Tarhatatar

Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo)

Tarhatatar on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.

Tarhatatar (entinen hörtsätatar, Fallopia × bohemica) on monivuotinen, nopeakasvuinen, tatarkasveihin (Polygonaceae) lukeutuva ruoho, joka muodostaa tiheitä kasvustoja. Tarhatatar on japanintattaren (R. japonica) ja sahalinintattaren (R. sachalinensis) risteymä ja ominaisuuksiltaan sahalinintattaren ja japanintattaren väliltä. Tarhatatar saattaa olla elinvoimaisempi kuin emolajinsa.

Isot tattaret ovat kotoisin Itä-Aasiasta, josta niitä on viety ympäri maailmaa puutarhoihin koristekasveiksi. Yhteistä aasialaisille tattarille on suuri koko ja pysty kasvutapa. Niiden juurakko on monivuotinen, mutta maanpäälliset osat yksivuotisia. Juurakosta kasvaa joka vuosi uudet varret. Kaikki lajit ovat erittäin nopeakasvuisia, ja varret yltävät kesässä jopa useiden metrien mittaisiksi.  Kookkaat tattaret tuottavat siten runsaasti kariketta.

Lajit ovat olleet suosittuja puutarhaperennoja, koska ne ovat kestäviä, nopeakasvuisia ja helposti leviäviä. Samat ominaisuudet ovat kuitenkin tehneet niistä erittäin vaikeita ja haitallisia rikkakasveja. Suomessa aasialaiset tattaret leviävät vain kasvullisesti eli ne eivät tuota siemeniä. Kasvi muodostaa juurakkonsa avulla nopeasti tiheitä ja laajoja kasvustoja. Paksut maavarret voivat kasvaa metrin vuodessa ja yltää jopa 20 metrin mittaisiksi ja kahden metrin syvyyteen. Kasvi pystyy läpäisemään jopa asfaltin. Hennostakin juurakon kappaleesta syntyy nopeasti uusi kasvusto, minkä vuoksi tattaret leviävät erittäin helposti uusille kasvupaikoille esim. puutarhajätteen tai maamassojen mukana.

Tatarten varret ovat lähes haarattomat, ontot, bambumaiset, hieman puumaiset ja niissä on usein punertavia tai punaruskeita täpliä. Tarhatatar on japanintattaren ja sahalinintattaren risteymä, ja ominaisuuksiltaan kantalajien väliltä. Tarhatattaren lehden tyvi on typäkkä - herttamainen ja kärki pitkäsuippuinen. Japanintattarella lehden tyvi on tylppä ja sahalinintattarella herttamainen. Tarhatattaren lehdet ovat usein matalammin herttatyviset kuin sahalinintattarella. Kooltaan tarhatatar on emokasvien väliltä. Sen lehdet ovat enintään 25 cm pitkiä ja 18 cm leveitä, kun sahalinintattaren lehdet voivat olla jopa yli 40 cm pitkiä ja japanintattaren lehdet ovat korkeintaan 15 cm pitkiä.

Tatarlajit voi varmimmin erottaa toisistaan lehden alapuolen karvojen perusteella: japanintattaren lehti on useimmiten kalju, sahalinintattarella on lehden alapinnan suonien kohdalla 1 mm mittaisia valkoisia karvoja ja tarhatattaren suonien karvat ovat hieman lyhyemmät 0,5 mm pitkät. Sahalinintattaren tavoin tarhatatar kukkii Suomen oloissa elo-syyskuussa. Kukinnot ovat melko vaatimattomia, valkoisia- vaaleanvihertäviä pystyjä viuhkoja.

Isot tattaret ovat kotoisin Itä-Aasiasta, josta niitä on viety ympäri maailmaa puutarhoihin koristekasveiksi. Vuonna 1823 japanintatar tuotiin Hollantiin koristekasviksi ja siitä tuli pian yleinen piha- ja puutarhakasvi monissa Euroopan maissa. Sahalinintatar taas saapui Eurooppaan 1860-luvulla. Näiden risteymä, tarhatatar, on tiettävästi Euroopassa ensimmäisen kerran vakiintunut luontoon vuonna 1954 Englannissa.

Tarhatatar on Suomessa toistaiseksi harvinainen, joskin se sekoitetaan herkästi japanintattareen ja sahalinintattareen ja osa näiden havainnoista voi tarkoittaa tarhatatarta.  Varmistettuja karkulaishavaintoja tarhatattaresta on ainakin Helsingistä ja Loimaalta.

Kookkaat tattaret ovat voimakkaita kilpailijoita, eikä niiden muodostamissa kasvustoissa juuri kasva muita lajeja. Ne leviävät tehokkaasti kasvullisesti ja kilpailevat kulttuurikasvillisuuden kanssa asutuksen läheisyydessä.

Isoja tatarlajeja esiintyy jonkin verran suojelualueilla, mm. lehdoissa, sekä uhanalaisten metsälajien, niittylajien ja kalkkikallioiden lajien läheisyydessä.

Tiheissä tatarkasvustoissa kasvuolosuhteet muuttuvat niin, että esimerkiksi alkuperäisten puuvartisten kasvien siemenet eivät pysty itämään ja alueen luontainen kasvillisuuden kehitys hidastuu tai muuttuu täysin.

