Härkäsammakko

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Härkäsammakko on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Härkäsammakko on iso pohjoisamerikkalainen, ravinnoksi kelpaava sammakkolaji. Härkäsammakko suosii matalia ja seisovia tai hitaasti virtaavia vesiä.  Härkäsammakko on ravintokäyttäytymiseltään opportunisti ja käyttää ravinnokseen laajasti muita sammakoita, matelijoita, pikkunisäkkäitä, jopa lintuja ja lepakoita. Myös toukat ovat ravintokäyttäytymiseltään monipuolisia ja niille kelpaavat ravinnoksi levien lisäksi monien vesieläinten munat ja toukkavaiheet. Härkäsammakko on tehokas lisääntyjä. Keväällä paritteluajan koittaessa koiras alkaa puolustaa vedessä sijaitsevaa kutupaikkaa, jonne naaras laskee tuhansia (jopa 40 000) munia. Nuijapäiden kehittyminen aikuisiksi kestää levinneisyysalueen eteläosassa muutaman kuukauden ja pohjoisosissa jopa kolme vuotta.

Härkäsammakon luontaisia vihollisia ovat isot haikarat, alligaattorit, käärmeet ja jotkut petokalat. Toukkia ja munia syövät myös salamanterit ja pienemmät kalat. Härkäsammakoiden on todettu olevan osittain vastustuskykyisiä joillekin niitä saalistavien käärmelajien myrkyille.

Härkäsammakoita pyydetään myös ihmisravinnoksi. Tavallisin tapa on meloa hiljaa matalassa vedessä ja kohdistaa voimakas valonheitin ääntelevään sammakkoon, jolloin se pysähtyy paikoilleen ja voidaan iskeä atraimella kanoottiin nostettavaksi. Sammakosta syödään tavallisesti vain takajalat, jotka muistuttavat pieniä kanankoipia.

Härkäsammakko voi kasvaa jopa 15–20 cm pitkäksi ja 750 gramman painoiseksi. Naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia. Härkäsammakko on saanut nimensä äänekkäästä kurnutuksestaan. Se on yläpuolelta vihreä tai ruskea ja usein mustakuvioinen. Pää ja varsinkin ylähuuli ovat usein vihertävät. Alahuuli ja kurkku ovat kellertävät, erityisesti kutuasuisella koiraalla. Päässä on näkyvät renkaan muotoiset tärykalvot, jotka ovat koiraalla suuremmat kuin naaraalla.

Härkäsammakon alkuperäinen levinneisyysalue käsittää Pohjois-Amerikan Atlantin puoleiset osat Meksikonlahdelta Cape Codin niemimaalle Massachusettsissa, mutta se puuttuu paikoin laajoilta alueilta Floridasta, Coloradosta, Nebraskasta, Etelä-Dakotasta ja Minnesotasta. Härkäsammakkoa on siirretty tarkoituksellisesti uusille alueille mm. pitämään hedelmäviljelmille haitallisia jyrsijöitä ja muita tuholaisia kurissa. Sitä on viety Yhdysvalloissa mm. Nantucketin saarelle, Arizonaan, Utahiin, Koloradoon, Nebraska, Nevadaan, Kaliforniaan, Oregoniin, Washingtoniin ja Havaijille. Siirrot on tehty pääasiassa 1900-luvun alkupuolella. Härkäsammakko on viety myös Etelä-Amerikkaan, jossa sitä tavataan ainakin Brasiliassa ja Kolumbiassa. Aasissa sitä on ainakin Kiinassa ja Japanissa. Eurooppaan härkäsammakko on tullut ensin Ranskaan, mutta nykyisin sitä on tavattu myös Iso-Britanniassa, Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa, Saksassa, Italiassa, Kreikassa ja pohjoismaista Tanskassa.

Härkäsammakko on monin paikoin uusilla elinalueillaan vähentänyt alkuperäisten eläinlajien yksilömääriä. Erityisesti vaarassa ovat muut sitä pienemmät sammakkolajit. Härkäsammakkoa pidetään nykyisin yhtenä maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.

Leviämisriski Euroopassa on erittäin suuri Atlantin rannikkoalueella. Myös Välimeren ja Mustanmeren alueille härkäsammakon leviämisriski on suuri. Suomessa härkäsammakon lisääntyminen on pitkän ja kylmän talven vuoksi ainakin toistaiseksi epätodennäköistä.

Aikuisten härkäsammakoiden poistamista luonnosta on kokeiltu loukuttamalla tai verkottamalla. Ongelmalliseksi poistopyynnin tekee se, että härkäsammakot ovat usein levittäytyneet alkuperäisten ja mahdollisesti uhanalaisten sammakkolajien joukkoon, jolloin pyynnin kohdentaminen juuri härkäsammakoihin on vaikeaa. Tosin Pohjois-Amerikassa on kehitetty loukkuja, jotka soveltuvat hyvin pelkästään härkäsammakoiden pyyntiin. Käsin keräämällä tai harppunoimalla voidaan paremmin välttää ei-toivottujen lajien joutuminen pyynnin kohteeksi. Härkäsammakon munien ja toukkien hävittämisessä on käytetty kutulammikoiden kuivaamista tai myrkyttämistä, mutta nämäkin menetelmät kohdistuvat myös ei-toivottuihin lajeihin. Sitä paitsi myrkkyjen levittäminen ympäristöön on aina arveluttavaa.

Tärkeintä härkäsammakon leviämisen estämisessä on kieltää sammakkoeläinten munien tai toukkien kerääminen ja siirtäminen vesistöstä toiseen. Myös vankeudessa tai lemmikkeinä pidettyjen aikuisten sammakkoeläinten tai niiden munien ja toukkien vapauttaminen tulee kieltää.

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä hanki härkäsammakkoa, äläkä päästä lajia luontoon. Ennen vieraslajiasetuksen voimaantuloa hankitut lemmikit voi pitää niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Omistajan on kuitenkin huolehdittava, ettei laji pääse lisääntymään tai leviämään ympäristöön. Härkäsammakkoa ei saa luovuttaa eteenpäin.

Snow, Nathan and Witmer, Gary. 2010. "American Bullfrogs as Invasive Species: A Review of the Introduction, Subsequent Problems, Management Options, and Future Directions"  USDA National Wildlife Research Center - Staff Publications. Paper 1288. http://digitalcommons.unl.edu/icwdm_usdanwrc/1288 In: Proc. 24th Vertebr. Pest Conf. (R. M. Timm and K. A. Fagerstone, Eds.) Published at Univ. of Calif., Davis. 2010. Pp. 86-89.