Pikkumungo (intianpikkumangusti)

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Pikkumungo eli intianpikkumangusti on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Pikkumungo eli intianpikkumangusti on kaikkiruokainen peto, joka saalistaa sekä pieniä selkärankaisia että selkärangattomia eläimiä ja kaivaa hyönteisiä maasta pitkillä kynsillään. Monipuolisen eläinravinnon ohella se syö myös kasviravintoa, kuten hedelmiä. Pikkumungo on yksineläjä, joka käyttää koloja pesä- ja lepopaikkoinaan. Se liikkuu enimmäkseen päivällä. Se on terrestrinen ja kiipeilee vain harvoin. Sillä on kaksi (joskus jopa kolme) poikuetta vuodessa, keskimääräinen pentuekoko on kolme. Se voi lisääntyä ensimmäisen kerran jo vuoden ikäisenä. Pikkumungo on hyvin sopeutuvainen ja tulee toimeen monenlaisissa ympäristöissä. Se suosii etenkin avoimia kosteita lehtimetsiä, pensaikkoja, ruohomaita ja reunahabitaatteja. Sitä tavataan myös esikaupunkialueilla.

Pikkumungo on pieni ja hoikka eläin, jolla on lyhyet jalat. Pää on pitkänomainen ja kuono suippo. Pienet pyöreät korvat pistävät vain vähän esiin turkin seasta. Karva on lyhyttä ja pehmeää, sen väri vaihtelee vaaleasta tummanruskeaan ja siinä on keltaisia läikkiä. Ruumiin alapuoli on selkäpuolta vaaleampi. Tuuhea häntä käsittää ainakin kaksi kolmasosaa ruumiin pituudesta. Pikkumungon kokonaispituus on 509 ̶ 671mm (uros keskimäärin 591 mm, naaras 540 mm), ilman häntää 250 ̶ 410 mm. Pikkumungot painavat 305 ̶ 662 g. Jaloissa on neljä tai viisi varvasta ja pitkät kynnet. Molemmilla sukupuolilla on suuret anaalirauhaset, joiden eritteellä ne merkitsevät ympäristöään ja viestivät toisilleen.

Alkuperä, istutukset, kannan kasvu ja levinneisyys Euroopassa

Pikkumungon alkuperäinen levinneisyysalue kattaa suuren osan Aasiaa Iranista Pohjois-Intian kautta Kiinaan ja Indonesiaan. Se elää vuoristoissa 2100 metrin saakka. Sitä esiintyy Afganistanissa, Bangladeshissa, Bhutanissa, Myanmarissa, Kambodžassa, Etelä-Kiinassa, Pohjois-Intiassa, Indonesiassa, Irakissa, Iranissa, Laosissa, Malesiassa, Nepalissa, Pakistanissa, Saudi Arabiassa, Thaimaassa ja Vietnamissa.

Pikkumungoa istutettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa monille saarille, kuten Fižille, Komoreille, Mauritiukselle, Okinawalle ja Länsi-Intiaan, pääasiallisesti torjumaan rottia sokeriruokoviljelmillä. Eurooppaan istutettiin Intiasta pyydystettyjä pikkumungoja Adrianmeren saarille (Brač, Hvar, Korčula, Mljet, Pelješac) torjumaan sarvikyitä (Vipera ammodytes). Ensin vapautettiin 11 yksilöä (7 urosta ja 4 naarasta) Mljetin saarelle elokuussa 1910. Jo seuraavana vuonna saarella nähtiin naaras poikasineen ja kanta kasvoi sen jälkeen nopeasti. Vuoteen 1920 mennessä käärmeet olivat huvenneet saarelta vähiin. Syötyään käärmeet pikkumungon populaatiokin pieneni, minkä vuoksi niitä istutettiin lisää muille Adrianmeren saarille vuosina 1921-1927 (Hvarin saarelle vasta 1970) ja myöhemmin myös mantereelle entisen Jugoslavian alueelle. Bračin saarelta ne kuitenkin hävisivät pian. Kannat ovat vaihdelleet paljon ja kylmät talvet ovat lisänneet pikkumungojen kuolleisuutta. Nykylevinneisyydestä Euroopassa ei ole tarkkaa tietoa, mutta pikkumungoja on useilla Adrianmeren saarilla (ainakin Hvar, Korčula, Mljet) ja ainakin vielä 1990-luvulla niitä oli mantereella Bosnia-Herzegovinassa ja Kroatiassa.

Istutusten lisäksi pikkumungo on levinnyt tahattomasti laivojen mukana. Pikkumungo kykeni sopeutumaan hyvin uusille alueille monipuolisen ruokavalionsa takia ja koska monilta saarilta puuttuivat aiemmin petonisäkkäät. Se on tehokas lisääntyjä ja viihtyy myös ihmisen muokkaamassa ympäristössä, joten kanta kasvoi ja vakiintui monilla alueilla.

Leviämisreitit ja sopeutuminen Suomeen

Pikkumungon leviäminen Suomeen on epätodennäköistä. Omin voimin se ei nykytilanteessa voi tänne levitä, koska Euroopassa sitä tavataan ainoastaan Adrianmeren saarilla ja ilmeisesti paikoin myös mantereen puolella Balkanilla. Teoriassa se voisi tulla tänne laivojen mukana tai salakuljetettuna. Suomen talvet kuitenkin rajoittaisivat sen mahdollisuuksia selvitä täällä hengissä.

