Uusi tunnistuskaavio avuksi piiskujen tunnistamiseen

undefined

Kansalliseen haitallisten vieraslajien luetteloon lisättiin 15.8.2023 seitsemän uutta lajia, joihin lukeutuvat kanadanpiisku (Solidago canadensis), isopiisku (Solidago gigantea) ja korkeapiisku (Solidago altissima). Vierasperäiset piiskut leviävät tehokkaasti ja syrjäyttävät alkuperäistä lajistoa.

Vierasperäisten piiskujen erottaminen Suomen luontoon kuuluvasta kultapiiskusta (Solidago virgaurea) voi olla hankalaa. Sen helpottamiseksi olemme laatineet piiskujen tunnistuskaavion. Siinä erotellaan kultapiisku vierasperäisistä piiskuista ja annetaan lisäksi apua kanadan-, iso- ja korkeapiiskun tunnistamiseen.

Edellä mainittujen vierasperäisten piiskujen lisäksi Suomesta löytyy myös tarhapiiskuja (S.Canadensis-ryhmä), jotka ovat eri piiskuista jalostettuja lajiristeymiä. Tarhapiiskuja ei ole säädetty kansallisesti haitallisiksi, mutta niiden leviämispotentiaali vaihtelee ja kuten muutkin vierasperäiset piiskut, voivat jotkin lajikkeet levitä tehokkaasti luontoon. Tarhapiiskujen tunnistaminen voi olla hankalaa, sillä lajikkeita on useita ja niiden ulkonäkö vaihtelee paljon. Tunnistuskaaviossa annetaan tiettyjä tuntomerkkejä, joiden avulla tarhapiiskut voi mahdollisesti erottaa muista piiskulajeista.

Vierasperäisten piiskujen torjunnassa tärkeintä ei ole lajilleen tunnistaminen, mutta kultapiisku tulisi jättää rauhaan. Kanadan-, iso- ja korkeapiiskua koskee mm. kasvatuskielto, mikä tarkoittaa, että maanomistaja on velvollinen poistamaan niiden kasvustot omilta mailtaan. Luonnosta vierasperäiset piiskut on hyvä poistaa maanomistajan luvalla lajista riippumatta, jotta niiden leviäminen pystytään estämään. Mitään vierasperäistä piiskua ei saa päästää leviämään ympäristöön.

Tunnistuskaavio löytyy linkkinä täältä.