Värigunnera

EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)

Värigunnera on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Värigunnera on monivuotinen, jopa kaksi metriä korkea, vaakajuurakkojärjestelmällään tiheiksi kasvustoiksi levittäytyvä ruoho. Juurakot voivat kasvaa jopa 3.5 m pitkiksi ja läpimitaltaan 25-senttisiksi. Värigunneralla on raparperimainen kimppu suuria lehtiä, joissa vankka, punasävyinen, runsaspiikkinen ruoti kannattelee jopa kaksi metriä leveää, pyöreähköä, kurttuista, kovan nahkamaista, sormiliuskaista lapaa. Piikkejä riittää sen alapinnan voimakkaimpiin suoniin asti. Lehtien tyvistä kasvavat vantterat, jopa metrin korkeat, suurelta kävyltä vaikuttavat kukinnot. Ne koostuvat siirottavien haarojensa sadoista tuhansista pikkuruisista, vihertävistä kukista, joista kukin voi tuottaa yhden pitkulaisen, punaisen, parimillisen luumarjan. Hedelmävaiheinen kukinto on punaisuudessaan erityisen mieleenpainuva.

Alkuaan brasilialaisen jättigunneran (Gunnera manicata) kukinnot ovat hoikempia ja avarampia, koska niiden keskiranka ja haarojen rangat ovat ohuempia ja haarat pitempiä. Lehtilapa on vieläkin isompi eli usein yli 2 m leveä ja pikemminkin pari- kuin sormiliuskainen ja juurakko turpoaa vieläkin lihavammaksi. Myös jättigunnera on Brittein saarilla luonnonvaraistunut, mutta paljon heikommin kuin värigunnera, ja Suomessa sitä tavataaan joissakin puutarhoissa. Esimerkiksi nettikaupoissa väri- ja jättigunnera näyttävät menevän alituiseen sekaisin.

Värigunnera on kotoisin Etelä-Amerikan länsirannikolta. Se kasvaa luonnonvaraisena Andien rinteillä merenpinnan tasosta noin 2000 metrin korkeuteen. Värigunneran luontaista elinympäristöä alueella ovat virtavesien varret, jyrkänteet, vyörykivikot ja lauhkeiden sademetsien aukiot sekä rajavyöhykkeet. Eri käsitysten mukaan luontainen levinneisyysalue kattaa joko vain Chilen keskiosat tai ulottuu pohjoisessa jopa Venezuelaan asti ja työntyy hiukan Argentiinankin puolelle. 

Euroopassa tämä mahtiruoho on koristeviljelystään luonnonvaraistunut Brittein saarilla. Niille se tuotiin 1849, ja on nyt seuduittain julistettu haitalliseksi niin luonnonkasvupaikkojaan vastaavissa ympäristöissä kuin tienvarsilla, louhoksissa, ojissa ja muilla ihmisen kajoamilla paikoilla. Erityisen runsaasti esiintymiä on Irlannin länsirannikolla ja Englannin eteläosissa. Euroopasta on ilmoitettu luonnonvaraistuneita esiintymiä myös Azoreilta (haitallisena São Miguelin saarella), Luoteis-Ranskasta (haitallisena vieraslajina) ja Espanjasta, muualta maailmasta laajalti Uudesta Seelannista, rannikon tuntumasta Kaliforniasta ja epäröiden Kaakkois-Australiasta (New South Wales). Myös Ruotsista on yksi havainto.

Niin luontaisena kuin tulokkaana värigunnera tarvitsee leudot talvet sekä korkeanpuoleisen sademäärän (mieluusti yli 1000 mm vuodessa) tai ainakin ilmankosteuden (keskimäärin 70–85 %), siis koko lailla mereisen ilmaston. Siksi lajin menestyminen Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi asti tuskin kävisi päinsä, vaikka kasvattaminen puutarhan erikoisuudeksi onkin täällä joltakin onnistunut.

Värigunnera on voimakas kilpailija, sillä se pystyy levittäytymään nopeasti jopa satojen neliökilometrien laajuisiksi kasvustoiksi. Etenkin kosteissa oloissa se leviää muiden kasvien tilalle, ja pimentää varjollaan maanpinnan. Levitessään värigunnera uhkaa luonnon monimuotoisuutta sekä tärvelee laidunmaita ja jopa uhkaa kokonaisia erityisen arvokkaita kasvillisuusalueita ja -tyyppejä. Värigunnerian voimakas leviämis- ja kilpailukyky perustuu osaltaan siihen, että kasvi pystyy käyttämään ilmakehän vapaata typpeä symbioosissa soluissaan asustavien syanobakteerien (”sinilevien”) kanssa. Rannoilla ja rannikoilla värigunnera voi synnyttää laajoja maapaljastumia eroosion pureutua, sekä lahoavista versoistaan koostuvia patoja kuivatusojia tukkimaan. Isot kasvustot riittävät estämään maastossa kulkua ja muuttamaan perinne- ja muita maisemia.

Eräät rikkakasvien torjunta-aineet tehoavat värigunneraan, parhaiten nuorehkoon kasvustoon. Aineiden käyttö voi kuitenkin olla riskialtista monilla kosteilla paikoilla, ja jyrkänteillä saatetaan työssä tarvita jopa helikopteria. Mekaaninen torjunta tehoaa vain, jos koko juurakkojärjestelmä saadaan poistettua, ja on siksi realistista vain pienten tai/ja nuorten esiintymien kohdalla. Oman haasteensa torjuntaan tuo lajin kyky tallentaa suuret määrät siemeniä pitkiksi ajoiksi maan siemenpankkiin, mutta kukintojen kärsivällinen poistaminen voi vuosien saatossa auttaa kurittamaan lajia. Biologisia torjuntamenetelmiä ei ole käytettävissä.

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Värigunneran tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Värigunneraa ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja.

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää värigunneran sekä sen siementen ja muiden lisääntymiskykyisten kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana.

Gioria, M. & Osborne, B.A. 2013: Biological Flora of the British Isles: Gunnera tinctoria L. . – J. Ecol. 101: 243–264. doi:10.1111/1365-2745.12022

CABI: Invasive Species Compendium: Gunnera tinctoria (giant rhubarb) http://www.cabi.org/isc/datasheet/107826