Isosorsimo

Isosorsimo on 1–2,5 metriä korkea, monivuotinen heinäkasvi, joka kasvaa laajoina heleänvihreinä usein puolikelluvina kasvustoina vesistöjen rannoilla. Sen korsi on vankka, ja lehdet ovat 5–15 mm leveät ja alta kiiltävät. Isosorsimon kukinto on laaja sekä jäykkä- ja karhearakenteinen röyhy. Tähkylöiden väri vaihtelee kellanruskeasta kellanvihreään.

Isosorsimon kanssa samankokoisia suuria rannoilla kasvavia heiniä ovat järviruoko (Phragmites australis) ja piuru (Scolochloa festucacea). Niistä sen erottaa eroaa mm. lyhytsuippuisempien, alta kiiltävän lehtien, umpinaisten lehtituppien ja lyhyen, enintään 4 mm pituisen kalvomaisen kielekkeen perusteella. Myös kukinnon karheus kannattaa tarkastaa: isosorsimon kukinnon haarat ovat selvästi karheita.

Vertaile isosorsimoa järviruokoon vieraslajien tunnistamista käsittelevässä pinkassa Pinkka-verkko-oppimisympäristössä.

Isosorsimon alkuperäinen levinnäisyysalue ulottuu Länsi-Euroopasta Keski-Siperiaan. Suomeen kasvi tuotiin alkujaan rehu- ja koristekasviksi. Sitä on tiettävästi istutettu ensimmäisen kerran jo 1860-luvulla, mutta varsinkin 1800-luvun lopulla useille paikoille Hämeeseen ja Lounais-Suomeen. Leviäminen oli aluksi hidasta, mutta on viime vuosikymmeninä voimistunut. Isosorsimo kasvaa nykyään yleisenä eteläisen Suomen järvien ja jokien hiesu-, savi- ja liejurannoilla sekä ojissa. Yksittäisinä esiintyminä sitä tavataan Oulun korkeudelle. Laji on levinnyt viime vuosina voimakaasti Kokemäenjoen ja Kymijoen vesistöalueilla. Se on runsas etenkin rehevähköjen säännösteltyjen järvien rantaniityillä, missä se korvaa korte- ja sarakasvustoja.

Elinvoimaisena kasvina ja hyvänä kilpailijana isosorsimo tulee todennäköisesti lisääntymään ja laajentamaan kasvualuettaan. Lajilla ei ole Suomessa luontaisia vihollisia tai voimakkaampia kilpailijoita.

Isosorsimon järvien ja ojien rantavyöhykkeelle muodostamat massakasvustot syrjäyttävät alkuperäislajeja, erityisesti rantakasveja. Korvaamalla luontaisen rantakasvillisuuden se muuttaa haitallisesti kalojen ja rapujen elinympäristöä. Suurista vaikeakulkuisista kasvustoista on haittaa myös virkistyskäytölle, kuten kalastamiselle, uimiselle ja veneilylle.

Kasvista on joillain paikoilla myös hyötyä: vesilinnut voivat hyödyntää kasvustoja pesimisalustana, ja kasvillisuus suojaa rantaa eroosiolta. Eläimille kasvi on kuitenkin huono ravintokasvi sillä usein loisivan nokisienen vuoksi.

Edullisinta ja helpointa on yrittää estää isosorsimon leviäminen uusiin paikkoihin ja poistaa kasvusto silloin, kun se ei vielä ole ehtinyt levitä suureksi. Suurten kasvustojen poistaminen on työlästä ja voi aiheuttaa paljon kustannuksia. Torjuntaa rajoittaa usein se, ettei isosorsimoa tunnisteta vieraslajiksi.

Jos vesistöön on suunniteltu ruoppausta, kannattaa se kohdistaa nimenomaan isosorsimokasvustoihin. Säännöstellyissä vesistöissä voidaan kevättulvan palauttamisella suosia luontaista kasvillisuutta ja siten rajoittaa isosorsimon leviämistä. Vesiluonnolle vaaratonta kemiallista torjuntaa ei tunneta.

Tiedosta, että isosorsimo leviää helposti. Isosorsimon siemenet voivat kulkeutua esimerkiksi saappaisiin tarttuneen mudan mukana. Myös linnut ja karja voivat levittää siemeniä. Jos rantaa laidunnetaan, on huolehdittava, etteivät laiduneläimet levitä isosorsimoa muille rannoille.

Pieniä kasvustoja voit niittää, mieluiten useita kertoja kesässä. Tähän tarvitset maanomistajan luvan. Ensimmäinen niitto kannattaa tehdä ennen kasvin kukkimista kesäkuun lopulla. Niitto toistetaan kolmen – neljän viikon välein, ja katkaistut kasvit kerätään heti niiton jälkeen pois.

Isosorsimon kasvupaikan voit ilmoittaa esimerkiksi vieraslajiportaalin kautta. Kasvustojen leviämistä voit seurata mm. valokuvaamalla niitä vuosittain.