Supikoira

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Supikoira on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Supikoira on alun perin Aasiasta kotoisin oleva, koiraeläimiin (Canidae) lukeutuva petoeläin (Carnivora). Supikoira on kaikkiruokainen, jonka laajaan ruokavalioon lukeutuvat pikkunisäkkäät, sammakot, linnunmunat, monenlainen kasviravinto, raadot ja jätteet. Supikoirat viihtyvät monenlaisissa elinympäristöissä ja liikkuvat enimmäkseen öisin. Ne lisääntyvät keväisin ja synnyttävät touko-kesäkuussa 6-12 poikasta.

Supikoira on keskikokoinen, hieman kettua pienempi petoeläin. Supikoiran ruumiin pituus vaihtelee 52–71 cm välillä, hännän 15–20 cm, ja paino kevään noin viiden kilon ja syksyn 6–11 kg välillä. Eläin vaikuttaa olemukseltaan kömpelöltä, mutta ruumis on kuitenkin kesällä melko hoikka ja jalat ohuet. Supikoiralla on melko lyhyet raajat, pyöreäpäiset pienehköt korvat ja tyypillinen naamioväritys päässä. Supikoiralla on musta naamari, joka ulottuu kuonon puoliväliin ja hyvin kehittynyt poskiparta. Etenkin talvikarvassa olevalle supikoiralle pitkäkarvainen turkki antaa tukevan ulkomuodon. Turkin väritys voi vaihdella melko paljon, pääväri on kuitenkin harmaa tai kellertävä, joillakin yksilöillä mustan ja harmaan väritys antaa ruumiille ja hännällekin viirukkaan vaikutelman.

Supikoira on alun perin kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Suomeen supikoira tuotiin alun perin tarhoihin turkiseläimeksi, mutta nykyinen luonnonkanta on saanut alkunsa Suomeen itärajan yli entisen Neuvostoliiton alueelta levittäytyneistä yksilöistä. Venäjän Euroopan puoleisiin osiin, mukaan lukien Kuolan niemimaa, istutettiin vuosien 1929 – 1955 välisenä aikana noin 9100 alalajin N. p. ussurensis yksilöä. Tämän jälkeen laji on levittäytynyt nopeasti moniin Euroopan maihin. Ensimmäiset yksittäiset vaeltelevat supikoirat tavattiin Suomessa 1930- ja 1940-luvuilla. Varsinainen levittäytyminen käynnistyi kuitenkin 1950-luvulta alkaen ja 1970-luvun puolivälissä supikoiran levinneisyys kattoi lähes koko eteläisen ja keskisen Suomen. Tällä hetkellä supikoira on yleinen koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Supikoiran saalismäärä on kasvanut tasaisesti viimevuosikymmeninä, mikä viittaa kannan kasvuun. Vuotuinen metsästyssaalis on nykyisin jopa 200 000 yksilöä.

Supikoira on kaikkiruokainen opportunisti, joka kykenee hyödyntämään moninaisia ravintolähteitä ja elämään hyvinkin erilaisissa elinympäristöissä myös lähellä ihmisasutusta. Supikoiran pääravintoa ovat pikkunisäkkäät (sekä myyrät että päästäiset), mutta se käyttää ravintonaan  myös runsaasti kasviravintoa, kuten marjoja ja viljaa, raatoja, tunkiojätteitä ja hyönteisiä. Etenkin keväällä se saalistaa myös sammakoita, ja voi paikoin pyydystää linnunpoikasia ja syödä munia, harvemmin aikuisia lintuja.  Laji  voi erityisesti saarilla lisätä entisestään esimerkiksi moniin lintuihin kohdistuvaa saalistuspainetta. Se voi uida saaresta toiseen ravinnon haussa. Supikoira ei aina syö lintujen munia kuorineen, jolloin ulosteisiin ja vatsan sisältöön ei jää merkkejä munien käytöstä ravintona. Tämä voi selittää, miksi ravintotutkimuksissa linnun munia ei ole usein havaittu supikoiran ruokavaliossa. Tosin ulosteista löytyy usein kananmunankuoren palasia todisteena tunkiovierailuista. Supikoira voi paikoin olla merkittävä uhka maassa pesiville linnuille myös kosteikko- ja maatalousympäristöissä. Erityisesti suojelualueilla saattaa olla tarvetta pitkäkestoiselle ja intensiiviselle supikoirakannan säätelylle.

Merkittävimmät supikoiraan liittyvät terveysriskit Euroopassa ovat rabies ja loistaudit, kuten ekinokokkoosi (myyräekinokokki Echinococcus multilocularis), kapi (Sarcoptes scabei) ja trikinelloosi (Trichinella -lajit), joiden kaikkien potentiaalinen kantaja ja levittäjä supikoira on. Näistä kapia ja trikinelloosia esiintyy nykyisin sekä Suomessa että muissa pohjoismaissa. Supikoiran levittäytymisen ja runsastumisen on Suomessa osoitettu liittyvän myös muissa lajeissa (kuten kettu ja ilves) tavattavan trikinelloosin yleistymiseen.  Myyräekinokokkia on tavattu supikoirissa Saksassa, Latviassa ja Virossa. Kettu on kuitenkin sen päälevittäjä, ja sitä on tavattu ketuissa Suomea lähinnä Virossa ja Ruotsissa. Venäjän tilanteesta ei ole varmaa tietoa.

