Murattivillakko (kapinmurattivillakko)

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Murattivillakko on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Murattivillakko on Etelä-Afrikasta kotoisin oleva asterikasvi. Se voi kasvaa köynnösmaisesti jopa viisi metriä pitkäksi. Murattivillakko muistuttaa sekä ulkonäöltään että kasvutavaltaan euroopanmurattia (Hedera helix). Lajia on siirretty koristekasvina uusille alueille, joissa se on päässyt leviämään luontoon. Murattivillakko muodostaa tiheitä kasvustoja, estäen muiden kasvien kasvun ja yksipuolistaen näin lajistoa.

Murattivillakko on pitkäikäinen ja ainavihanta köynnös, joka kasvaa maassa sekä rakenteiden ja muiden kasvien päällä. Se voi kiivetä puiden latvustoihin, missä se voi peittää kasvillisuuden tiheästi. Varret ja lehdet kuolevat alkusyksyllä, mutta uudet versot käyttävät vanhoja, kuivuneita varsia kiipeämisen tukena.

Kasvutavaltaan kietoutuvat varret ovat 3–8 metriä pitkiä, karvattomia, ohuita ja muodoltaan pyöreitä. Nuorena varsi on purppuranpunainen, muuttuu vihreäksi ja vanhetessaan kermanruskeaksi. Varren tyvi on puumainen.

Puumaiset juuret muodostavat suuria, jopa 30 cm paksuisia mattoja. Juuret kasvavat kasvin rönsyistä ja maavarsista tunkeutuen orgaanisen aineksen pintakerrokseen. Rönsyt ja maavarret ovat kiiltäviä ja paksukuorisia. Maavarsissa on usein tummanvioletteja täpliä tai ne ovat kokonaan violetteja.

Murattivillakon lehdet ovat kiiltävän vihreitä, meheviä, muodoltaan leveän kolmiomaisia ja aina 5–7-kärkisiä (euroopanmuratin lehdet voivat olla vähempikärkisiä). Kooltaan ne ovat 3–8 cm leveitä ja 3–8 cm pitkiä. Lehdet ovat voimakkaan tuoksuisia murskattaessa.

Kukat ovat keltaisia, sylinterimäisiä, halkaisijaltaan 2–3 mm ja tuoksuvia. Kukat kasvavat oksien kärjissä tai lehtien haaroissa 15–50 kukan ryppäinä.

Murattivilakko muistuttaa ulkonäöltään Euroopassa luontaisesti esiintyvää euroopanmurattia eli varjomurattia (Hedera helix), mutta varjomuratti ei ole mehevä, ja sillä on vihertävät kukat, joissa on selvästi erottuvat terälehdet.

Murattivillakon alkuperäinen levinneisyysalue sijaitsee Afrikan eteläisimmässä osassa. Siellä laji elää kosteissa vuoristometsissä ja savannialueiden metsän reunoissa. Ihmisen mukana laji on siirtynyt eri puolille maapalloa: Pohjois-Afrikkaan, Turkkiin, Oseaniaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Euroopassa murattivillakosta on tehty havaintoja monissa maissa painottuen Espanjaan, Ranskaan, Italiaan ja Portugaliin. Havaintoja on myös Atlantin saarilta, Brittein saarilta, Kroatiasta, Ruotsista ja Suomesta. Suomesta on kolme havaintoa ajanjaksolta 1983–2012. Murattivillakko ei todennäköisesti pysty talvehtimaan Suomessa.

Murattivillakko voi levitä kasvullisesti varren kappaleista. Euroopan ulkopuolella laji tuottaa myös siemeniä, jotka leviävät tuulen mukana. Murattivillakko on suosittu koristeköynnöskasvi, jota on käytetty viherrakentamisessa ja puutarhanhoidossa. Leikattujen varsien jättäminen metsään tai joutomaille edistää lajin leviämistä.

Portugalissa murattivillakko on levinnyt virtavesien rannoille, pensaikkoihin, rinteille ja joutomaille. Myös Italiassa ja Ranskassa lajin on todettu karanneen puutarhoista luontoon. Kasvullisesti leviävä murattivillakko voi muodostaa useiden metrien korkuisia tiheitä kasvustoja, jotka tukahduttavat alle jäävät puut ja pensaat.

Pohjois-Amerikassa murattivillakon on raportoitu muodostaneen tiheitä kasvustoja, jotka tukahduttavat muun kasvillisuuden. Niiden on todettu vähentävän alkuperäisten kasvilajien monimuotoisuutta. Elinympäristöinä ovat toimineet sekä ihmisen muokkaamat että alkuperäiset ekosysteemit, kuten kosteikot ja virtavedet. Kasvupaikoillaan murattivillakko dominoi rantavyöhykkeen aluskasvillisuutta. Sopivissa olosuhteissa laji saattaa levitä metsien aluskasvillisuuteen, ruohomaille ja pensaikkoihin. Laajojen kasvustojen juuristot voivat aiheuttaa rinteissä eroosiota ja vaikuttaa tulvien hallintaan virtavesissä.

Australiassa ja Uudessa-Seelannissa murattivillakko on levinnyt vesistöjen varsille, kosteisiin uomiin, pensaikkoihin, tiheisiin ja harvapuustoisiin metsiin, tienpientareille ja rannikolle. Taajamissa sitä tavataan puutarhoissa, pensasaidoissa ja puistoissa. Tiheät kasvustot peittävät aluskasvillisuutta ja tukahduttavat pensaita ja puita. Murattivillakko kilpailee tilasta alkuperäisten kasvien kanssa ja estää niiden taimien kasvun. Tämä vaikuttaa myös alueilla eläviin eläimiin.

Murattivillakko on ihmiselle ja laiduneläimille myrkyllinen.

Köynnösten varret tulee katkoa ja kerätä huolellisesti kauttaaltaan. Juuret tulee kaivaa maasta siinä määrin kuin se on mahdollista. Kaikki kasvijäte tulee joko polttaa tai kuljettaa kaksinkertaiseen jätesäkkiin pakattuna jäteasemalle, joka ottaa vieraslajijätettä vastaan. Ulkomailla murattivillakon torjuntaan käytetään myös kemiallista käsittelyä. Suomessa kemiallista torjuntaa ei suositella kansalaisten tehtäväksi. Sen sijaan suositellaan mekaanista torjuntaa. Murattivillakon onnistunut hävittäminen vaatii tavallisesti torjuntatoimien toistamisen useina vuosina peräkkäin.

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Murattivillakon tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Murattivillakkoa ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja.

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää murattivillakon sekä sen siementen ja muiden lisääntymiskykyisten kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana.

CABI 2019: Delairea odorata. Datasheet. Invasive Species Compendium. Wallingford, UK. https://doi.org/10.1079/cabicompendium.18265

Invasive Species Specialist Group (ISSG) 2010: Delairea odorata. https://www.iucngisd.org/gisd/species.php?sc=1187. Viitattu 1.10.2025.

Kudrnovsky, H., Shaw, R., Tanner, R., Beckmann, B. 2022: Delairea odorata. Risk assessment template developed under the "Study on Invasive Alien Species – Development of risk assessments to tackle priority species and enhance prevention". European Commission, Scientific Forum on Invasive Alien Species. https://circabc.europa.eu/ui/group/98665af0-7dfa-448c-8bf4-e1e086b50d2c/library/1dd916e3-e138-43c1-8a88-44a03100a9da