Korkeapiisku

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo)

Korkeapiisku on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Sen sijaan tarhapiiskut (S.Canadensis-ryhmä) eivät ole sääntelyn piirissä. Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Suomeen on tuotu koristekasveiksi useita pohjoisamerikkalaisia piiskulajeja. Niistä selvästi yleisin on kanadanpiisku (Solidago canadensis). Kanadanpiisku sekä korkeapiisku (S. altissima) ja isopiisku (S. gigantea), on säädetty Suomessa haitallisiksi vieraslajeiksi. Isopiisku on meillä kanadanpiiskua harvinaisempi ja korkeapiiskusta ei tiettävästi ole Suomesta varmistettuja havaintoja. Lisäksi Suomessa esiintyy viljelykarkulaisena puutarhakäyttöön jalostettuja lajiristeymiä eli tarhapiiskuja (S. Canadensis-Ryhmä), joita ei ole säädetty haitallisiksi vieraslajeiksi. 

Pohjoisamerikkalaiset piiskut ovat monivuotisia, ja muodostavat usein laajoja, pitkäikäisiä kasvustoja. Kotipihojen ja puutarhojen lisäksi niiden kasvupaikkoja ovat monenlaiset ihmisten muuttamat elinympäristöt, esimerkiksi joutomaat, joen-, teiden- ja rautateidenvarret sekä hylätyt viljelymaat.  

Piiskut lisääntyvät sekä siemenistä että kasvullisesti juurakonkappaleista. Ne siementävät runsaasti: yksi kasvi voi tuottaa yli 10 000 siementä, jotka voivat levitä pitkiäkin matkoja tuulen avulla. Piiskujen jäykät varret säilyvät pitkälle talveen, jolloin siemenet voivat levitä hangen pintaa pitkin. Haitalliset piiskut voivat helposti levitä myös juurakonkappaleiden tai kasvinosia sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen avulla. 

Suomesta ei toistaiseksi ole varmistettuja havaintoja korkeapiiskusta. 

Pohjoisamerikkalaisten piiskujen lehdet ovat kapeatyviset ja ruodittomat lehdet. Ne sijaitsevat tiheästi varrella kierteisesti. Lehtien kapea, teräväkärkinen lapa on laidoiltaan harvaan teräväsahainen. Lehden suonet koostuvat keskisuonesta ja sen molemmin puolin yhdestä vahvasta ja yhdestä heikosta samansuuntaisesta suonesta (lehti näyttää kolmisuoniselta). Suomessa lajit kukkivat vasta elo–lokakuussa runsain keltaisin, alle 1 cm levein mykeröin, jotka muodostavat näyttävän, enimmäkseen kaarevahaaraisen kertokukinnon. 

Korkeapiisku muistuttaa kovasti kanadanpiiskun muunnosta, jolla varsi on koko pituudeltaan karvainen, mutta eroaa siitä kokonsa, kukintojen ja lehtien perusteella. Korkeapiisku on yleisesti yli 1,5 m ja jopa 2 m korkea, kun kanadanpiisku kasvaa korkeintaan 1,5 metrin mittaiseksi. Korkeapiiskun kukinnot avautuvat vielä kanadanpiiskuakin myöhemmin ja mykeröt ovat isommat (3–4 mm vs. 1,7–2.5 mm). Korkeapiiskun lehdet ovat paksut ja jäykät. Ylimmät lehdet ovat kutakuinkin ehytlaitaisia tai ainakin siltä näyttäviä (harvaan hienosahaisia). 

Korkeapiiskun voi erottaa isopiiskusta ainakin varren perusteella: korkeapiiskun kukinnon alapuolinen varsi on koko pituudeltaan selvästi karvainen ja isopiiskun varsi on kukintohaaroihin asti kalju ja usein vaaleahärmeinen. 

Kultapiisku (S. virgaurea), eli ainoa kotimainen piiskulajimme, on pohjoisamerikkalaisia piiskuja pienempi (korkeus ≤ 1m) ja sillä on erilainen kukinto. Kultapiiskun kukintohaarat ovat pystyjä tehden kukinnosta suppean lieriömäisen, kun taas pohjoisamerikkalaisilla piiskuilla kukinto on harittavampihaaraisena leveän kartiomainen. Kultapiisku aloittaa kukkimisen yleensä heinäkuussa, pohjoisamerikkalaiset piiskut hieman myöhemmin kukkien aina talven tuloon asti. 

Apua vierasperäisten piiskujen tunnistamiseen ja erottamiseen kultapiiskusta löytyy tunnistuskaaviosta.

Korkeapiiskun valtava luontainen levinneisyysalue kattaa lähes kaikki Yhdysvaltain mantereen Alaskan eteläpuoleiset osavaltiot, osia Meksikosta sekä Kanadan etelälaidan lähes lännestä itään. 

Kanadan- ja korkeapiiskun erot ovat niin pieniä, että aiemmin korkeapiiskua on haluttu pitää kanadanpiiskun lajikkeena, ja kaikkialla Euroopassa kanadanpiiskun kauttaaltaan karvaista muotoa on erehdytty pitämään korkeapiiskuna. Tämän takia korkeapiiskua on vuosien ajan ilmoitettu viljelykarkulaisena(kin) monista Euroopan maista, Suomi mukaan lukien. Tosiasiassa ensimmäinen aito korkeapiiskuhavainto Euroopan luonnossa näyttää olevan vuodelta 2016 Belgiasta. Muualla maailmassa laji on varmennetusti luonnonvaraistunut Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Japanissa, Australiassa, Tongalla ja Havaijilla. 

