Merirokko

Merirokko on pieni siimajalkainen äyriäinen, joka elää toukkana vapaana vedessä. Vapaasti uivia toukkia on vaikea nähdä ennen kiinnittymistä, koska ne ovat alle millimetrin mittaisia. Kiinnittymisen jälkeen merirokko ei enää liiku, vaan kasvaa alustallaan aikuiseksi. Yksittäinen kiinnittynyt aikuinen merirokko näyttää paljaalla silmällä katsottuna noin senttimetrin kokoiselta kalkkikuorimuodostumalta. Yleensä yksilöitä on kuitenkin paljon vierekkäin, niin että ne muodostavat yhtenäisen, röpelöisen ja harmaan pinnan. Lajin erottaminen muista merirokoista vaatii asiantuntijan määrityksen, mutta tämän hetkisen tietämyksen mukaan pohjoisella Itämerellä ei esiinny muita merirokkolajeja.

Merirokon maantieteellinen alkuperä on Pohjois-Amerikassa Atlantilla, ja ensi kerran sitä havaittiin Itämeressä 1840-luvulla. Todennäköisesti merirokko levisi tänne vesiliikenteen mukana, veneiden ja laivojen pohjissa. Nyt laji on levinnyt koko Itämeren alueelle Perämerta lukuun ottamatta. Pohjoisin esiintymispaikka on Merenkurkussa Suomen puolella. Merirokko viihtyy erityisesti murtovesissä. Edelleen merirokko voi levitä vesiliikenteen, ajelehtivien esineiden sekä levien mukana sekä kiinnittyneenä aikuisena että ajelehtivana toukkana.

Merirokko aiheuttaa Itämerellä erityisesti veneillä liikkujille jokavuotista haittaa. Merirokko tarvitsee elääkseen ja lisääntyäkseen kiinnittymispinnan. Se kiinnittyy pysyvästi kiinteään alustaan kuten kallioon, kiveen, simpukan kuoreen tai veneen pohjaan.

Haitallinen merirokko on kiinnittyessään ihmisen tekemiin rakenteisiin, kuten laitureihin, poijuihin tai veneiden ja laivojen pohjaan. Kiinnittyminen haittaa veneilyä, koska kasvustot lisäävät virtausvastusta ja polttoaineen kulutusta. Merirokot voivat myös tukkia jäähdytysvesijärjestelmiä. Lajin esiintymät saattavat haitata uimaan menoa, koska merirokon terävistä kuorista voi saada haavoja.

Merirokko on Itämereen levittyään muokannut voimakkaasti rannikoiden eliöyhteisöjä viemällä tilaa ja ravintoa muilta kivissä tai kallioissa kiinni-istuvilta eläimiltä ja kasveilta. Se häiritsee myös esimerkiksi rakkoleviä ja simpukoita kiinnittymällä niihin. Merirokko voi aiheuttaa haittaa myös edesauttamalla levien kasvua, koska se siirtää ravinteita vapaasta vedestä pohjan levien käyttöön. Toisaalta merirokon mahdollisena hyötynä voi olla se, että merirokon toukat syövät kasviplanktonia vedestä, mikä taas voi lisätä veden kirkkautta.

Lajia ei voida enää hävittää, mutta sen aiheuttamia haittoja voidaan ehkäistä esimerkiksi pois pesemisellä, tai raaputtamisella tai myrkkymaaleilla. Myrkkymaalien käyttö merirokon torjunnassa on säännöstelty ja osittain kielletty.

Merirokon toukat kiinnittyvät alustaansa yleensä muutaman viikon ajanjaksolla heinä-elokuun vaihteessa. Kiinnittymisen jälkeen toukkien poistaminen veneen pohjasta onnistuu helposti parin viikon ajan. Myöhemmin poistaminen on hankalampaa, koska merirokot ovat kalkkikuoren kehitettyään tiukasti kiinni alustassaan. Heti kiinnittymisen jälkeen merirokot on helppo pestä pois painepesurilla tai harjaamalla käsin karkealla sienellä tai juuriharjalla ilman pesuaineita. Markkinoilla on myös koneellisia venepohjapesureita, joissa vene ajetaan pyörivien rullaharjojen päälle.

Helposti maihin vedettävissä veneissä voi seurata, koska pohja alkaa tuntua karhealta, ja silloin nostaa vene kuivalle. Esimerkiksi muutama päivä kuivalla maalla riittää tappamaan pohjaan kiinnittyneet vesieliöt, ennen kuin kasvusto ehtii aiheuttamaan haittoja. Ennen vesillelaskua tulisi veneelle tehdä kevyt puhdistus. Itämeressä merirokon poistamiseksi voi riittää yksi puhdistuskerta heti kiinnittymisen jälkeen, mutta joinakin kesinä toukkia saattaa kiinnittyä myöhemminkin, jopa elokuun loppupuolella. Tällöin uusintakäsittely on tarpeen. Oikein ajoitetulla harjauksella voidaan venepohja pitää puhtaana.