Mesisilkkiyrtti

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Mesisilkkiyrtti on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Mesisilkkiyrtti on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva, oleanterikasvien (Apocynaceae) heimoon kuuluva kasvi, jota on tuotu Eurooppaan koriste-, perhos- ja mehiläiskasviksi. Laji on tärkeä mesikasvi perhosille. Mesisilkkiyrtin lehdet ovat monarkkiperhosen (Danaus plexippus) toukkien ravintoa. Yhdysvalloissa mesisilkkiyrttiä käytetään myös lääketeollisuudessa.

Viljelykarkulaisena mesisilkkiyrtti voi esiintyä monenlaisissa elinympäristöissä, kuten niityillä, metsämailla, tienpientareilla, ja joutomailla.

Mesisilkkiyrtti on näyttävä, monivuotinen ruoho, jonka tanakat varret voivat saavuttaa jopa kahden metrin korkeuden. Vartta ympäröivät paksut, leveät (5–11 cm) ja pitkät (10–25 cm) lehdet neljänä säntillisenä rivinä eli ristikkäin vastakkaisesti. Lehdet ovat ehytlaitaisia ja väriltään vaalean tummanvihreitä. Lehtisuonet ovat punertavat. Ylimpien lehtien hankoihin ilmaantuvat kesä-elokuussa pallomaiset kukinnot, jotka muodostuvat jopa yli sadasta sentin leveästä, ratasmaisesta, himmeän vaalean sinipunaisesta tai harvoin valkoisesta kukasta. Kukkien viehko, perhosia houkutteleva parfyymituoksu ja isot, alaspäin taipuneet violetit suojuslehdet vielä lisäävät juhlavuutta.

Kukkia seuraavat varsin hurjannäköiset noin kymmensenttiset, sukkulamaiset tuppilohedelmät, joiden pintaa tavallisesti elävöittävät pitkittäisharjuille sijoittuvat pehmeiden piikkien rivit. Tuppilon haljetessa auki pitkin toista syrjäänsä tulevat esiin ruskeat, 6–8 mm pitkät siemenet, joiden peräti 3–4 cm pitkät, vitivalkoiset, silkkimäiset lenninhaivenkimput ojentuvat vastaanottamaan tuulen kannon. Kaikki edellä kuvailtu uhkeus ja erikoisuus vielä tapaavat suuresti korostua sillä, että kasvi yleisesti levittäytyy melko syvällä suikertavalla, jälkisilmuja tuottavalla juuristollaan tiheiksi (jopa yli 88 000 vartta / ha) ja laajoiksikin kasvustoiksi. Paksut juuret kasvavat pääasiassa 10–40 cm syvyydessä, mutta voivat ulottua jopa 1–3 metrin syvyyteen. Kasvullinen leviäminen jälkisilmullisilla maavarsilla on voimakasta.

Kukattomana mesisilkkiyrtin tunnistamista auttaa versoista murrettaessa valuva valkoinen maitiaisneste. Sitä on kuitenkin varottava, sillä se on myrkyllistä ja voi myös aiheuttaa ihottumaa tai silmävaurioita.

Mesisilkkiyrtti muistuttaa muita vierasperäisiä silkkiyrttejä, kuten tähtisilkkiyrttiä (A. syriaca) ja karvasilkkiyrttiä (A. tuberosa), joita saatetaan Suomessakin kasvattaa puutarhan erikoisuuksina. Toisin kuin mesisilkkiyrtillä karvasilkkiyrtin kukat ovat oranssit, eikä sen maitiaisneste ole maitomaisen valkoista. Tähtisilkkiyrtin lehdet ovat pyöreämmät, ovaalin- tai sydämenmuotoiset, kuin mesisilkkiyrtillä ja kukat ovat pidemmät. Tähtisilkkiyrtistä on karkulaishavaintoja ainakin Paraisilta.

Mesisilkkiyrtti on kotoisin Yhdysvaltain itäosista alueelta, joka ulottuu lännessä Kansasista ja Pohjois-Dakotasta itään Virginian ja Mainen osavaltioihin. Luontaiseen alueeseen kuuluu myös Kanadan eteläosa Manitobasta New Brunswickiin. Luonnostaan se lukeutuu preerian ja tulvatasankojen kasvistoon, mutta on kotiseuduillaan jo siirtynyt myös niittyjen ja joutomaiden sekä tien- ja radanvarsien lajiksi, jollaisena se on nopeasti levinnyt edelleen etelään päin Louisianaan ja Georgiaan asti. Suhteellisen äskettäin mesisilkkiyrtti on Pohjois-Amerikassa yleistynyt myös vilja-, vihannes- ja rehupeltojen rikkakasvina.

