Jalavanhankapistiäinen

Tämä laji on vieraslaji, jota ei ole säädetty haitalliseksi eli se ei kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, ja esimerkiksi lajin myynti ja kasvattaminen ovat edelleen sallittuja. Kaikkia vieraslajeja koskee kuitenkin vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto ja siksi niihin on syytä suhtautua varauksella.

Jalavanhankapistiäinen on sahapistiäisiin (Symphyta) ja niiden sisällä mailapistiäisten (Argidae) heimoon kuuluva hyönteinen, jonka alkuperä on Itä-Aasiassa. Se tavattiin Euroopasta ensi kertaa v. 2003 ja on sittemmin levinnyt maanosassa laajalle. Lajin toukka elää jalavien (Ulmus spp.) lehdillä.

Vain naaras tunnetaan; laji lisääntyy partenogeneettisesti. Aikuinen pistiäinen on 5-7 mm pitkä rotevarakenteinen musta pistiäinen, jonka siivet ovat hiukan tummentuneet. Jalat ovat tummia nilkkoja lukuun ottamatta kauttaaltaan vaaleat. Tuntosarvet ovat kolmejaokkeiset ja hyvin lyhyet. Sahapistiäisille luonteenomaiseen tapaan ”pistiäisvyötärö” puuttuu. Muihin kotimaisiin mailapistiäisin verrattuna laji on pienikokoinen ja sen tuntosarvet ovat lyhyet. Eniten lajia muistuttavat ruusuhankapistiäisen (Sterictiphora geminata) ja pihlajahankapistiäisen (S. sorbi) naaraat. Näiden lajien jalat ovat kuitenkin kokonaan tummat. Myös vattumailapistiäinen (Arge gracilicornis) muistuttaa tätä lajia, mutta sen jalat ovat niin ikään tummat ja tuntosarvet pidemmät.

Laji on kotoisin Itä-Aasiasta (Kiina, Japani). Euroopasta se havaittiin ensi kertaa Unkarista ja Puolasta v. 2003. Laji on sittemmin levinnyt laajasti maanosassa jalavien esiintymisalueella. Virosta laji havaittiin ensi kertaa vuonna 2015, joten löytyminen Suomesta oli vain ajan kysymys. Laji on epäilemättä kotiutunut viime vuosien aikana Suomeen ainakin pääkaupunkiseudulle, sillä Espoosta alkukesällä 2024 tehdyn ensilöydön jälkeen lajin toukkia ja kotelokehtoja löydettiin toisaalta Espoosta sekä Sipoosta. Luultavasti laji esiintyy jo monin paikoin etelärannikolla. Laji on levinnyt myös Pohjois-Amerikkaan ja sielläkin levinnyt nopeasti.

Lajin toukat elävät jalavien (Ulmus spp.) lehdillä ja voivat runsaana esiintyessään syödä jalavat pahoin. Vuorijalava (U. glabra) on suosittua ravintoa, mutta kynäjalava (U. laevis) ilmeisesti on epäsuositumpi ravintokasvi. Nuoret toukat tekevät lehteen erikoisia S-kirjaimen tavoin mutkittelevia käytäviä, jotka on helppo huomata ja tunnistaa. Varttuneemmat toukat syövät lehteä sen reunasta käsin sahapistiäistoukille tavanomaiseen tapaan. Sukupolvia on Suomessa vähintään kaksi kesässä, mahdollisesti useampiakin. Kesällä kehittyvät sukupolvet koteloituvat usein lehtien alapinnoille ja muualle kasvillisuuteen. Kotelokehto on harsomainen, läpikuultava.

Lajin torjunta on lähes mahdotonta aiheuttamatta kohtuutonta vahinkoa ekosysteemille, sillä jalavilla elää monia uhanalaisia lajeja. Suvuttomasti lisääntyvänä ja useita sukupolvia kesässä tekevänä lajina kannat voivat runsastua erityisen nopeasti. Biologinen torjunta olisi todennäköisesti tehokkain tapa, sillä lajin räjähdysmäistä leviämistä Euroopassa on epäilemättä edistänyt luontaisten vihollisten puute.

Lajin aikuisten yksilöiden tunnistaminen on syytä varmistaa asiantuntijalla. Nuorten toukkien S-mutkaiset syömäjäljet on helppo tunnistaa, joskin jalavien lehdille tekee vähemmän säännöllisiä syömäkuvioita myös muut hyönteistoukat, esim. jalavahaahtikoi (Ypsolopha vittella). Lajin esiintymistä ja leviämisen seurantaa voidaan tehokkaasti kartoittaa kansalaistiedon avulla.

Blank, S. M., Hara, H., Mikulas, J., Csoka, G., Ciornei, C., Constantineanu, R., … & Vetek, G. (2010). Aproceros leucopoda (Hymenoptera: Argidae): an East Asian pest of elms (Ulmus spp.) invading Europe. European Journal of Entomology, 107(3), 357.

Blank, S. M., Köhler, T., Pfannenstill, T., Neuenfeldt, N., Zimmer, B., Jansen, E., … & Liston, A. D. (2014). Zig-zagging across Central Europe: recent range extension, dispersal speed and larval hosts of Aproceros leucopoda (Hymenoptera, Argidae) in Germany. Journal of Hymenoptera Research, 41, 57.

Papp, V., 2018. The lifestyle of the invasive zigzag elm sawfly (Aproceros leucopoda Takeuchi, 1939). Hungary: Szent Istan University.