Kapeasaksirapu (Pontastacus leptodactylus)

Kapeasaksirapu
(Pontastacus leptodactylus)

Lajin vakiintuneisuus: Tuntematon

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Havainnot

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Niveljalkaiset (Arthropoda)
          • äyriäiset (Crustacea)
            • Kuoriäyriäiset (Malacostraca)
              • Eumalacostraca
                • Eucarida
                  • Kymmenjalkaiset (Decapoda)
                    • Astacidea
                      • Ravut (Astacoidea)
                        • Astacidae
                          • Pontastacus
Kuva: Jouni Tulonen, ©
Kapeasaksirapu (Pontastacus leptodactylus) - Jouni Tulonen, ©

Luonnehdinta

Kapeasaksirapu on alunperin Suomeen istutusten myötä tullut rapulaji.

Tunnistaminen

Kapeasaksirapu muistuttaa ulkonäöltään jokirapua. Erityisesti kapeasaksiravun naaras on vaikea erottaa jokiravusta, ja siksi onkin parempi tehdä lajimääritys koiraasta.

Kapeasaksiravun sakset ja varsinkin niiden ”sormet” ovat huomattavan pitkät ja kapeat ja kuori selvästi nystermäisempi ja karkeampi kuin jokiravulla. Väri vaihtelee ympäristön mukaan, perussävy on yleensä ruskea tai harmaanruskea, mutta vihertäviä ja jopa hunajan värisiä sävyjä saattaa esiintyä. Vatsapuoli on vaaleampi kuin jokiravulla. Kooltaan joki- ja täplärapu eivät ilmeisesti täällä pohjoisessa juuri eroa toisistaan, mutta levinneisyytensä eteläosissa kapeasaksirapu voi kasvaa jokirapua pidemmäksi.

Koska kapeasaksiravun voi niin helposti sekoittaa jokiravun kanssa, ja esiintyminen maamme sisällä on epävarmaa, olisi tärkeää saada asiantuntijoille näytteitä tai vähintäänkin valokuvia lajin määrittämiseksi.

Alkuperä ja levinneisyys

Kapeasaksiravun alkuperäinen levinneisyysalue ulottuu itäisen Keski-Euroopan alueelta Venäjällä aina Uralille saakka ja sitä esiintyy myös Kaspianmeren ympäristössä. Lajia on ihmisen toimesta levitetty länteen aina Britannian saakka. Tämän johdosta on hieman epävarmaa, ovatko Karjalassa Laatokan ja Äänisen lähialueilla tavattavat kannat luonnonvaraisia vai kotiutettuja.

Kapeasaksirapu on muiden alkuperäisten eurooppalaisten rapulajien tapaan herkkä rapurutolle, joten sen esiintyminen ja populaatioiden runsaus on kaventunut 1900-luvulla.

Suomeen kapeasaksirapuja on istutettu muutamiin vesiin Kaakkois-Suomessa 1920-luvulla. Kotiuttamisen laajuudesta ja tuloksista on hyvin niukasti tietoja. Viime aikojen ainoa varmistettu kapeasaksiravun esiintyminen on tehty Luumäen Kivijärvestä, josta kapeasaksirapuja saatiin tunnistettavaksi 1980-luvulla ja kannan on todettu olevan elinvoimaisen vielä 2000-luvun alussa. Kivijärvessä ja sen lähivesissä esiintyy myös täplärapuja, ja mikäli ne ovat rapuruton kantajia, on epävarmaa, vieläkö kapeasaksirapukantaa on jäljellä.

Kapeasaksiravuista kantautuu silloin tällöin ilmoituksia rapututkijoiden tietoon, mutta lajintunnistuksen vaikeuden vuoksi ilmoituksia ei ole viety kartoille, ja siksi niistä toivotaankin näytteitä.

Haitat

Kapeasaksirapu ei kuulu Suomen alkuperäiseen lajistoon, ja sen pääsy maahamme on ihmistoiminnan ansiota. Kapeasaksirapuja on kotiutettu Venäjän Karjalan alueen vesiin ja sieltä, yhteisistä vesistöistä, sen on mahdollista tulla Suomen puolelle. Lähinnä mahdollisia reittejä ovat Lieksanjoen latvavedet ja Jänisjoen, Kiteenjoen ja Hiitolanjoen vesistöt.

Kapeasaksiravun haitallisuus perustuu siihen, että se on jokirapua hieman voimakkaampi kilpailija ja se on ilmeisesti myös kestävämpi rapuruton suhteen. Mikäli kapeasaksirapua maahamme tulisi, nämä tekijät ovat omiaan kaventamaan jokiravun elintilaa.

Torjunta

Kapeasaksiravun omaehtoista vaeltamista ei liene mahdollista estää. Sen sijaan kotiuttamista istutuksin uusiin vesiin tulee välttää. Kalastuslain mukaan uuden lajin kotiuttaminen ja siirtoistutukset vaativat kalatalousviranomaisen luvan. Kapeasaksirapuja ei pidä edes väliaikaisesti säilyttää elävinä sumpuissa tai altaissa muualla kuin pyyntivesistössään, koska vaara karkaamisesta on aina olemassa.

Lisätiedot

Kuvauksen laatijat

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Markku Pursiainen