimmiten tiettyihin vapakalastuspaikkoihin, joissa kalat pyydystetään pois melko nopeasti. Luonnonvesissä kirjolohi voi olla ainakin taimenen ravintokilpailija. Kasvattamot, vaikkakin niitä valvotaan ja istukkaat saattavat levittää loisia ja tauteja muihin lohikaloihin. Kirjolohen luonnonpoikasia on tavattu paikoin eteläisten jokien latvavesissä, mutta pysyviä kantoja näistä ei ole toistaiseksi muodostunut. Maailmanlaajuisesti kirjolohi on nimetty sadan haitallisimman vieraslajin listalle (IUCN, Global Invasive Species Database). Meillä kirjolohen ei tiedetä hävittäneen tai syrjäyttäneen alkuperäisiä kalalajeja.

Torjunta

Kirjolohen lisääntyminen Suomessa on ollut vähäistä, eikä luonnonkantoja ole toistaiseksi syntynyt. Lajin istutuksiin luonnonvesiin tulisi silti suhtautua varauksella; harkittava tarkoin kannattaako niitä istuttaa taimenvesiin.

Lisätiedot

Kuvauksen laatijat

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Lauri Urho ja Jussi Pennanen