Pikkumungo istutettiin pitämään kurissa tuhoeläimiä mutta monet alkuperäiset eläimet ovat olleet sille helppoa saalista, joten pikkumungo on saalistanut alkuperäisiä lajeja sukupuuttoon. Se on saalistanut sekä lintuja että muita selkärankaisia ja on näin vaikuttanut alkuperäislajien kantoihin erityisesti saarilla, joilla on muutenkin pieniä eristyneitä populaatioita ja joilta aiemmin puuttuivat petonisäkkäät. Alkuperäinen eläimistö ei siten ollut sopeutunut maapedon saalistukseen.

Sukupuuttoon todennäköisesti pikkumungon saalistuksen takia ovat kuolleet rantakanoihin kuuluva Nesoclopeus poecilopterus Fižillä ja Alsophis melanichnus -käärme Hispaniolan saarella Länsi-Intiassa. Pterodroma caribbaea, viistäjiin kuuluva ulappalintu, ja jamaikankehrääjä (Siphonorhis americanus) ovat äärimmäisen uhanalaisia tai mahdollisesti jo sukupuuttoon kuolleita. Syyksi arvellaan sekä rottien että mungojen saalistusta. Muita lintuja, joihin pikkumungon saalistus on vaikuttanut, ovat mm. tropiikkiliitäjä (Puffinus l’herminieri ) ja mauritiuksenkyyhky (Nesoenas mayeri). Pikkumungo saalistaa myös kilpikonnien munia vaikuttaen niiden kantoihin, esimerkiksi Eretmochelys imbricata -kilpikonnan kantaan Neitsytsaarilla. Pikkumungo on vaikuttanut riukiunkaniinin (Pentalagus furnessi) kantaan Japanissa ja Oryzomys antillurum -rotan sukupuuttoon Jamaikalla. Pikkumungo on ilmeisesti aiheuttanut seitsemän sammakko- ja matelijalajin sukupuuton Länsi-Intiassa.

Euroopassa ainakin sarvikyyt hävisivät Mljetin saarelta pikkumungon saalistuksen takia. Tosin ainakin yksi sarvikyy havaittiin Mljetin saarella vuonna 2008. Pikkumungo on todennäköisesti vaikuttanut Adrianmeren saarilla myös muiden matelijoiden kantoihin, koska monet ovat runsastuneet sen jälkeen, kun pikkumungoja on alettu pyytää.

Pikkumungo levittää rabiesta ja kantaa Japanissa E. coli -bakteerin resistenttiä kantaa. Se voi myös kantaa leptospiroosia. Pikkumungo aiheuttaa vahinkoa myös riistalajeille ja siipikarjan kasvatukselle. IUCN luokittelee pikkumungon sadan pahimman vieraslajin joukkoon.

Hyödyt

Torjuu rottia ja käärmeitä maanviljelysalueilla.

Pikkumungoja on pyydetty loukuilla useilla luonnonsuojelualueilla. Niitä on myös ammuttu ja myrkytetty vaihtelevalla menestyksellä. Pyynnin tulisi olla jatkuvaa, koska pikkumungo asuttaa tyhjennetyt alueet nopeasti uudestaan. Mauritiuksella on oltu huolissaan siitä, että pikkumungojen poisto saa paikalliset rotta- ja kissapopulaatiot kasvamaan, mikä voi olla tuhoisaa alkuperäislajeille. Rotat ja kissat pitäisi siis poistaa samaan aikaan kuin mungotkin. Ennaltaehkäisy on paras torjuntakeino ja pikkumungon maatuonti pitäisi ehdottomasti kieltää. Torjunta onnistuu parhaiten silloin, kun populaatio on vielä pieni mutta vaikeutuu huomattavasti, kun kasvu todella pääsee vauhtiin.

Huuhkajan tiedetään saalistavan pikkumungoja Adrianmeren saarilla.

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä hanki intianpikkumagustia, äläkä päästä lajia luontoon. Ennen vieraslajiasetuksen voimaantuloa hankitut lemmikit voi pitää niiden luonnolliseen kuolemaan saakka. Omistajan on kuitenkin huolehdittava, ettei laji pääse lisääntymään tai leviämään ympäristöön. Intianpikkumagustia ei saa luovuttaa eteenpäin.

Ilmoita havaintosi vieraslajinisäkkäiden ilmoituslomakkeella.

Invasive Species Compendium (CABI): Herpestes javanicus (small Indian mongoose)

Viitteet:

Barun, A. 2011. The small Indian mongoose (Herpestes auropunctatus) on Adriatic Islands: impact, evolution, and control. PhD thesis, University of TN, Knoxville. – online: http://trace.tennessee.edu/utk_graddiss/947/

Hays W.S.T. & Conant, S. 2007. Biology and Impacts of Pacific Island Invasive Species. 1. A Worldwide Review of Effects of the Small Indian Mongoose, Herpestes javanicus (Carnivora: Herpestidae). Pacific Science 61: 3-16.  DOI:10.1353/psc.2007.0006

Kryštufek, B. 1999. Herpestes auropunctatus Hodgson, 1836. Teoksessa: Mitchell-Jones ym. (toim.), The Atlas of European Mammals. Poyser Natural History, London.

Simberloff, D., Dayan, T, Jones, C. & Ogura, G. 2000. Character displacement and release in the small Indian mongoose, Herpestes javanicus. Ecology 81: 2086–2099.  Rinnakkaistallenne | DOI:10.1890/0012-9658(2000)081[2086:CDARIT]2.0.CO;2

Tvrtkovič, N. & Kryštufek, B. 1990. Small Indian mongoose Herpestes auropunctatus (Hodgson, 1836) on the Adriatic Islands of Yugoslavia. Bonner Zoologische Beiträge 41:3–8.  openaccess julkaisu