Jokien ja purojen varsilla esiintyessään tatarkasvustot voivat aiheuttaa eroosion lisääntymistä ja maa-aineksen kulkeutumista vesistöihin, sillä kasvustot lakastuvat talveksi täysin, eivätkä sido maata talven ja kevään sateiden aikana. Irtomaan päätyminen vesistöön voi olla uhka mm. taimenten kutusorakoille.

Tarhatattaren leviämistä tulee estää ja haittavaikutuksia rajoittaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Olemassa olevat, luontoon levinneet kasvustot, erityisesti luonnonsuojelualueilta ja niiden läheisyydestä, sekä esiintymät asutuksen ja tiestön piiristä on tarpeen hävittää. Leviäminen uusiin kasvupaikkoihin on estettävä ja erityisesti huolehdittava, ettei maavarren ja juuren palasia sisältävää maa-ainesta siirretä uusille alueille.  Lisäksi leviämisen estämiseksi on oltava erityisen huolellinen kasvijätteen käsittelyssä (ks. lisätiedot). Isojen tatarlajien torjuntaan suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti mekaanisia torjuntamenetelmiä.

Tatarten hävittäminen on syvälle ulottuvien juurten vuoksi hyvin hankalaa ja vaatii sinnikkyyttä ja useamman vuoden työtä. Kasvin ollessa vielä pieni, taimet voi käsin kiskoa maasta juurineen. Juurakon kasvuvoimaa voi heikentää katkaisemalla kasvusto toistuvasta alas. Pelkkä maanpäällisten osien tuhoaminen toistuvastikaan ei välttämättä aina riitä tuhoamaan koko kasvustoa.

Pienialaisten kasvustojen hävittäminen voi onnistua leikkaamalla kasvusto ensi kokonaan alas ja peittämällä se sitten mustalla muovilla 3–4 vuoden ajaksi. Hankalissa kohteissa voi joutua turvautumaan torjunta-aineisiin. Onnistuneesti tatarkasvusto on saatu torjuttua seuraavalla menetelmällä: varret katkaistaan läheltä tyveä ja onttoihin varsiin ruiskutetaan torjunta-ainetta. Tämä toistetaan muutaman kerran vuodessa niin kauan, että kasvusto häviää. Torjunta-aineita ei tule lainkaan käyttää pohjavesialueilla, kaivojen tai pintavesien lähellä, eikä lasten leikkipaikkojen tuntumassa. Kasvustoja on hyvä aina seurata useamman vuoden ajan torjuntatoimien jälkeen ja uudet syntyvät versot voi poistaa käsin kitkemällä

Isoja tattaria sisältävien kasvijätteiden sekä maa-ainesten hävittämisessä on oltava erityisen tarkkana. Kasvi ei leviä varsista, eikä lehdistä, joten ne voidaan jättää paikoilleen maatumaan tai kompostoida. Juuren osia tai juurakoita ei pidä laittaa kompostiin, sillä eivät välttämättä tuhoudu kompostoinnissa, ja riskinä on kasvin leviäminen kompostimullan mukana. Pieniä määriä juuren paloja tai juurakoita sisältävää kasvijätettä tai maa-ainesta on mahdollista hävittää polttokelpoisen sekajätteen mukana.

Koska laji on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.

Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Tarhatattaren tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Tarhatatarta ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja.

Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää tarhatattaren sekä sen siementen ja kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana.

Alberternst, B. & Böhmer, H. J. 2011. NOBANIS – Invasive Alien Species Fact Sheet – Fallopia japonica.

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ja WWF Suomi. 2019. Terve askel luontoon -hankkeen vieraslajiopas. PDF. 

CABI: Fallopia japonica (Japanese knotweed). 

CABI: Fallopia sachalinensis (giant knotweed). 

CABI: Fallopia x bohemica.

Halme, M. 2018. Kasvaako pihallasi japanintatar? Kasvi saattaa tunkeutua jopa talon perustuksiin seitsenmetrisillä juurillaan. Julkaistu: 19.4.2018.

Huusela-Veistola, E. ym. 2020. Ehdotus kansallisesti haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmaksi. Valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 32/2020. 138 sivua. 

Kuinka käsittelen ja hävitän vieraskasvijätettä? Ohjeita kotipuutarhureille, taloyhtiöille, talkoiden järjestäjille ja muille tahoille, joiden toiminnasta syntyy maltillisesti kasvijätettä. 

Ryttäri, T. & Teeriaho, J. 2020. Kurtturuusun, komealupiinin ja isojen tatarlajien levinneisyys Suomessa. Teoksessa: Huusela-Veistola, E. ym. 2020. Ehdotus kansallisesti haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmaksi. Valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 32/2020, s. 67-80.

Kauranen, K. 2022. HAMK Opinnäytetyö: Haitallisten vieraskasvien hallinta ja torjuminen Suomessa ja Suomen naapurimaissa – Esimerkkinä isokokoiset tatarlajit

Tuohimetsä ym. 2022. Haitalliset vieraskasvit ympäristössä – kuinka torjua tehokkaasti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 79/2022. 73 s.

Video tatarkasvustojen vaikutuksesta taimenten kutusoraikkoihin