Tiikerikatka (Gammarus tigrinus)

Tiikerikatka
(Gammarus tigrinus)

Lajin vakiintuneisuus: Vakiintunut

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Kuva: Katriina Könönen, CC-BY-NC-SA-4.0
Tiikerikatka (Gammarus tigrinus) - Katriina Könönen, CC-BY-NC-SA-4.0

Havainnot

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Niveljalkaiset (Arthropoda)
          • äyriäiset (Crustacea)
            • Kuoriäyriäiset (Malacostraca)
              • Eumalacostraca
                • Peracarida
                  • Katkat (Amphipoda)
                    • Gammaridae
                      • Gammarus
Kuva: Katriina Könönen, Katriina Kononen, CC-BY-NC-4.0
Tiikerikatka (Gammarus tigrinus) - Katriina Könönen, Katriina Kononen, CC-BY-NC-4.0

Luonnehdinta

Tiikerikatka (Gammarus tigrinus) on leväkatkoihin kuuluva noin 4–11 mm mittainen äyriäinen. Leväkatkat ovat sivusuunnassa litistyneitä, niin että ne liikkumattomina asettuvat kyljelleen. Niiden selkä on lepoasennossa kaarella. Ruumista peittää jaokkeellinen kilpi, ja kunkin jaokkeen kohdalla on jalkapari. Niillä on kaksi paria tuntosarvia.

Eri katkalajit muistuttavat suuresti toisiaan ja niiden tunnistaminen vaatii yleensä mikroskooppia. Tiikerikatka on saanut nimensä värityksestään: keltaisessa selässä on mustia raitoja. Väritys ei kuitenkaan aina ole voimakas, ja joillakin muillakin katkalajeilla on tummia raitoja. Mikroskoopilla tarkasteltaessa koiraat voi tunnistaa tuntosarvien ja raajojen runsaasta, pitkästä ja kihartuvasta karvoituksesta, mutta naarailta kiharat puuttuvat.

Alkuperä ja levinneisyys

Tiikerikatka on kotoisin Pohjois-Amerikasta Atlantin rannikon jokisuistoista. Se esiintyy sekä kasvillisuuden seassa että hiekka- ja kivipohjilla. Se sietää vaihtelevia ympäristöoloja, kuten suolapitoisuuksia makeasta murtoveteen, alhaisia ja korkeita lämpötiloja ja likaantuneita vesiä. Euroopassa se havaittiin ensimmäisen kerran 1931 Isossa Britanniassa ja Irlannissa, minne se oli ilmeisesti tullut painolastivesien mukana. Saksassa sitä istutettiin 1950-luvulla jokiin kalanruoaksi, minkä jälkeen se on levinnyt Euroopan jokiin Ranskaan asti. Itämereltä laji löytyi 1994 Saksasta ja Puolasta, tosin Saksan Itämereen laskevista joista siitä oli tehty havaintoja jo 1975. Suomen ensimmäinen havainto tehtiin 2003 Haminan satama-alueelta. Vuonna 2007 tiikerikatkaa esiintyi Helsingin vesissä runsaana ja se oli silloin jo valtalaji monilla rannoilla. Nykyään se esiintyy eteläisellä ja itäisellä Itämerellä Saksasta Suomeen; Suomen rannikolla se on havaittu ainakin Saaristomereltä Nevan suistoon. Ruotsin aluevesillä tiikerikatkaa ei sen sijaan ole havaittu. Vaikka tiikerikatka on alkuperältään amerikkalainen, se katsotaan vieraslajiksi Pohjois-Amerikan Suurilla järvillä, missä se havaittiin vuonna 2001. Nämä populaatiot ovat mahdollisesti Euroopasta peräisin.
Suomessa lajin leviämistä järviin rajoittanee järvien alhainen elektrolyyttipitoisuus.

Haitat

Tiikerikatkaa pidetään aggressiivisena kilpailijana. Se on joillakin alueilla eteläisellä Itämerellä ja Saksan joissa syrjäyttänyt paikallisia katkalajeja. Suurina joukkoina esiintyessään sen on myös väitetty vahingoittaneen kalaverkkoja ja niissä olleita kaloja. Suomessa lajin vaikutuksia ei paljon tunneta. Tutkimuksissa on havaittu, että se sietää alkuperäistä, samanlaisissa elinympäristöissä elävää leväkatkaa paremmin ympäristön stressitekijöitä (korkeita lämpötiloja ja hapenpuutetta), mutta kilpailuvaikutuksia ei ole tutkittu.

Eteläiselle Itämerelle ja Euroopan jokiin on viime vuosina levinnyt uusi, aggressiivinen ja isokokoinen vieraslaji, "tappajakatka" Dikerogammarus villosus, joka saattaa vaikuttaa tiikerikatkan runsauteen.

Torjunta

Tiikerikatkan torjumiseksi ei ole keinoja.

Lisätiedot

Kuvauksen laatijat

Tarja Katajisto, Maiju Lehtiniemi, Outi Setälä