EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)
Kiinanpensasapila on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.
Kiinanpensasapila on monivuotinen ja pitkäikäinen palkokasvi, joka kasvaa luonnonvaraisena Aasiassa ja Australiassa lauhkeilla ja trooppisilla alueilla. Sitä on istutettu rehukasviksi ja eroosion torjuntaan Yhdysvalloissa, missä laji on vakiintunut monin paikoin. Kiinanpensasapila leviää tehokkaasti siementen välityksellä ja muodostaa tiheitä kasvustoja, jotka uhkaavat levitessään alkuperäisen lajiston monimuotoisuutta. Laji sitoo typpeä, joten se menestyy ravinneköyhillä paikoilla ja voi vaikuttaa ekosysteemiin myös typpitason nousun myötä.
Kiinanpensasapila kasvaa noin 0,5–1 metrin korkuiseksi pensaaksi. Sen tummanvihreät, kolmilehdykkäiset lehdet kasvavat vuorotellen koko varren matkalla. Lehdet koostuvat kolmesta ohuesta lehdykästä, jotka ovat pitkänomaisia ja kapenevat tyveä kohti.
Kasvilla on kahdenlaisia kukkia: avokukkaisia, vaaleankeltaisia tai valkokermanvärisiä kukkia, sekä sulkeutuneita, terälehdettömiä kukkia, jotka pölyttävät itse itsensä. Hedelmä on pieni (3–5 mm), ja sen sisällä oleva siemen on kiiltävä ja hieman litteä. Hedelmän väri voi vaihdella ruskeankirjavasta oliiviin tai purppuraan.
Kiinanpensasapila kasvaa luontaisena osissa lauhkeaa ja trooppista Aasiaa sekä Australasiaa, ulottuen Georgiasta ja Afganistanista lännessä Etelä-Aasian kautta Kiinaan, Japaniin ja Filippiineille sekä etelään Kaakkois-Aasiaan, Papua-Uuteen-Guineaan ja Australiaan.
Laji on levinnyt ihmisen toimesta Yhdysvaltoihin, missä se on vakiintunut monin paikoin. Sitä tavataan myös Etelä-Afrikassa ja Karibialla. Lajia on kasvatettu Euroopassakin, mutta sen ei tiedetä levinneen ympäristöön.
Lajia ei esiinny Suomessa eikä lähialueilla. Se menestyy lauhkealla vyöhykkeellä ja vakiintuminen EU:n alueella on mahdollista. Nykyisen kaltaisessa ilmastossa lajin leviäminen voisi olla jossain määrin mahdollista Ruotsin eteläisiin osiin ja Baltiaan, mutta viileä ilmasto rajoittaa kasvin menestymistä näillä alueilla. Kiinanpensasapila kasvaa pääasiassa heinikoissa, pensasmailla, metsissä, kosteikkojen tai soiden reunoilla, laitumilla sekä alueilla, joissa alkuperäiseen eliöstöön on kohdistunut äkillisiä muutoksia. Typensidonnan ansiosta laji voi levitä niukkaravinteisille kasvupaikoille ja se menestyy myös ohutmultaisissa, happamissa ja varjoisissa paikoissa.
Kiinanpensasapila leviää tehokkaasti, muodostaa tiheitä kasvustoja ja kilpailee alkuperäisen lajiston kanssa valosta ja vedestä. Laji syrjäyttää alkuperäistä lajistoa ja heikentää näin monimuotoisuutta. Laji voi myös erittää ympäristöön allelopatisia kemikaaleja, jotka vaikuttavat muihin eliöihin. Laidunmailla kiinanpensasapila voi heikentää muiden rehukasvien kasvua, ja koska se sisältää paljon tanniineja, laji voi olla haitallinen karjalle. Kiinanpensaspila houkuttelee pölyttäjiä voimakkaasti, mikä voi häiritä alkuperäisten kasvilajien pölytystä. Laji pystyy valtaamaan niukkaravinteisia tai muuten epäsuotuisia kasvupaikkoja ja muuttamaan typensidonnan kautta kasvupaikkojensa ravinnetasapainoa.
Lajia ei toistaiseksi esiinny Suomessa eikä lähialueilla. Se kuitenkin menestyy lauhkealla vyöhykkeellä ja vakiintuminen EU:n alueella on mahdollista. Ilmasto todennäköisesti rajoittaa kiinanpensasapilan asettumista Suomeen mutta lajin leviämistä on seurattava tarkkaan ja estettävä lajin pääsy Suomeen.
Asettuneen kiinanpensasapilakasvuston hävittäminen voi vaatia useamman menetelmän käyttöä. Niitto-, kulotus- ja herbisidikäsittelyjen yhdistelmällä voidaan kasvua ja leviämistä hillitä, mutta hävittämiseen voi silti mennä useampi vuosi.
Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.
Älä osta tai kasvata tätä haitallista vieraslajia. Kiinanpensasapilan tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Kiinanpensasapilaa ei saa luovuttaa eteenpäin. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi ettei laji leviä myöskään maa-aineksen mukana. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja.
Ammattimaisella toimijalla on velvollisuus estää kiinanpensasapilan sekä sen siementen ja muiden lisääntymiskykyisten kasvinosien leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle esimerkiksi mullan, maa-aineksen ja muiden kasvien mukana.
MMM 2019; Marika Rastas (Luke) 2020; Miia Mänttäri (Luke) 2024