Siniraitakilli

Siniraitakilli on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. 

Kiellot tulevat voimaan 2.8.2024 kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Siniraitakilli on melko pieni amerikankilleihin (Fundulidae) lukeutuva kalalaji. Siniraitakilli on sopeutuvainen elinympäristönsä suhteen, sietäen todella hyvin erilaisia lämpötiloja (-1,5–36 ºC) ja suolapitoisuuksia (0-120 ppm). Lajia esiintyy niin meri-, murto- kuin makeassakin vedessä. Luontaisella esiintymisalueella se elää rannikkoalueilla, kuten marskimailla, jokisuissa ja lahdissa.  

Parvissa elävä siniraitakilli voi elää neljävuotiaaksi. Sukukypsyyden se saavuttaa noin yksivuotiaana, 35 mm kokoisena. Euroopan vesillä laji kutee huhti-kesäkuussa. 

Siniraitakilli on pienikokoinen, 7.5–15 cm pituinen kala. Sen rinta- ja pyrstöevät ovat pyöreät. Väritys voi vaihdella, mutta useimmiten siniraitakilli on ruskeanvihreä-oliivinvihreä ja sillä on hopeisia pystyraitoja. Koiraiden väritys on voimakkain kutuaikaan, jolloin niiden kyljet ovat teräksensiniset hopeisilla raidoilla ja alapuoli keltainen tai oranssi.

Meidän kotoisista kaloista siniraitakillin voisi mahdollisesti sekoittaa mutuun, joka on myös hyvin pienikokoinen vihertävän värinen kala, jolla on kyljissä poikkiraidoitusta. Siniraitakillin pyrstö, selkä- ja peräevä ovat mudun eviä pyörempiä muodoltaan. Mudun kyljessä kulkee myös vaakasuuntainen tumma raita.  

Siniraitakilli on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Luontainen esiintymisalue ulottuu Atlantin rannikolla Floridasta Nova Scotiaan Kanadassa. Lajia on käytetty urheilukalastuksessa syöttikalana ja siten se on levinnyt myös muualle Yhdysvalloissa. Lisäksi siniraitakilliä pidetään akvaariokalana sekä tutkimuskalana laboratorioissa. Suomessa siniraitakilli on akvaariokalana hyvin harvinainen. Laji voi levitä myös painolastivesien mukana. 

Yli 40 amerikankillilajista, siniraitakilli on ainoa, joka esiintyy luonnossa EU:n alueella. Laji on vakiintunut Espanjassa ja Portugalissa. Lajin leviäminen on kuitenkin ollut melko hidasta: Espanjassa laji havaittiin ensimmäisen kerran 1970-luvulla, Portugalissa vuonna 2002. Koska laji pärjää hyvin monenlaisissa ympäristöolosuhteissa, sen on mahdollista vakiintua laajalti Euroopan rannikkoalueilla, mahdollisesti myös Suomessa.  

Siniraitakilli voi aiheuttaa haittaa alkuperäiselle lajistolle kilpailun tai saalistuksen kautta. Kaikkiruokainen siniraitakilli käyttää ravinnoksi muun muassa katkoja (Amphipoda) ja muita äyriäisiä, nilviäisiä, pieniä kaloja ja hyönteisten toukkia. Espanjassa siniraitakillin on havaittu pienentäneen kahden uhanalaisen, kotoperäisen hammaskilleihin (Cyprinodontidae) lukeutuvan kalalajin populaatiota. 

Siniraitakillin leviäminen laajemmalle uusille alueille tulee estää. Tiedottaminen vieraslajien levittämisen haitoista on tarpeen. 

Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. 

Tee ilmoitus mahdollisesta havainnosta Luonnonvarakeskukselle kalahavaintolomakkeella. 

Englanniksi:

GBIF: Siniraitakilli (Fundulus heteroclitus)