Aurinkoahven

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Aurinkoahven on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Aurinkoahven on pohjoisamerikkalainen laji, joka ehkä muistuttaa enemmän basseja (Moronidae) kuin ahvenia (Percidae), jotka kuuluvat ahvenkalojen (Perciformes) lahkoon. Useampia lajeja käsittävää aurinkoahventen (Centrarchidae) heimoa on ehdotettu siirrettäväksi omaan aurinkoahvenkalojen (Centrarchiformes) lahkoon. Heimon nimikkolaji aurinkoahven tunnetaan värikkäänä akvaario- ja lammikkokalana, minkä takia sitä on viety ympäri maailmaa. Selkäevä on yhtenäinen, vaikka siinä erottuvatkin etuosan kovat piikkiruodot takaosan haaraisista pehmeistä ruodoista. Katsojan huomio kiinnittyy veden pinnan läpi erityisesti kiduskannen takaosan pidenteiden isoihin mustiin täpliin, joita usein korostaa valkoinen reunus ja pieni punainen läikkä. Koiras hoitaa ja puolustaa pesää, mätiä ja pikkupoikasia. Tehokkaan lisääntymisen ja monipuolisen ravinnon käyttäjänä sekä ravintoreviirin puolustajana laji selviää monissa ympäristöissä. Luontoon päästetyt yksilöt ovat muodostaneet pysyviä kantoja ja aiheuttaneet myös haittoja.

Aurinkoahven on värikäs ja sivulta litistynyt. Korkeahko ruumiinmuoto pilkkuineen ja raitoineen erottaa sen selvästi kaikista alkuperäisistä lajeistamme. Peräevässä on kolme piikkiruotoa ja 8–11 pehmeää ruotoa, selkäevässä ruotoja on 9–10+10–13. Selkäevä on lähes kaksi kertaa peräevän pituinen. Kyljet ja selkä ovat sinervän tai vihertävän metallinhohtoiset ja tummapilkkuiset, luoden vartaloon pystyraitaisen vaikutelman. Päässä raidoitus suuntautuu taaksepäin. Erityisesti vatsapuolella on usein kellertävää, joskus vatsa- ja peräevissäkin. Muista aurinkoahvenista lajin erottaa aikuisten kiduskannen takaosan voimakas, ison silmän kokoinen, tumma täplä valkealla reunalla ja takaosan punaisella tai punaoranssilla laikulla. Punaoranssia voi olla aavistus myös silmässä ja kutuaikana kyljen täplissä ja kiduskansien tummissa juovakuvioissa sekä selkäevässä ruotojen välissä. Kylkiviiva on keskeltä ylöspäin kaartuva ja siinä on 36–47 suomua. Suu on pieni, hieman ylöspäin aukeava ja leuat ovat noin silmän halkaisijan mittaiset. Hampaat soveltuvat hyvin ravinnon kiinnipitämiseen.

Aurinkoahven on peräisin Pohjois-Amerikan itäosasta New Brunswickin (Kanada) ja Floridan niemimaan väliseltä alueelta. Aurinkoahven tunnetaan ympäri maailmaa akvaario- ja lammikkokalana, mutta sitä on päästetty luonnonvesiin melkein kaikissa Euroopan maissa (ainakin 25 EU maassa). Ensimmäiset yksilöt tuotiin Kanadasta Ranskaan jo vuonna 1877. Aurinkoahventa esiintyy nykyisin laajalti Euroopan lammissa ja järvissä sekä hitaasti virtaavissa joissa. Ajan myötä aurinkoahven on monessa maassa paljastunut haitalliseksi. Suomessa ensimmäinen havainto lajista rekisteröitiin vuonna 2014 Turun Kalamaraton-kilpailussa. Vuoden 2017 lopussa havaintoja oli viidestä lammesta, 2019 kymmenestä ja 2020 jo 17 eri lammesta. Kaikki esiintymispaikat ovat Varsinais-Suomesta, mutta yhdeksän eri kunnan alueelta, mikä viittaa lajin todella aktiiviseen levittämiseen.

Vuonna 2022 aurinkoahvenesta on tehty kaksi havaintoa myös Ruotsissa.

Aurinkoahvenen päästäminen luontoon ilman kalatalousviranomaisen lupaa on ollut jo pitkään kiellettyä, sillä ainakin jo vuonna 2002 kalastusrikkomuksiin luettiin ilman lupaa vieraiden kalojen maahantuonti ja luontoon päästäminen.

Värikkäitä aurinkoahvenia on tuotu Pohjois-Amerikasta akvaariokaloiksi Eurooppaan, mutta vasta lajin päästäminen luontoon on tuonut esille haittoja. Aggressiivisina pesän puolustajina nämä planktonia ja pohjaeläimiä hanakasti ravinnokseen käyttävät kalat alkavat helposti terrorisoida myös sammakkoeläimiä ja toisia kaloja, joista ainakin pienimmät tulevat helposti syödyiksi. Aurinkoahvenet uhkaavat alkuperäistä vesieliöstöä. Esimerkiksi aurinkoahvenen yleistyessä joidenkin kalalajien, rapujen, eläinplanktonin ja vesien muiden selkärangattomien on havaittu vähentyneen. Mainintoja on myös vedenlaadun huonontumisesta, mm. samentumisesta, jonka seurauksena uhanalaisen kasvin elinolosuhteet ovat heikentyneet. Aurinkoahventen on havaittu vähentäneen vesien monimuotoisuutta. Myös Suomessa aurinkoahven on lammissa lisääntynyt jo useana vuotena niin tehokkaasti, että niiden runsas yksilötiheys näyttää aiheuttavan ravintokilpailua. Luontoon päästetyt yksilöt ovat jo muodostaneet pysyviä kantoja ja aiheuttaneet haittaa.