Supikoiran pentujen selviytyminen on kytköksissä kasvukauden pituuteen, ja luontainen kuolleisuus on suurta; Etelä-Suomessa lähes 90 % pennuista kuolee ennen ensimmäistä ikävuottaan. Vain yksi prosentti kaikista supikoirista saavuttaa 5 vuoden iän. Merkittävimmät kuolleisuuden syyt ovat metsästys ja liikenne. Myös loiset, taudit ja pedot vievät osan.

Supikoiran leviämistä on syytä rajoittaa erityisesti siellä, missä sen aiheuttama riski monimuotoisuudelle on suurin, kuten kosteikoilla tai tärkeiden lintuvesien ympäristössä sekä saaristossa. Toisinaan jo yksittäisen kesää viettävän nisäkäspedon vaikutus lintukantoihin voi olla suuri. Munien syömisen lisäksi pedot voivat läsnäolollaan häiritä lintuja ja jopa estää pesinnän. Syksyllä pyynti kohdistuu erityisesti nuoriin ja vaeltaviin yksilöihin, kevättalven ja alkukevään aikana pyynti kohdistuu selvemmin lisääntyvään kannanosaan. Jotta poistopyynnillä saavutettaisiin näkyviä vaikutuksia paikallisiin supikoiratiheyksiin, on erityisesti supikoiran kohdalla poistopyynnin oltava vuosittain toistuvaa ja intensiivistä. Yksittäisen vuoden petopoiston hyöty nollaantuu liikkuvaisella ja tuottoisalla lajilla noin vuodessa. Lisäksi on muistettava, että metsästys lisää liikkuvuutta ja epävakautta kannassa, mikä voi edistää tautien ja loisten leviämistä. Supikoiraa tulee tarkastella osana koko pienpetokiltaa, ja toteuttaa petopoistot petojen saalistukselle herkillä alueilla niin, että ne koskevat muitakin yleisiä petoja (minkki ja kettu sekä mm. varislinnut).

Supikoiraan liittyvää rabiesriskiä on pyritty pienentämään kerran vuodessa toteutettavilla ns. syöttirokotelevityksellä. Rabieksen esiintymistä (Suomi on rabiesvapaa maa) ja syöttirokotteiden kulutusta seurataan jatkuvasti metsästettyjä ja kuolleena löytyneitä petoeläimiä tutkimalla. Näytteitä kerätään pääasiassa Kaakkois-Suomesta ja Pohjois-Karjalasta, missä syöttirokotteita levitetään.

Supikoiran pyydystämiseen ja tappamiseen sovelletaan pääasiassa samoja säännöksiä, jotka metsästyslain ja -asetuksen mukaan koskevat rauhoittamattomia eläimiä. Pyydystämiseen ei vaadita metsästyskorttia, mutta maanomistajan lupa tarvitaan. Eläimen saa silti pyydystää vain, jos tuntee lain vaatimukset ja osaa toimia niiden mukaisesti. Pyydystettävä eläinlaji täytyy tunnistaa varmuudella, ja pyytäjän tulee tuntea sallitut pyyntivälineet ja -menetelmät. Eläin on aina lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti, ja lopetuksen saa tehdä vain henkilö, jolla on siihen riittävät tiedot ja taidot. Pyydystämisestä tai tappamisesta ei saa myöskään aiheutua vaaraa ihmisille eikä koti- tai riistaeläimille. Säännösten rikkominen on rangaistavaa.

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. 

Ilmoita supikoirahavaintosi vieraslajinisäkkäiden ilmoituslomakkeella.

Supikoiria saa kasvattaa Suomessa edelleen turkistarhausta varten. EU:n komissio on hyväksynyt supikoirien kasvattamisen tähän tarkoitukseen 7.11.2018, ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt kasvattamiseen kansalliset luvat (EU:n vieraslajiasetuksen 9 artikla ja vieraslajilain 7 §)

• Sivusto vieraspedoista ja niiden pyyntitavoista: http://vieraspeto.fi/
• Lisätietoja haitallisten vieraslajien pyynnistä Riistainfossa
• Metsähallitus: Saariston vieraspetopyynti, supikoira.
• Nobanis: Nyctereutes procyonoides
• Sotka-vieraspetohanke

Dahl, F. & Åhlén, PA. 2019. Nest predation by raccoon dog Nyctereutes procyonoides in the archipelago of northern Sweden. Biological Invasions 21:743–755. https://doi.org/10.1007/s10530-018-1855-4

Kauhala, K., Schregel, J. & Auttila, M. 2010. Habitat impact on raccoon dog Nyctereutes procyonoides home range size in southern Finland. Acta Theriologica 55, 371–380. 

Kauhala K & Kowalczyk R. 2011. Invasion of the raccoon dog Nyctereutes procyonoides in Europe: history of colonization, features behind its success, and threats to native fauna. Current Zoology 57:584–598Dahl, F. & Åhlén, PA. 2019. Nest predation by raccoon dog Nyctereutes procyonoides in the archipelago of northern Sweden. Biological Invasions 21:743–755.

Mikkola-Roos, M., Nurmi, J. & Väänänen, V.-M. 2005. Tulokaspedot lintuvesillä - minkin ja supikoiran pyynti parantaa kosteikkolintujen poikastuottoa huomattavasti. Metsästäjä 1:20-21. PDF