EU:ssa haitalliseksi säädetty vieraslaji (EU:n vieraslajiluettelo)
Mustatulimuurahainen on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda EU:n alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa.
Mustatulimuurahaisen alkuperäinen ympäristö on ruohikkoinen, avoin tai puoliavoin tasanko Etelä-Amerikassa. Muualla laji on erikoitunut erilaisiin häiriöympäristöihin, kuten teiden varret, pihat, taimitarhat, viljelysmaat ja karjalaitumet. Laji leviää näistä ympäristöistä kuitenkin myös luonnonympäristöihin. Leviäminen tapahtuu joko siten, että nuori kuningatar perustaa uuden pesän itsekseen tai kokonaisia pesän osia muuttaa uuteen paikkaan.
Työläiset ovat pieniä 2–5 mm, eri kokoisia, mustanruskeita. Tuntosarvissa kymmenen jaoketta, joista kaksi leveämpää kärkijaoketta. Keski- ja takaruumiin välissä kaksi pientä solmumaista jaoketta. Keskiruumiin takaosassa ei piikkimäisiä ulokkeita. Pesä on tyypillisesti maakumpu, joka voi olla halkaisijaltaan suurimmillaan 90 cm.
Laji on kotoperäinen Etelä-Amerikan pampavyöhykkeellä Kaakkois-Brasiliassa, Uruguayssä ja Pohjois- ja Keski-Argentiinassa. Laji levisi 1918 Yhdysvaltojen kaakkoisosiin, missä se runsastui voimakkaasti. Ei ole vielä tavattu Euroopassa, mutta ennusteen mukaan voivat levitä Eurooppaan Välimeren seudulle, Keski- ja Länsi-Eurooppaan ja Brittein saarille. Suomen luontoon leviäminen erittäin epätodennäköinen.
Voi kilpailla menestyksellisesti paikallisten muurahaisten kanssa ja syrjäyttää niitä. Tiheät populaatiot voivat heikentää muiden selkärangattomien eläinten menestystä ja sitä kautta vaikuttaa lajiston monimuotoisuuteen.
Lajilla on myrkkypistin, jolla se kykenee antamaan voimakkaita reaktioita aiheuttavia pistoja ihmisille.
Lajin leviämistä on pyritty ehkäisemään tiedottamisella, tullivalvonnalla satamissa ja lentokentillä sekä havaittujen pesien hävittämisellä.
Koska laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi, sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty.
Englanniksi:
Jouni Sorvari (Luke) 2022