Dikerogammarus villosus


Dikerogammarus villosus

Lajin vakiintuneisuus: Ei vielä Suomessa

Kansallisen vieraslajistrategian laji (2012)

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Havainnot

Ilmoita havainto
(kalahavainnot.fi)

Taksonomia

  • Eliökunta (Biota)
    • Aitotumaiset (Eucarya)
      • Eläimet (Animalia)
        • Niveljalkaiset (Arthropoda)
          • äyriäiset (Crustacea)
            • Kuoriäyriäiset (Malacostraca)
              • Eumalacostraca
                • Peracarida
                  • Katkat (Amphipoda)
                    • Pontogammaridae
                      • Dikerogammarus
Kuva: Michal Grabowski, World Register of Marine Species (WoRMS), CC-BY-NC-SA-4.0
Dikerogammarus villosus - Michal Grabowski, World Register of Marine Species (WoRMS), CC-BY-NC-SA-4.0

Luonnehdinta

Tappajakatkaksi kutsuttu Dikerogammarus villosus on suurikokoinen makean veden katka, joka voi parhaimmillaan saavuttaa jopa 30 mm pituuden. Yleensä yksilöiden pituus vaihtelee kuitenkin 8–21 mm välillä. Lajin yksilöt ovat yleensä vaaleanruskeahkoja, mutta väritys voi vaihdella raidallisesta lähes yksiväriseen.

Muiden katkojen tapaan D. villosuksella on jaokkeellinen selkäkilpi ja ruumis on sivuilta litistynyt. Sillä on kaksi paria tuntosarvia, joista ensimmäiset ovat pidemmät kuin toiset. Ensimmäisessä ja toisessa urosomiitissa on selkäpuolella voimakkaita lieriömäisiä kohoumia, joissa on ainakin 3–5 piikkiä. Voimakasrakenteisella katkalla on myös suhteellisen suurikokoinen yläleuka.

Alkuperä ja levinneisyys Suomessa

D. villosus on kotoisin Ponto-Kaspian alueelta ja esiintyy monien Euroopan jokien alajuoksuilla. Se viihtyy parhaiten makeissa vesissä ja murtovesissä alle 10 promillen suolapitoisuudessa. Tappajakatka sietää laajojakin lämpötilan ja suolapitoisuuden muutoksia – sen tiedetään kykenevän sopeutumaan jopa 20 promillen suolapitoisuuteen. Lisäksi se kestää hyvin myös alhaisia happipitoisuuksia.

Joustavien ympäristövaatimusten lisäksi nopea lisääntyminen ja kasvu sekä aikainen sukukypsyyden saavuttaminen tekee tappajakatkasta tehokkaan levittäytyjän. Pääasiallisena leviämiskeinona pidetään laivojen painolastivesiä, joiden mukana katka voi kulkea pitkiäkin matkoja.

Tappajakatka on levittäytynyt nopeasti ympäri läntistä Eurooppaa Danube-jokea pitkin Unkariin, Slovakiaan, ja Itävaltaan, josta se tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Jokien välillä olevien kanavien kautta se levisi myös Rein-jokeen, jota pitkin se levittäytyi Sveitsiin, Ranskaan ja Alankomaihin. Itämeren rannikolla tappajakatka tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 Saksan ja Puolan rajalla sijaitsevassa Szczecin laguunissa ja sen invaasion arvellaan edelleen jatkuvan. Lajia ei ole vielä tavattu Suomen vesistä.

Haitat

Tappajakatkalla arvioidaan olevan vakavia suoria ja epäsuoria vaikutuksia uudella levinneisyysalueellaan. Esimerkiksi Euroopassa tehdyt kenttätutkimukset ovat osoittaneet, että makrokokoisten selkärangattomien populaatiokoot ovat pienentyneet tappajakatkan invaasion seurauksena.

Suurikokoinen D. villosus tunnetaan tehokkaana saalistajana, mistä sen lempinimi, ”tappajakatka”, on peräisin. Se voi tappaa tai haavoittaa enemmän saaliseläimiä kuin se kykenee kerralla syömään. Se saalistaa ravinnokseen itseään pienempiä katkalajeja ja sen tiedetään syrjäyttäneen levitessään alkuperäisiä katkoja saattaen ne jopa paikallisesti sukupuuttoon. Esimerkiksi aggressiivisena kilpailijana ja vieraslajina tunnetun tiikerikatkan (Gammarus tigrinus) on havaittu vähentyvän alueilla, joilla tappajakatkaa esiintyy.

Tappajakatkan on havaittu hyökkäävän myös pienten kalojen ja kalanpoikasten kimppuun, minkä vuoksi sitä pidetään uhkana myös vesien selkärankaisyhteisöille. Lisäksi sen epäillään myös mahdollisesti toimivan linnuissa ja kaloissa loisivien väkäkärsämatojen väli-isäntinä, joten levitessään tappajakatkat voisivat myös edesauttaa selkärankaisille haitallisten loisten leviämistä.

Torjunta

Tappajakatkan torjumiseen ei ole keinoja. Sen sijaan sen leviämisen estämiseen voidaan vaikuttaa käsittelemällä laivojen painolastivesiä ennen niiden laskemista satamiin.

Lisätiedot

Viitteet

Gruszka, P. & Woźniczka, A. (2008) Dikerogammarus villosus (Sowinski, 1894) in the River Odra estuary – another
invader threatening Baltic Sea coastal lagoons. Aquatic Invasions, 3 (4): 395–403. DOI: doi:10.3391/ai.2008.3.4.4 | Article pdf.

Crosier, Danielle M. & Molloy, Daniel P. 2007. Dikerogammarus villosus - Killer Shrimp. Aquatic Nuisance Species Information System. US Army Corps of Engineers, Environmental Laboratory. [viitattu 20.5.2016]  ANSIS

Kuvauksen laatijat

viitteet päivitetty 20.5.2016