Puutarhakasveja Suomen luonnosta

Kukkivaa ahomansikkaa
Sievästi kukkiva alkuperäislajimme ahomansikka voi viihtyä myös puutarhassa.

Pihojen ja puutarhojen vieraslajit aiheuttavat huolta, kun yksi rakastettu laji toisensa jälkeen osoittautuu luonnollemme haitalliseksi. Ratkaisua pulmaan voi hakea suosimalla pihassaan alkuperäisiä kasvilajejamme.

Alkuperäislajimme ovat arkista mainettaan parempia puutarhakasveja.  Monet lajimme eivät kalpene vieraslajeille edes näyttävyydessä. Lisäksi ne voivat kasvaa puutarhan suojissa jopa komeammiksi kuin luonnossa.  Osa luonnonvaraisista lajeistamme tuottaa vieläpä makoisan sadon. Myös puutarhan muut asukit, kuten pölyttäjät ja hajottajat, ovat sopeutuneet kotoiseen kasvilajistoon ja kiittävät saadessaan elää niiden keskellä.  

Olosuhteisiimme sopeutuneina alkuperäislajit ovat usein helppohoitoisia. Ylläpitoa helpottaa entisestään, jos päätyy lisäämään kasveja, joita puutarhassa kasvaa entuudestaan. Pihalla luonnostaan kasvavat kasvit antavat vihjeen siitä, mitkä lajit viihtyvät juuri kyseisessä ympäristössä.  

Satoa luonnonkasveista 

Linnuille maistuvat marjat ja niiden mukana leviävät siemenet ovat riski vieraslajien levittäytymiselle. Siksi oman pihan marjasato on kaikkein turvallisinta hankkia alkuperäislajeilta. Valinnanvaraa onneksi riittää: niin mustaherukka, vadelma kuin punaherukoista pohjanpunaherukkakin kuuluvat alkuperäislajistoomme.  

Marjoja kantavaa pihapuuta etsivä voi löytää ratkaisun satoisasta ja kauniisti kukkivasta kotipihlajasta. Myös tyrni on koristeellinen ja suureksi kasvava pensas, joka tuottaa terveellisen marjasadon. 

Pohjakasvillisuutta voi puolestaan täydentää vaikkapa ahomansikalla, mustikalla tai mesimarjalla. 

Keto paahtuneen nurmen tilalle 

Viimevuosien kuivat ja paahteiset kesät ovat saaneet monen nurmikon omistajan tuskailemaan kulottuneen pihansa kanssa. Useimmat nurmilajit vaativat kastelua ja kestävät huonosti paahdetta, ja sateisena kesänäkin leikkaamisessa riittää hommaa. Helppohoitoista vaihtoehtoa nurmikolle voisikin hakea ottamalla mallia luonnon kedoista. 

Luonnonkedoilla maa on kuivaa, hiekkaista tai kallioista ja maisema avoin. Siksi alkuperäinen ketolajisto on sopeutunut paahteeseen ja kuivuuteen. Suuri osa ketolajeista on kauniisti kukkivia, sillä aukean alueen hyvä näkyvyys houkuttelee pölyttäjiä kukille. Sopivia lajeja ovat esimerkiksi päivänkakkara, mäkitervakko, kissankäpälä sekä monet kellot ja kaunokit.  

Keto ei vaadi kastelua tai lannoitusta, niitto kerran kesässä riittää. Niitto kannattaa tehdä vasta siementen kypsyttyä. Kedot ovat uhanalaistuva luontotyyppi, joten perustamalla kedon voi jo itsessään tehdä palveluksen alkuperäisluonnolle. 

Mistä löydän luonnonkasveja pihaan? 

Yksinkertaisin tapa luonnonkasvien suosimiseen on vaalia jo valmiiksi pihalta löytyviä kasveja. Esimerkiksi puuntaimille voi raivata tilaa kitkemällä muuta kasvillisuutta. Omalla pihallaan kasveja saa myös siirtää paikasta toiseen. Esimerkiksi kauniin kultapiiskun tai komean kotkansiiven voi siirtää tontin laitamilta ravinteikkaaseen kukkapenkin puutarhamultaan.  

Kasvien siirtäminen juurineen ei kuulu jokaisenoikeuksiin, vaan siihen tarvitsee aina maanomistajan luvan. Myöskään rauhoitettujen tai harvinaisten lajien yksilöitä ei tule siirtää kasvupaikaltaan. Ota siis aina selvää, mitä lajia olet siirtämässä – myös villiintyneiden vieraslajien varalta. 

Osa taimistoista pitää valikoimissaan kotimaisia lajeja, joita voi ostaa omaan puutarhaan. Lajin kuin lajin kohdalla kannattaa suosia Suomessa kasvatettuja taimia, jotta taimien mukana puutarhaan ei kulkeudu ulkomaisia salamatkustajia, kuten tuholaisia tai taudinaiheuttajia. 

Kasveja voi myös kasvattaa itse siemenestä alkaen. Siementen keräys kuuluu jokaisenoikeuksiin, mutta niitä voi ostaa myös valmiina. Esimerkiksi keto- ja niittykukkien siemeniä löytyy valmiina seoksina. Oman valmiin kedon niitto kannattaa tehdä vasta siementen kypsyttyä, jotta alue kerryttää omaa siemenpankkiaan.   

Lue lisää:

Istutussuunnitelma: rehevät luonnonkasvit puolivarjoon (Meillä kotona)

Ketokasveja kulottuneen nurmen tilalle (Suomen Luonto)

Luonnonkasvien lisääminen (Kotiliesi)

Luonnonkasveja puutarhaan (Suomen Luonto)