Tärkeintä on estää lajin edelleen levittäminen. Siksi aurinkoahvenen muualla aiheuttamista haitoista ja uhkatekijöistä tulee tiedottaa erityisesti Varsinais-Suomen alueella, missä lajia esiintyy. EU:n vieraslajiasetus edellyttää jäsenmailta tehokkaita hallintakeinoja. Tuloksellisinta olisi pyrkiä poistamaan laji kokonaan, vielä kun sen (v. 2020) tiedossa oleva esiintymisalue ei ole juurikaan 10 ha laajempi. Torjuntaan tulisi ryhtyä heti, ettei lajia edelleen levitetä laittomasti henkilöiden toimesta, jotka eivät tiedä tai ymmärrä lajista aiheutuvaa uhkaa ja sen vakavuutta. Tehokkain keino olisi tyhjentää aurinkoahvenlammet kokonaan. Tapauksissa, joissa allasta ei voida kokonaan tyhjentää, tulisi harkita kalojen eliminointia muilla keinoilla. Vähintäänkin voidaan pyrkiä pienentämään aurinkoahventen tiheyttä tehokkaalla kalastuksella, jotta lajin aiheuttamat haitat pysyisivät mahdollisimman vähäisinä.

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

On syytä suhtautua vakavasti siihen, että aurinkoahven on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Jottei enempää haittoja syntyisi, siitä pitäisi päästä eroon. On tärkeätä, että aurinkoahventa ei enää päästetä luontoon eikä varsinkaan siirretä uuteen paikkaan. Ennen haitalliseksi vieraslajiksi listaamista akvaarioon hankitut aurinkoahvenet voi pitää niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Omistajan on kuitenkin huolehdittava, ettei laji pääse lisääntymään eikä luontoon.

Jos saat aurinkoahvenen saaliiksi, älä ota sitä akvaarioon tai lähilampeen, äläkä myöskään päästä sitä takaisin vesistöön, vaikka kannan koko ei ole kiinni yhdestä yksilöstä. Aurinkoahvenet oleskelevat usein rannan lähellä, ovat uteliaan tuntuisia ja ottavat kesällä hanakasti onkeen, joten niitä on helppo poistaa kymmenittäin vesistöstä.   

Mahdollisista aurinkoahven-havainnoista luonnossa tulee ilmoittaa https://kalahavainnot.luke.fi/lomake ilmoituslomakkeella.

Alkuperäisellä alueella aurinkoahven kutee 1–3 vuoden ikäisenä hiekkapohjilla veden lämmettyä 16–18 asteeseen kevätkesällä tai kesällä jaksoittain. Koiraat voivat meillä olla sukukypsiä jo 8 cm ja naaraat 9 cm pituisina. Naaraat laskevat keltaisia noin 1 mm halkaisijaltaan olevia mätimunia koiraiden tekemään kutukuoppaan. Koiraat huoltavat; ilmastavat ja vartioivat hedelmöitettyä mätiä sekä joskus vartioivat pikkupoikasiakin pitämällä ne ryhmässä.

Poikaset syövät aluksi pieniä äyriäisiä ja muita selkärangattomia, mutta siirtyvät vähitellen kalansyöjiksi, mitä aikuisetkin pääasiassa ovat. Vuoden ikäisinä kalat ovat noin 3–5 cm pituisia. Kala voi kasvaa 40 cm pituiseksi, mutta jäänee Euroopassa pienemmäksi, tavallisesti saaliiksi saadut ovat noin 5–20 cm pituisia. Ne elävät noin 8–10-vuotiaiksi. Kalat puolustavat ruokailu- ja pesäreviiriään. Kasvun kohdentaminen korkeuteen petojen välttämiseksi, ja jälkeläisiä suojaava hoito, luovat kilpailuetua alkuperäisiin lajeihin nähden. Lajin sanotaan tulevan toimeen myös murtovedessä 18 promilleen asti.

EU NON-NATIVE SPECIES RISK ANALYSIS – RISK ASSESSMENT . The risk assessment for Lepomis gibbosus.  https://circabc.europa.eu/ui/group/98665af0-7dfa-448c-8bf4-e1e086b50d2c/library/5befe1a4-c80c-49c2-bf5a-319f5dd61f82/details

Holtan, Paul. 1998. PUMPKINSEED (Lepomis gibbosus). Wisconsin Department of Natural Resources, Bureau of Fisheries Management. PUB-FH-714 98Reo. October 1998.

Tomoček, J., Kováč V.  and Katina S. (2007). The biological flexibility of the pumpkinseed: a successful colonizer throughout Europe. In: F. Gherardi (Ed.) Biological invaders in inland waters: profiles, distribution, and threats. Springer. Pp. 307-336.