Avustushaku vieraslajien torjuntatalkoisiin on avoinna 19.5. asti. Avustusta voi hakea Kainuun ELY-keskuksesta.
Avustuksia myönnetään vuoden 2024 torjuntatalkoiden kustannuksiin. Talkooavustusta voivat hakea erityisesti kunnat mutta myös yhdistykset, yritykset ja muut yhteisöt. Avustukset on tarkoitettu erityisesti isompien ja vaikutt...
Puutarhan kaunistus voi osoittautua luonnon kauhistukseksi. Nopea kasvu ja helppohoitoisuus houkuttelevat valitsemaan ulkomaisia lajeja, mutta tutustakin lajista voi tulla kielletty, kun haitallisten vieraslajien luetteloa päivitetään tiedon karttuessa. Vieraslajien haittojen vähentämisessä ennakointi ja ennaltaehkäisy on avainasema...
Hallituksen esitysluonnos vieraslajeja koskevan lain muuttamiseksi on lähetetty keskiviikkona 10.4 lausuntokierrokselle. Lakimuutos mahdollistaisi miehittämättömien ilma-alusten eli droonien laajemman hyödyntämisen vieraslajinisäkkäiden pyynnissä. Lisäksi muutettaisiin säännöstä uusille vieraslajeille asetettavista siirtymäaj...
Suomen ja Norjan pohjoisten jokien kyttyrälohikannat ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina. Millainen laji kyttyrälohi on ja miksi se askarruttaa tutkijoita niin paljon? Barentsin vieraslajihankkeessa tuotettu, piirretty lyhytvideo syventyy kyttyräloheen vieraslajina. Videolla puhutaan suomea, mutta se on tekstitetty ruotsiksi, norj...