Korkeapiisku puuttunee Suomesta ainakin karkulaisena, sillä havainnot Suomen luonnosta ovat todennäköisesti kanadanpiiskun runsaskarvaisia muunnoksia, eikä varmistettuja havaintoja korkeapiiskusta ole.

Korkeapiiskun haitat ja torjunta ovat samantapaisia kuin kanadan- ja isopiiskun. Piiskut ovat voimakkaita kilpailijoita ja ne syrjäyttävät alkuperäistä lajistoa. Piiskujen on todettu vähentävän sekä yksi- että monivuotisten putkilokasvien määrää. Ne houkuttelevat pölyttäjiä, kuten mehiläisiä ja kukkakärpäsiä, minkä seurauksena pölyttäjävierailut alkuperäisten kasvilajien kukinnoilla vähenevät. Piiskujen pitkäikäinen juurakko auttaa niitä säilymään valtaamillaan kasvupaikoilla, ja ne leviävät tuulen mukana siemenistä helposti myös uusille alueille. Lisäksi piiskut voivat levitä puutarhajätteitä tai maa-aineksia siirrettäessä juurakoista. Jos piiskut pääsevät leviämään laajaksi kasvustoksi, voivat ne vallata kokonaisia elinympäristöjä ja yksipuolistaa kulttuurimaisemaa. 

Piiskuilla on myös allelopaattisia vaikutuksia eli ne voivat erittää maahan muiden kasvien kasvua, siementen itämistä sekä maaperäeliöiden toimintaa heikentäviä yhdisteitä. Lisäksi ne voivat muokata elinympäristöä lisäämällä orgaanisen hiilen määrää maassa sekä vaikuttamalla typen ja fosforin määrään maassa. Korkeapiisku on osoitus siitä, että Suomessakin pitäisi viljelyssä välttää kaikkia kanadanpiiskun näköisiä kasveja. Torjunnassa lajilleen määrittäminen ei ole oleellista, vaan tärkeintä olisi torjua kaikkia vierasperäisiä piiskulajeja.  

Lisätietoa piiskujen haitoista voi lukea kanadanpiiskun lajikortista.

Korkeapiiskua, kuten mitään muutakaan vierasperäistä lajia, ei saa päästää karkaamaan pihoista ja puutarhoista luontoon. Jotta eivät leviäisi kotipuutarhan ulkopuolelle, tulisi niiden kukinnot katkaista ennen siementen kypsymistä. Kerran kasvupaikalle juurtuneita piiskukasvustoja on vaikea hävittää, koska niiden juurakot ovat sitkeitä ja kasvustot leviävät juurakonkappaleista. 

Tehokas keino piiskujen hävittämiseksi on niittää kasvustot kaksi kertaa vuodessa (kesä- ja elokuussa) useiden vuosien ajan. Niittämisen jälkeen paikalle voi kylvää kotimaisista kasvilajeista koostuvan siemenseoksen, mikä saattaa myös rajoittaa korkeapiiskun kasvua. Leikkaamalla kasvusto toistuvasti alas nitistetään hiljalleen kasvin kasvuvoimaa, ja lopulta kasvi näivettyy kokonaan. Hävittämällä kasvi näivettämällä ei synny hankalasti hävitettävää, juurakoita tai juurten osia sisältävää jätettä. 

Korkeapiiskusta voi päästä kokonaan eroon myös kaivamalla kasvit ylös juurineen ja huolehtimalla, ettei maahan jää juurakon kappaleita. Tämän jälkeen on tarkkailtava seuraavat vuodet kasvupaikkaa ja tarvittaessa kitkeä uudet taimet pois. Syntyneen kasvijätteen hävittämisessä on syytä olla erityisen huolellinen. Lisää vinkkejä kasvijätteen käsittelyyn ja hävittämiseen.

Koska laji on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. 

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Korkeapiiskun tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Korkeapiiskua ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja. 

Ympäristöön karanneet vieraat piiskut on aina syytä hävittää alkuperäisen lajistomme turvaamiseksi riippumatta siitä, mistä vieraasta piiskusta tarkalleen on kyse. Mikäli et ole varma, kasvaako puutarhassasi haitalliseksi säädettyä piiskulajia vai sallittua tarhapiiskua, huolehdi erityisesti siitä, ettei se pääse lisääntymään ja karkaamaan ympäristöön, katkaisemalla kukinnot ennen kasvin siementämistä. Tarhapiiskuja ja haitallisiksi säädettyjä piiskulajeja, kuten muitakaan vieraslajia ei saa päästää karkaamaan ympäristöön ja kasvuston hävittäminen edellyttää maanomistajan lupaa. 

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää korkeapiiskun sekä sen siementen ja kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana. 

Piiskujen tunnistuskaavio (Luke 2023)

Semple, J.C., Rahman, H., Bzovsky, S., Sorour, M.K., Kornobis, K., Lopez Laphitz, R. & Tong, L. 2015. A multivariate morphometric study of the Solidago altissima complex and S. canadensis (Asteraceae: Astereae). – Phytoneuron 2015-10: 1–31.

Verloove, F., Zonneveld, B.J.M. & Semple, J.C. 2017. First evidence for the presence of invasive Solidago altissima (Asteraceae) in Belgium. – Willdenowia 47: 69–75.