Punakarhunköynnös

Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.

Karhunköynnökset ovat monivuotisia, köynnöstäviä ruohoja, jotka tukahduttavat tehokkaasti muun kasvuston niihin kietoutuessaan. Kansankielessä karhunköynnöksistä saattaa liikkua useita nimiä. Karhunköynnöksiä ei tule sekoittaa elämänlankoihin (sukua Ipomoea), jotka ovat oma ryhmänsä ja kuuluvat taksonomisesti eri sukuun kuin karhunköynnökset.

Karhunköynnöksillä voi olla pituutta useita metrejä. Niillä on herttamaiset, ehyet, isot lehdet. Muista köynnöstävistä kiertokasveista ne tunnistaa verhiön tyvellä olevista kahdesta isosta esilehdestä, jotka peittävät sisäänsä verhiön. Pitkäperäiset, suppilomaiset, 5-6 cm leveät kukat ovat yksittäin lehtihangoissa. Punakarhunköynnöksen tunnistaa isoista vaaleanpunaisista kukista. Valkokarhunköynnöksen (Convolvulus sepium) kukat ovat valkoisia. Karhunköynnökset muistuttavat pienikokoista sukulaistaan peltokiertoa (Convolvulus arvensis).

Punakarhunköynnöksestä ensimmäiset havainnot ovat vuodelta 1910. Todennäköisesti sitä on kuitenkin viljelty meillä jo huomattavasti aiemmin. Punakarhunköynnös on koristekasvi, joka lienee lähtöisin Siperiasta.

Karhunköynnöstä on käytetty koristekasvina ja se onkin toisinaan villiytynyt puutarhoista lähistön pensaikkoihin ja kaatopaikoille.

Karhunköynnökset muodostavat pensaisiin kietoutuessaan jopa läpipääsemättömiä tiheikköjä, jotka vaikeuttavat liikkumista jokivarsilla ja rannoilla. Köynnökset peittävät helposti parimetriset ja sitä matalammat kasvit tukahduttaen ne alleen. Karhunköynnös leviää pääasiassa kasvullisesti uusille kasvupaikoille. Ei ole varmuutta, muodostaako se Suomessa myös siemeniä.

Kasvupaikalle juurruttuaan karhunköynnös pysyy paikalla sitkeästi ja sitä on erittäin vaikea hävittää. Torjuntatoimet kannattaa aloittaa katkomalla varret tyvestä. Köynnösten kuivuttua niitä on helpompi purkaa pois muun kasvillisuuden seasta. Juurakoita voi yrittää kitkeä ja kaivaa pois maasta.

Gederaas, L., Moen, T.L., Skjelseth, S. & Larsen, L.-K. (toim.) 2012. Fremmede arter i Norge – med norsk svarteliste 2012. Artsdatabanken, Trondheim.

Ryttäri, T., Väre, H.  2014.  Puuvartiset kasvit vieraslajeina = Abstract: The invasive woody species in Finland. Sorbifolia 45 (4): 161-174.

Väre, H., Ulvinen, T., Vilpa, E. & Kalleinen, L. 2005: Oulun ruohovartiset viljelykarkulaiset. Lutukka 21(1): 3-21.

Ushimaru, A. ja Kikuzawa, K. 1999. Variation of breeding system, floral rewards, and reproductive success in clonal Calystegia species (Convolvulaceae). American Journal of Botany 86(3): 436–446.