Eurooppaan mesisilkkiyrtti on tuotu koriste-, perhos- ja mehiläiskasviksi. Etenkin Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä sitä on tuotu myös koeviljelyksille toiveena lajin monipuolinen hyötykäyttö (varren kuituja tekstiileihin, siemenkarvoja kapokin korvikkeeksi patjoihin ja peitteisiin, maitiaisneste kumin tuottamiseen, varret paperin raaka-aineeksi, siemenistä öljyä ja jauhoa). Euroopassa laji on ilmoitettu tavatuksi luonnonvaraisena yli 20 maassa, Ruotsi pohjoisimpana, mutta sen vakiintumisesta ja haitallisuudesta ei ole useinkaan saatavilla kunnon tietoa. Ainakin Bulgariassa, Hollannissa, Italiassa, Itävallassa, Kroatiassa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Slovakiassa ja Tšekissä mesisilkkiyrtin on jo katsottu vähintäänkin osoittavan haitallisuuden merkkejä. Se valtaa kuivia, avoimia kasvupaikkoja, joutomaita, tienvarsia ja esim. Hollannissa dyynialueita.

Suomessa mesisilkkiyrtin taimia on myyty puutarhakasvina ja sitä on kasvatettu harvinaisena ja erikoisena koristekasvina. Istutuksista mesisilkkiyrtin on mahdollista levitä sekä maavarsien avulla että maa-aineksen mukana. Tosin lajista ei tiettävästi ole vielä karkulaishavaintoja. Nykyiset lämpimät kesät saattavat riittää jopa lajin luonnonvaraistumiseen, sillä vaikka maanpäälliset osat kuolevat talveksi, juurisilmut voivat säilyä maassa talven yli. Kasvin on jo havaittu talvehtivan ja leviävän Suomessa kasvullisesti, mutta tiedossa ei ole itämiskykyisten siementen tuotantoa.

Isona, isolehtisenä ja tiheitä kasvustoja muodostavana kasvina mesisilkkiyrtti syrjäyttää helposti alkuperäiskasveja, etenkin heikon kilpailukyvyn niittylajeja. Viljelyksille levitessään se aiheuttaa satotappioita, ja kypsien hedelmien siemenkarvat saattavat tukkia koneita. Mesisilkkiyrtin myrkyllisyys saattaa aiheuttaa ongelmia ainakin kotieläintiloille. Kasvin varomaton käsittely ja maitiaisnesteen vuotaminen saattaa aiheuttaa iho- ja silmäoireita ihmisille.

Mesisilkkiyrtti pystyy talvehtimaan ja leviämään kasvullisesti Etelä-Suomen nykyilmastossa, joten sen leviämisriski on ilmeinen. Olemassa olevat esiintymät onkin syytä hävittää pikaisesti. Leviämistä herkästi tuulessa matkaavien siementen avulla voi estää poistamalla kasvustoista hedelmät ennen niiden avautumista. Hedelmiä voi olla 30 neliömetrillä ja niissä kaikkiaan 8700 siementä.

Syvälle ulottuvan juuriston vuoksi mesisilkkiyrtin hävittäminen omasta puutarhasta on työlästä ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Pienet taimet voi kiskoa käsin maasta juurineen tai juurakon kasvuvoimaa voi heikentää katkaisemalla kasvusto toistuvasti alas. Pelkkä toistuva maanpäällisten osien tuhoaminen ei välttämättä riitä tuhoamaan koko kasvustoa. Torjuntakeinona voi kokeilla myös kasvuston peittämistä. Mesisilkkiyrttiä sisältävien kasvijätteiden ja maa-aineksen hävittämisessä on oltava erityisen tarkkana.

Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa rikkakasvina esiintyvää mesisilkkiyrttiä on syvän (jopa yli 3 m), maaversoisen juuristonsa takia vähintäänkin yhtä vaikea torjua mekaanisesti kuin samantapaisen juuriston omaavia pelto-ohdaketta ja peltovalvattia Suomen pelloilta. Eräät rikkakasvien torjunta-aineet tehoavat mesisilkkiyrttiin, mutta ekologisesti parempi torjuntakeino on viljelykierron hyödyntäminen ja esimerkiksi sinimailasen väliviljely mesisilkkiyrtin saastuttamilla pelloilla. Laiduntaminen ei yleensä sovellu torjuntakeinoksi lajin myrkyllisyyden vuoksi.

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Mesisilkkiyrtin tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Mesisilkkiyrttä ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja.

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää mesisilkkiyrtin sekä sen siementen ja muiden lisääntymiskykyisten kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana.

Armitage, A. 2008. Herbaceous Perennial Plants. A Treatise on their Identification, Culture and Garden Attributes. ISBN 978-1-58874-775-4. 3rd Edition ISBN 978-1-61058-380-0.

Bhowmik, P.C. & Bandeen, J.D. 1976. The Biology of Canadian Weeds: 19. Asclepias syriaca L. Canad. J. Pl. Sci. 56(3): 579–589.

CABI: Asclepias syriaca (common milkweed).

EU non-native species risk analysis: Risk Assessment of Asclepias syriaca.

Gaertner, E.E. 1979. The history and use of milkweed (Asclepias syriaca L.). Economic Botany 33: 119–123.

Issakainen J., Heinonen M.-L. & Heinonen, P. 2011. Tähtisilkkiyrtti (Asclepias speciosa) tulokkaana Paraisilla. Lutukka 2: 47–51.

Stauden - Die Grosse Enzyklopädie. The Royal Horticultural Society. 2007. ISBN-13 978-3-8310-1075-2.

The European Garden Flora. A Manual for the Identification of Plants Cultivated in Europe, Both Out-of-doors and Under Glass. Cambridge University Press 2011. ISBN 978-0-52176-167-3.